Moni uskoo joogan parantavaan voimaan – Selvitimme, mitkä lupaukset pitävät paikkansa

Esimerkiksi selkäkipuun ja jännityspäänsärkyyn voi hakea apua joogasta, vahvistaa lääkäri.

Joogan terveysvaikutuksia on tutkittu myös tieteen keinoin.

| Päivitetty

Joogan väitetään auttavan vähän vaivaan kuin vaivaan. Esimerkiksi Time-lehti uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan jooga vähensi masennusoireita.

Vaihtoehtoisiin hoitoihin keskittyvässä The Journal of Alternative and Complementary Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli kuitenkin huomattavia puutteita. Ensinnäkin, osallistujia oli vain kolmekymmentä. Toisekseen tutkimuksessa ei ollut lainkaan verrokkiryhmää, joka ei olisi joogannut. Voi siis olla, että masennusoireet lievittyivätkin jostain aivan muusta syystä kuin joogan ansiosta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat