Hyvinvointi

Lasten saaminen voi voimistaa vanhempien neuroottisuutta – Näin lasten pienet ikäerot vaikuttavat vanhempiin ja sisaruksiin

”Jos ihmisellä on hyvä resilienssi, hän selviää todennäköisesti paremmin myös yhden tai useamman lapsen arjen pyörityksessä”, tutkija Venla Berg sanoo.

Lasten hankinta alta pois ja rasittava pikkulapsivaihe mahdollisimman lyhyeksi – näin ajattelevat monet, ainakin Väestöliiton tutkimuksen viitteiden valossa.

Tiistaina julkaistussa HS:n jutussa kerrottiin, että nykyään suomalaiset hankkivat lapset noin kahden vuoden välein.

Perheen pikkulapsivaiheen rutistaminen mahdollisimman lyhyeksi ei kuitenkaan ole välttämättä viisasta, kommentoi jutussa haastateltu Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch.

Lyhentyneet syntymävälit aiheuttavat terveydellisiä ja jaksamiseen liittyviä riskejä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samaa sanoo myös Väestöliiton tutkija Venla Berg:

”Eräs tutkimus kertoo, että jos ihminen on neuroottinen, eli persoonallisuudeltaan sellainen, että kokee herkästi ja voimakkaasti etenkin negatiivisia tunteita, lasten saaminen saattaa voimistaa näitä ominaisuuksia.”

Millaisia jaksamiseen liittyvät riskit sitten ovat?

Tutkimustiedon valossa lasten välillä kannattaisi olla vähintään kahden ja puolen vuoden ikäero. Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa jopa vajaata kolmea vuotta. Silloin raskauden, synnytyksen ja pikkulapsivaiheen terveysriskit jäävät mahdollisimman pieniksi. Myös henkinen kuormitus jäisi vähäisemmäksi.

Ihmisen omat ominaisuudet vaikuttavat Bergin mukaan siihen, miten hän selviää pienten lasten aiheuttamasta stressistä sekä levon ja unen puutteesta.

”Jos ihmisellä on hyvä resilienssi, eli kyky ennakoida, soveltaa oppimaansa ja selviytyä vastoinkäymisistä, hän selviää todennäköisesti paremmin myös yhden tai useamman lapsen arjen pyörityksessä”, Berg sanoo.

Toisten ihmisten stressijärjestelmät kuormittuvat Bergin mukaan herkemmin kuin toisten. Erot ovat osittain synnynnäisiä ja osittain elämänkokemusten muokkaamia.

 

”Jos ihminen on neuroottinen, eli persoonallisuudeltaan sellainen, että kokee herkästi ja voimakkaasti etenkin negatiivisia tunteita, lasten saaminen saattaa voimistaa näitä ominaisuuksia.”

”Erään tutkimuksen mukaan persoonallisuudeltaan neuroottisten ihmisten neuroottisuus lisääntyi lasten saamisen myötä. Ulospäin suuntautuneet ihmiset taas suuntautuivat lapsen myötä vielä enemmän ulospäin”, Berg kertoo.

Berg yhtyykin professori Anna Rotkirchin näkemykseen, että vanhempien kannattaisi hankkia lapset yksi kerrallaan ja päivittää suunnitelmaa aina oman jaksamisensa mukaan.

Hän muistuttaa, että Suomessa lapset hoidetaan usein yksin ydinperheen sisällä – kaikissa perheissä ei edes ole kahta vanhempaa.

”Tuki ja apu olisivat tässä vaiheessa ensiarvoisen tärkeitä ja auttaisivat myös niitä, joilla on lähekkäin syntyneitä lapsia. Apua olisi hyvä osata ottaa vastaan ja pyytääkin. Yksin ei tarvitse pärjätä”, hän sanoo.

Väitöskirjassaan Berg tutki, miten persoonallisuus vaikuttaa lasten määrään, lasten saamisen ajoitukseen sekä suunnitelmallisuuteen.

Aineisto kattoi yhteensä lähes 27 000 ihmistä Suomessa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Berg havaitsi, että ulospäin suuntautuneet ihmiset saavat keskimäärin enemmän lapsia kuin sisäänpäin kääntyneet.

Toisaalta ihmiset, jotka olivat avoimia uusille kokemuksille, kiinnostuneita erilaisista asioista sekä luovia älyllisesti, esteettisesti ja taiteellisesti, saivat vähemmän lapsia kuin muut.

”Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään avoimuus, luovuus ja kiinnostus erilaisiin asioihin merkitsee usein myös sitä, että ihminen kouluttautuu pidemmälle. Se puolestaan lykkää lasten saamista”, Berg selittää.

Toisaalta lasten saamisen lykkääntyminen myöhemmälle iälle on yksi niistä tekijöistä, joka saa ihmiset hankkimaan lapsensa hyvinkin tiuhaan tahtiin.

Miten pienet ikäerot sitten vaikuttavat lapsiin?

Tiuhaa lasten hankintaa perustellaan usein sillä, että kun lapsilla on pieni ikäero, ne leikkivät keskenään ja vanhemmat pääsevät vähemmällä.

Useat tutkimukset kertovat kuitenkin päinvastaista: Sisarukset, joilla on pieni ikäero, riitelevät enemmän keskenään kuin ne, joilla ikäeroa on enemmän.

”Pieni ikäero näyttää tutkimusten valossa kuormittavan sisarussuhdetta. Konflikteja lasten välille näyttää syntyvän enemmän silloin, kun ikäero on pieni”, Berg sanoo.

Vanhemmilla on Bergin mukaan aina rajallisesti aikaa ja voimia olla lastensa kanssa. Jos pieniä lapsia on kaksi tai enemmän, heillä on melko samanlaiset tarpeet suhteessa vanhempiin. Mitä pienempi on ikäero, sitä enemmän sisarukset joutuvat kilpailemaan vanhempiensa ajasta ja huomiosta. Se saattaa aiheuttaa enemmän riitoja, kateutta ja mustasukkaisuutta.

Tosin näyttöä on siitäkin, että pieni ikäero lähentää lapsia.

”Joskus lähekkäin syntyneet lapset leikkivät hyvin yhdessä, jos heidän temperamenttinsa sopivat hyvin yhteen. Mutta tähän ei voi mitenkään vaikuttaa etukäteen. Se on arpapeliä”, Berg sanoo.

Kumpi sitten voittaa ja kumpi häviää pienen ikäeron tuomassa kilpailutilanteessa, esikoinen vai kakkonen?

Berg arvioi sen riippuvan monista tekijöistä. ”Tutkimustietoa asiasta on vähän, mutta yleensä esikoiset kokevat suhteensa sisaruksiin paremmiksi kuin nuoremmat sisarukset”, Berg sanoo.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että lapset näyttävät tutkimusten mukaan lisäävän ihmisten onnellisuutta.

Vaikka lapset tuovat hetkellisesti vanhemmille stressiä ja huonoja fiiliksiä, ne myös lisäävät heidän onnellisuuttaan.

”Elämäntyytyväisyys voi vähentyä joksikin aikaa, mutta vanhemmat saattavat silti raportoida onnellisuuden lisääntymisestä verrattuna aikaan ennen lasten syntymää”, Berg sanoo.

Vanhempien tyytyväisyys parisuhteeseen yleensä laskee lasten syntymän jälkeen, mutta tilanne korjaantuu kun lapset kasvavat. Ajan kuluessa tyytyväisyys parisuhteeseen saattaa jopa nousta aiempaa korkeammalle tasolle.

”Ei siis pidä ajatella, että pikkulapsivaihe olisi pysyvä”, Berg muistuttaa.

Korjaus klo 10.35: Berg viittaa yhteen tutkimukseen, ei useisiin puhuessaan lasten saamisen ja vanhempien neuroottisuuden yhteydestä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lapset
  • Perhe
  • Synnytys
  • Hyvinvointi
  • Katri Kallionpää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    2. 2

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    3. 3

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    4. 4

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    5. 5

      Tutkimus osoitti ylivertaisuus­vinouman pätevän myös politiikkaan: Mitä vähemmän ihminen tajuaa aiheesta, sitä enemmän hän luulee tietävänsä

    6. 6

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    7. 7

      ”On harhaluulo, että vain mies voisi kiihottua raiskauskohtauksen katsomisesta”, sanoo yhden historian rankimmista raiskauskohtauksista ohjannut Isabella Eklöf – Nyt hän kertoo, miten se tehdään näyttelijöitä kunnioittaen

    8. 8

      Turun puukottajan kuulemisesta tuli hyvin sekava – Bouananen käytöksestä voi tehdä muutaman päätelmän siitä, millainen ihminen salissa istui

    9. 9

      Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

    10. 10

      Tutkimus: Autismia tutkinut lasten­lääkäri Hans Asperger osallistui natsien rotuhygienia­ohjelmaan, joka seuloi vammaisia lapsia tapettavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    2. 2

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    3. 3

      Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

    4. 4

      Kansanedustaja Hjallis Harkimo jättää kokoomuksen ja haukkuu puolueen johtamista: ”Olen keskustellut Orpon kanssa tänä vuonna ehkä kaksi minuuttia” – Nämä asiat Harkimon lähdöstä tiedetään

    5. 5

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    6. 6

      Tamperelainen tietoturva-asiantuntija Janne Ahlberg on internetin huijareiden metsästäjä, jonka paljastama kuva­huijaus levisi jälleen Syyrian ohjus­iskun jälkeen

    7. 7

      Suomalaiskuvaajan kuvat yhdestä saaresta Lapissa nousivat viraalihitiksi maailmalla – eikä ihme, sillä ne näyttävät täydellisesti Suomen luonnon upeuden

    8. 8

      Ranskalainen parisuhde eroaa suomalaisesta, koska puoliso menee lasten edelle eikä uskottomuutta tuomita – kirjailija Helena Liikanen-Renger kertoo, mitä parisuhteen salaisuuksia voimme oppia ranskalaisilta

      Tilaajille
    9. 9

      ”Koko ajan ne katsovat, mitä muuta työtä voisi olla tarjolla”

    10. 10

      Saksan suuret TV-kanavat ostivat oikeudet suomalaiseen hittisarjaan ja tekivät siitä oman versionsa, joka on identtinen – lukuun ottamatta tapaa, jolla käydään vessassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Juhana Helmen­kalastajasta tuli Suomen tv-viihteen vihatuin tyyppi täsmälleen samasta syystä kuin 15 vuotta aiemmin

    2. 2

      Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

    3. 3

      Tippuri yleistyy nuorten keskuudessa – ”Kukaan ei tunnista muita odotushuoneessa, ja kaikki ilmoittavat olevansa saman henkilön vakituinen seksikumppani”

    4. 4

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    7. 7

      Venäjän vaatimus Syyriaan tehtyjen iskujen tuomitsemiseksi sai laihan kannatuksen YK:n turvaneuvostossa – Yhdysvallat: Olemme valmiita uuteen iskuun

    8. 8

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    9. 9

      Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner ovat perustamassa uutta poliittista liikettä nykyisten puolueiden haastajaksi – Lähteet: ”Kokoomuksessa vallitsee syvä huoli”

    10. 10

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tehoton Suomi hukkasi ylivoimansa ja hävisi Tšekille
    3. Tutkimus: Autismia tutkinut lasten­lääkäri Hans Asperger osallistui natsien rotuhygienia­ohjelmaan, joka seuloi vammaisia lapsia tapettavaksi
    4. Tobin Carberry vauhditti Vilppaan avausvoittoon – Seagullsin valmentaja kehui upeaa tunnelmaa: ”Tässä sarjassa et parempaan paikkaan pysty menemään”
    5. Kärpät nousi takaa ohi ja kaatoi Tapparan toistamiseen, Tappara-luotsi Rautakorpi: ”Paransimme selkeästi edelliseen peliin”
    6. Kansanedustaja Hjallis Harkimo jättää kokoomuksen ja haukkuu puolueen johtamista: ”Olen keskustellut Orpon kanssa tänä vuonna ehkä kaksi minuuttia” – Nämä asiat Harkimon lähdöstä tiedetään
    7. Tunti sitten
    8. Syntymäpäiväsankari Patrik Laine joutui joukkuekaverin pilan kohteeksi – fanit vitsailivat jekun seurauksista
    9. Marimekko painosti teekkareiden Julkku-vappu­lehden ottamaan naiset mukaan toimintaansa – ”Edellytimme Luola­miehiltä välitöntä sitoutumista”
    10. Tutkimus osoitti ylivertaisuus­vinouman pätevän myös politiikkaan: Mitä vähemmän ihminen tajuaa aiheesta, sitä enemmän hän luulee tietävänsä
    11. Henkilö­auto törmäsi tukki­rekkaan Etelä-Savossa, yksi kuoli
    12. Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi Tilaajille
    13. Näytä lisää