Hyvinvointi

Vaivaako vatsa? Näillä liikuntalajeilla voit helpottaa vatsan oireilua – fysioterapeutti neuvoo kolme helppoa liikettä

Kotijumpan lisäksi kävely, jooga ja tanssi ovat hyviä vatsavaivaisen lajeja.

Kun vatsa vaivaa, moni etsii syytä ja ratkaisua ruokavaliosta. Hyvä niin, mutta apua voi saada myös toisaalta: liikunnasta.

Liika istuminen ja liikkumattomuus saattavat pahentaa vatsavaivoja. Sen sijaan liikkuessa suolistokin liikkuu: ilmavaivat helpottavat ja ruoka kulkee suolistossa paremmin. Liikunta auttaa tutkitusti moniin vatsavaivoihin.

Ja mikä parasta, liikunnan ei välttämättä tarvitse edes olla kovin rankkaa.

”Lähtisin liikkeelle hengittämisestä ja hengästymisestä. Kun hengittää kunnolla, kylkiluut ja pallea liikkuvat. Hengitys hieroo mahaa, ja suolisto saa liikettä. Esimerkikisi reipas kävely hengästyttää, jolloin vatsa liikkuu ja voi paremmin”, sanoo työ- ja urheilufysioterapeutti Tytti Nuoramo.

Kävelyn lisäksi muita yleishyviä lajeja vatsavaivoihin ovat esimerkiksi jooga ja tanssi. Erityyppisiin vatsavaivoihin voi lisäksi kokeilla spesifejäkin kikkoja:

Ummetukseen Nuoramo suosittelee kaikkea dynaamista ja toistuvaa liikettä, kuten kävelyä, vesijuoksua tai vaikkapa crosstraineria.

”Suolisto saa tällöin jauhavaa liikettä. Ruuan pitäisi mataa suolistossa eteenpäin, ja jos suoli on laiska, tällä lailla autetaan liikettä ulkopuolelta.”

Lisäksi ummetustapauksissa on tärkeää muistaa riittävä kuidun ja nesteen saanti.

Turvotukseen ja ilmavaivoihin Nuoramo suosittelee yksinkertaista kikkaa. Kun lounas on syöty, kannattaa lähteä ulos kiertämään kortteli kerran ympäri.

”Ilmavaivoista ei kauheasti puhuta, mutta kyllä kaasuista pitäisi päästä eroon. Korttelikierroksella voi rauhassa päästellä kaasuja ulos ennen kuin palaa takaisin työpöydän ääreen.”

Myös kiristävistä vaatteista kannattaa pyrkiä eroon. Sukkahousujen kuminauhan voi leikata löysemmäksi tai liian tiukkaa vyötä höllätä. Jopa liian kireät rintaliivit voivat vaikeuttaa hengittämistä ja sitä kautta estää vatsan luonnollista liikettä.

Ärtyvän suolen oireyhtymään Nuoramo suosittelee esimerkiksi joogaa tai pilatesta, koska näissä lajeissa kehon hallinta yhdistyy mielen rauhoittamiseen. Stressi pahentaa usein ärtyvän suolen oireyhtymää, joten jooga ja pilates voivat parantaa vatsan hyvinvointia paitsi fyysisen liikkeen myös rentoutumisen ansiosta.

”Liikunta ylipäänsä lieventää stressiä. Joku tykkää käydä kuntosalilla, joku joogassa”, Nuoramo sanoo.

Yksittäisistä joogaliikkeistä Nuoramon suosikki vatsavaivojen varalle on aurinkotervehdys.

”Aurinkotervehdyksessä tulee liikettä koko rangalle ja venytystä koko vatsan alueelle. Lisäksi alaspäin katsova koira -asennossa [jossa takapuoli kurottaa kattoon] suolisto pääsee ihan toiseen asentoon kuin missä se normaalisti on.”

Aurinkotervehdykseen voit katsoa mallia vaikkapa täältä, täältä tai täältä.

Aina vatsavaivojen hoitoa ei saa jättää pelkän liikunnan tai ruokavalion varaan, Nuoramo muistuttaa. Jos kivut ovat kovat, ulosteessa on verta tai liikunta pahentaa vaivoja, on syytä varata aika lääkärille.

3 helppoa liikettä: Kokeile näitä vatsavaivoihin

Fysioterapeutti Tytti Nuoramo vinkkaa kolme liikettä, joita voi kokeilla kotona vatsavaivojen helpottamiseksi:

1. Ilmapyöräily

Asetu selinmakuulle ja nosta jalat ylös. Polje jaloillasi kuvitteellista polkupyörää. Selkä pysyy näin hyvässä asennossa ja vatsalihakset tekevät toitä. Myös suolistoon kohdistuu liikettä.

2. Vatsan venytys

Asetu lattialle päinmakuulle. Työnnä käsillä ylävartaloa ylöspäin, pidä lantio kiinni lattiassa. Venytys tekee tilaa vatsalle ja ruuansulatuselimistölle sekä venyttää vatsalihaksia.

3. Vatsahieronta

Asetu selinmakuulle jalat koukussa. Pidä jalkapohjat lattialla ja anna polvien nojata rentoina toisiaan vasten. Painele ja hiero vatsaasi kevyesti. Hieronta rentouttaa mahdollisia lihasjännityksiä ja voi auttaa vatsassa möyrivät ilmat liikkeelle.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vatsavaivat
  • Liikunta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    5. 5

      Sdp:n helsinkiläispoliitikko toi vaimonsa siskon Etiopiasta Suomeen väärällä passilla – sai tuomion laittoman maahantulon järjestämisestä

    6. 6

      Väärä asenne ja padotut tunteet saavat kehon sairastumaan, luennoi lääkäri tänä viikonloppuna Messukeskuksessa – Miten uskomushoitoja tarjoaviin lääkäreihin pitäisi suhtautua?

    7. 7

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    8. 8

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    9. 9

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    10. 10

      Käsi ulkoministerin reidelle EU-illallisilla, alapään sormeilua mediajuhlissa – #metoo-kampanja avasi Ruotsissa padon, ja likavesi nousee mediataloihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    4. 4

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    7. 7

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    8. 8

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    9. 9

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    10. 10

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää