Hyvinvointi

Suomalais­lapset oppivat kuiviksi entistä vanhempina – onko syy liian hyvissä vaipoissa?

”Ilmiö liittyy ilman muuta vaippojen kehittymiseen”, lastentautien erikoislääkäri Jarmo Salo toteaa.

Ovatko kertakäyttövaippojen valmistajat onnistuneet kehittämään niin hyviä housuvaippoja, että taaperot eivät viitsi opetella siistiksi? Tästä kysymyksestä käydään kiivasta keskustelua Yhdysvalloissa, jossa vanhemmat ovat nyt kiukustuneet kalliista housuvaipoista.

Lastentautien erikoislääkäri Jarmo Salo Oulun yliopistollisesta keskussairaalasta kertoo, että kuivaksi oppimisen ikä on siirtynyt Suomessakin.

”On totta, että lapset oppivat kuivaksi paljon myöhemmin kuin viime vuosikymmeninä. Ilmiö liittyy ilman muuta vaippojen kehittymiseen”, hän sanoo.

Suomessa asiaa ei ole tutkittu, mutta tuoreeseen ruotsalaistutkimukseen osallistuneista kaksivuotiaista vain viisi prosenttia osasi käydä potalla ja kolmivuotiaista vasta hiukan yli puolet, kun taas vietnamilaisessa verrokkiryhmässä 60 prosenttia lapsista oli oppinut käymään potalla jo puolitoistavuotiaana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Housuvaippojen valmistaminen on vaipanvalmistajille tuottoisaa liiketoimintaa.

Yhdysvaltain suurin vaipanvalmistaja Kimberly-Clark on talouslehti Morning Starin mukaan parantanut huomasti tulostaan siksi, että yhä useammat vanhemmat ovat siirtyneet käyttämään perinteisten teippivaippojen sijasta kalliimpia housuvaippoja. Yhtiön Huggies-merkkisten housuvaippojen myyntiluvut nousivat kaksinumeroisin luvuin vuonna 2015 ja jälleen vuonna 2016, kun taas perinteisten teippivaippojen myynti laski.

Housuvaipat imevät kosteutta perinteisten teipillä kiinnitettävien vaippojen tapaan, mutta ne voi vetää ylös ja alas kuin alushousut. Taaperot siirtyvät housuvaippoihin yleensä silloin, kun he oppivat kävelemään. Housuvaipat kuitenkin maksavat lähes kaksi kertaa enemmän kuin teippivaipat.

Kaikkien housuvaippojen myynnin arvo kasvoi viime vuoden aikana Yhdysvalloissa 5,3 miljardiin dollariin. Teippivaippojen myynti puolestaan laski 4,4 prosenttia 3,9 miljardiin dollariin.

Housuvaippojen valmistajat ovat saaneet Yhdysvalloissa kiukkuisilta vanhemmilta niin paljon arvostelua niskaansa, että Kimberly-Clark aikoo ryhtyä pelastamaan brändiään. Yhtiön operatiivinen johtaja Michael Hsu kertoi vastikään, että yhtiö suunnittelee vanhemmille suunnattua kampanjaa varhaisemman pottaharjoittelun puolesta.

Viime vuonna yhtiö palkkasi lapsen kehityksen asiantuntijan vastaamaan nettisivuillaan vanhempien kysymyksiin siitä, mistä tietää, onko lapsi valmis aloittamaan pottaharjoittelun.

Jarmo Salo kertoo esimerkin tilanteesta, jossa hän halusi tutkijaryhmineen selvittää virtsatieinfektion yhteyttä vaipan käyttöön. Salo ehdotti tutkimusryhmän yläikärajaksi kahta vuotta, jolloin vanhempi kollega puuskahti, että eihän kukaan enää siinä iässä käytä vaippoja.

”Kyllä käyttää”, Salo tietää.

Hänen arvionsa mukaan suomalaiset vanhemmat käyttäytyvät samaan tapaan kuin ruotsalaiset, jota kuvaa vuonna 2013 valmistunut Göteborgin yliopiston tutkimus.

Kohteena oli 57 ruotsalaista lasta, jotka olivat iältään puolesta vuodesta kuuteen vuoteen. Verrokkiryhmässä oli 47 vietnamilaista lasta, iältään kolmesta kuukaudesta kolmeen vuoteen.

Vietnamilaisista lapsista 90 prosenttia oli jo puolivuotiaina aloittanut pottaharjoittelun. Puolitoistavuotiaina valtaosa heistä osasi käydä potalla.

Siinä iässä ruotsalaislapsista yksikään ei ollut vielä edes aloittanut pottaharjoittelua. Kahden vuoden iässä pottaharjoittelun oli aloittanut viisi prosenttia lapsista, eikä kuivaksi oppineita ollut käytännössä ollenkaan. Kahden ja puolen vuoden iässä pottaharjoittelun oli aloittanut vajaat puolet ja kuivaksi oppinut noin kolmasosa. Kolmivuotiaista ruotsalaisista kuivaksi oli oppinut vasta hieman yli puolet.

Tulos ei huolestuta Saloa. Hänen mukaansa suomalaisilla vanhemmilla ei ole tarvetta aloittaa taaperoittensa pottaharjoittelua yhtä varhaisessa iässä kuin aikaisemmin eikä yhtä aikaisin kuin lämpimissä maissa, kuten Vietnamissa.

”On selvää, että lämpimässä maassa pottaharjoittelu on helpompaa, kuin toppahaalareiden Ruotsissa tai Suomessa”, hän toteaa.

Salo pitää vaippojen kehittymistä hyvänä asiana. ”Housuvaipat ovat lapsen kannalta mukavia ja vaivattomia ja lapsilla on selvästi vähemmän iho-ongelmia kuin aiempina vuosikymmeninä.”

Toisaalta virtsatieinfektion riski voi Salon mukaan olla hieman suurempi silloin, kun lapsi käyttää vaippaa.

Merkittävin haittatekijä vaipoissa on hänen mukaansa kuitenkin ekologinen.

”Vaipoista kertyy valtava määrä jätettä”, hän huomauttaa.

Salo ei halua määritellä mitään tiettyä ikää, milloin pottaharjoittelu tulisi aloittaa. ”Lapset kehittyvät yksilöllisesti. Vanhemmat ovat parhaita asiantuntijoita”, hän sanoo.

Suuri kannustin kuivaksi opetteluun on Salon mukaan yleensä se, kun lapsi siirtyy päivähoitoon.

Voiko liian varhain aloitetusta pottaharjoittelusta olla lapselle fyysistä tai henkistä haittaa?

”Lasta voi alkaa käyttää potalla heti, kun hän oppii istumaan. Käytännössä pottaharjoittelu kannattaa aloittaa silloin, kun lapsi on siihen halukas ja harjoittelu tuottaa tulosta. Ja vaikka ei tuottaisikaan, harjoittelusta ei periaatteessa ole haittaa”, hän toteaa.

Joidenkin tutkimusten mukaan liian intensiivinen pottaharjoittelu voi altistaa virtsatieinfektioille. Salo ei kuitenkaan pidä riskiä merkittävänä.

Markkinoilla on myös vaippoja, jotka ovat märkinä epämukavat, eli ne kannustavat lasta siisteysharjoitteluun. ”En pysty näkemään niiden käyttöön suurta tarvetta”, Salo sanoo.

Entä milloin pitää huolestua, jos lapsi ei opi kuivaksi?

”Lähestyisin asiaa niin päin, että siinä vaiheessa, kun vanhemmat alkavat kokea tilanteen ongelmalliseksi, asia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa tai lääkärin vastaanotolla.”

Hän muistuttaa, että kaikilla lapsilla lirahtaa silloin tällöin pissa housuun. ”Kyse on siitä, paljonko vanhemmat sietävät sitä.”

Kuivaksi oppiminen sujuu Salon mukaan parhaiten silloin, kun lasta ei painosteta asialla.

”Mutta tämä ei ole mikään lääketieteellinen kysymys”, hän lisää.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lapset
  • Vauvat
  • Terveys
  • Kasvatus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    3. 3

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    4. 4

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    5. 5

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    6. 6

      Suomeen vasta rantautuneen rikollis­jengin jäseniä tuomittiin vuosiksi vankilaan – pisin tuomio yli kymmenen vuotta

    7. 7

      Pohjois-Korea rakentaa uutta ohjus­sukellus­venettä, joka voisi hiipiä huomaamatta kohteensa lähelle – tavoitteena on varustaa se ydin­räjähteillä

    8. 8

      Lahdenväylällä liikenneonnettomuus – liikenne pohjoisen suuntaan on poikki Mäntsälässä

    9. 9

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    10. 10

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Poliisi katkaisi liikenteen Pengerkadulla Helsingin Kalliossa – päihtynyt mies heitteli kerrostalosta irtaimistoa kadulle

    6. 6

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    7. 7

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    8. 8

      Kirkas valopallo jyrisi Lapin taivaalla – ”Kuulin useita räjähdyksiä, se oli kuin räjähdyssarja”, kertoo Inarin palopäällikkö

    9. 9

      HS:n suuri kaupunkivertailu: Kuopion elinvoimaisuus kasvoi eniten, Salo romahti – katso, miten isot kaupungit pärjäävät vertailussa

      Tilaajille
    10. 10

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    4. 4

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Suomalainen peruskoulu on ajautunut muutamassa vuodessa sekavaan tilaan, joka vaarantaa oppilaiden oikeusturvan

    11. Näytä lisää