Hyvinvointi    |   Kolumni

Älä etsi täydellistä psykoterapeuttia, mutta kiinnitä huomiota näihin seikkoihin

Moni uskaltaa jo puhua terapiassa käymisestä, ja yksi heistä on toimittaja Maria Veitola, kirjoittaa Maaret Kallio.


”Apua voi saada ja saa, kun uskaltaa puhua: onneksi mullakin on ensi viikolla taas terapia.”

Näin kirjoitti toimittaja Maria Veitola joulukuussa Instagramissa. Paniikkikohtauksia käsittelevä kuvateksti sai hetkessä yli 13 000 tykkäystä ja valtavan määrän kommentteja.

Psykoterapiasta puhutaan nykyisin paljon. Moni hakee psykoterapeutilta tukea vaikeasta elämänkriisistä, ihmissuhdeongelmista tai mielen pulmista selviytyäkseen. Saan jatkuvasti kyselyitä suositeltavista terapeuteista. Yksittäisiä suosituksia on hankala antaa, mutta niiden sijaan voi linjata tutkitusti keskeisiä tekijöitä, joihin terapiaan hakeutuvan on olennaista kiinnittää huomiota.

Psykoterapian tavoitteena on auttaa asiakasta saamaan apua oireisiinsa ja ymmärtämään niiden juurisyitä. Usein juurisyyt ovat niin tuskallisia, että ne synnyttävät hankalia toimintatapoja. Nämä puolestaan ylläpitävät sitä näkyvintä ongelmaa, jonka vuoksi henkilö hakeutuu terapiaan. Psykoterapia ei tarjoa vinkkilistaa tai pikatemppuja, vaan yhteistyöhön perustuvaa pysyvää muutosta.

Terapeuttia etsiessä kannattaa pohtia asiakkaan ja terapeutin välille syntyvää suhdetta, sillä sen tiedetään olevan merkityksellinen tekijä terapian onnistumisen kannalta. Usein painotetaan liiallisesti terapeutin tekniikkaa tai koulutussuuntausta, vaikka suhteen luotettavuus kiilaa keskeisemmäksi.

Psykoterapeuttia etsiessä saa olla odotuksissa itsekäs, muttei kohtuuton. Asiakkaana kannattaa kysyä terapeutin koulutuksesta ja jatkokouluttautumisesta. Riittävän hyvä psykoterapeutti tuntuu omalta, muttei useinkaan täydelliseltä. Apua hakevien toiveet vaihtelevat sen suhteen, millainen vuorovaikutustyyli tuntuu omimmalta ja kuinka pitkälle terapialle on tarvetta. Toista auttaa aktiivisemmin työskentelevä terapeutti, toinen kaipaa runsaasti tilaa.

Olennaista on terapeutin kyky tunnistaa ja joustaa sen mukaan, mikä kulloinkin on asiakkaalle tarpeen. Lämmön, kiinnostuneisuuden, turvallisuuden, vankan tiedon ja tarkkuuden elementit sekä varmuus omasta työstä ovat hyvän psykoterapeutin rakennusaineita.

Joskus on kokeiltava yhteistyötä muutamankin kanssa ennen varsinaisen psykoterapian aloittamista.

Hyvässä terapiasuhteessa asiakas kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Pitkästä koulutuksestaan huolimatta psykoterapeuttikaan ei ole ajatustenlukija. Siksi turvallista ja joustavaa luottamussuhdetta tarvitaan myös väärinkäsitysten ja mutkien turvalliseksi tutkimusalustaksi. Hyvä suhde luo turvaa tutkia hankaumiakin.

Psykoterapian onnistuminen ei kuitenkaan ole kiinni yksin terapeutista. Taitavimmat terapeutit saavat tulosta lähes kaikkien ja tavallisen hyvät suurimman osan kanssa. Silti terapian tuloksellisuuteen vaikuttavat aina myös tilannetekijät ja asiakas itse.

Psykoterapia on ajoittain raskastakin työtä kasvukipuineen. Se vaatii asiakkaalta sitoutumista työskentelyyn ja säännöllisiin tapaamisiin sekä uskallusta yhdessä turvallisesti tutkia vaikeitakin tunteita ja kokemuksia. Asiakas ei koskaan matkusta terapiassa takapenkillä, vaan ykköskuskina ratissa. Terapeutti pysyy rinnalla kartanlukijana. Tärkeintä on yhteinen etsiminen ja löytäminen, uskallus olla välillä myös turvallisesti hukassa.

Osa terapian onnistumisesta jää aina elämän ja sattumankin harteille.

Lohdullisinta on muistaa, että ihminen voi ikuisesti kasvaa, toipua ja kehittyä, elämäntilanteesta ja iästä riippumatta. Psykoterapiassa on tärkeää olla ongelmien ja tuskan lisäksi tilaa myös yhdessä jaetulle ilolle, löydetyille vahvuuksille ja muutosten helpottavuudelle.

Tärkeimpänä epätoivossakin on toivo, joka voi siivilöityä valona kahden ihmisen väliin mielten ja sydänten kohdatessa. Muutosta kannattelee hyvä suhde, jonka luomiseen vaaditaan kosolti ammattitaitoa ja tahtoa.

Kolumnia varten on haastateltu kouluttajapsykoterapeuttia, psykologia ja filosofian tohtoria Hely Kalskaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Meitä suomalaisia jäytää omituinen ristiriita nimeltä onnellisuusparadoksi

    5. 5

      Suomalainen uimakouluyritys onnistui kasvamaan Venäjällä, mutta ensin piti vaihtaa esitteissä olevat lasten kuvat kauniimpiin

    6. 6

      Katsastuksessa rapsahtavien ajokieltojen määrä huimassa kasvussa – Hakukone kertoo, kuinka usein eri automerkit on hylätty

    7. 7

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    8. 8

      Vihreillä kaksoisjohto: Ville Niinistö ja Heidi Hautala suosituimmat euroehdokkaat

    9. 9

      ”Jos Huawei pääsee monopoli­asemaan, se on maalle melkein itse­murha” – Yhdysvallat rakentaa muuria Huawein ympärille, mistä kiistassa on kyse?

    10. 10

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    5. 5

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    6. 6

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    7. 7

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    8. 8

      Poliisi on selvittänyt, kuka löi Jumbon pysäköintihallissa pyöräillyttä 3-vuotiasta poikaa

    9. 9

      Isis sieppasi lapsia ja koulutti heitä julmaan ideologiaan – HS tapasi vapautettuja lapsia, jotka eivät enää tunne vanhempiaan ja kutsuvat näitä vääräuskoisiksi

      Tilaajille
    10. 10

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    6. 6

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    9. 9

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    10. 10

      Pariskunta osti omakoti­talon, josta paljastui myrkkyä – Korkein oikeus ratkaisi pitkään jatkuneen riidan myyjän hyväksi

    11. Näytä lisää