Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

Netti on täynnä ravitsemussivustoja, joissa neuvotaan esimerkiksi välttelemään maitoa tai pitämään detox-kuureja. Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaista huolestuttaa myös se, että nuoret äidit siirtävät lapsilleen ortorektisen syömisen mallia, jossa vältellään kaikkea epäterveellistä.

Reijo Laatikaisen mielestä ruokavaliolla on yhteistä uskonnon kanssa. Ruualta odotetaan, että yksittäisen ruoka-aineen nauttiminen takaa ikuisen terveyden.

| Päivitetty

Oli 1980-luvun alku. Kovin moni ei ollut kiinnostunut ravitsemuksesta, mutta Reijo Laatikainen oli.

Siilinjärveläinen lukiolainen oli alkanut bodata. Jotta sai hyviä tuloksia, myös ruokavaliota piti rukata.

Kotona syötiin tavallista kotiruokaa: perunaa, riisiä, jauhelihakastiketta, lihapatoja ja kanaa. Leipänä oli ruis- tai näkkileipää, hedelmiä löytyi aina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat