Hyvinvointi

”Hiiri käyttäytyi kuin sillä olisi vahvin mahdollinen masennuslääkitys” – Suomalaistutkijat tekivät mullistavan löydöksen, joka voi johtaa täysin uudenlaisen masennuslääkkeen kehittämiseen

”Hiiri käyttäytyi aivan kuin sillä olisi vahvin mahdollinen masennuslääkitys. Niin tehokas, että sellaista lääkettä ei ole edes olemassa”, kertoo Heikki Tanila.

Suomalaiset tutkijat ovat löytäneet hiireltä mullistavan geenimuunnoksen, joka vähentää ahdistusta ja pelkoa sekä lisää sosiaalista vuorovaikutusta.

”Löydös on todella mielen­kiintoinen, sillä sen avulla voidaan ehkä kehittää täysin uudenlaisia masennus­lääkkeitä”, kertoo professori Heikki Tanila Itä-Suomen yliopiston A.I.Virtanen -instituutista.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin arvostetussa Neuropharmacology-lehdessä.

Uudenlaisille masennuslääkkeille olisi valtava kysyntä, sillä nykyisten lääkkeiden teho on rajallinen.

”Tutkimusten mukaan vain kaksi kolmesta hyötyy masennuslääkkeestä. Terapian tukihoitona lääkkeet auttavat valtaosaa”, Tanila huomauttaa.

Maailmassa on Maailman terveysjärjestön mukaan lähes 300 miljoonaa ahdistuneisuushäiriöstä ja yli 300 miljoonaa masennuksesta kärsivää ihmistä.

 

Hiiri oli hyvin erikoinen, peloton ja sosiaalinen. Ennen kaikkea se ei koskaan suostunut antamaan periksi.

Alun perin kaikki lähti liikkeelle yhdestä hiirestä.

Hiiri syntyi Biokeskus Oulussa Johanna Myllyharjun ja Peppi Karppisen laboratoriossa. Nämä professorit olivat jo vuosia tutkineet elimistön happitasapainon säätelyä, jossa tietyillä entsyymeillä on tärkeä rooli. He olivat löytäneet tästä entsyymiperheestä selvästi poikkeavan jäsenen, P4h-tm -geenin, joka tuottaa samannimistä proteiinia. Tutkijat poistivat tutkimustaan varten tuon geenin hiiren perimästä.

He arvelivat, että geenin poistamisella saattaa olla vaikutuksia muuhunkin kuin happitasapainon säätelyyn. Siksi he lähettivät hiiren Itä-Suomen yliopiston aivosairaustutkijoiden testattavaksi Kuopioon.

Kuopiossa proviisori Henri Leinonen tutkimusryhmineen testasi hiirtä. He laittoivat sen ilmatiiviiseen laatikkoon, jonka sisäilman hiilidioksidipitoisuus nostettiin kymmeneen prosenttiin.

Normaali hiiri saa tässä tilanteessa paniikkireaktion ja jähmettyy. Tämä hiiri ei ollut moksiskaan.

 

”Hiiri käyttäytyi aivan kuin sillä olisi vahvin mahdollinen masennuslääkitys. Niin tehokas, että sellaista lääkettä ei ole edes olemassa.”

Seuraavaksi he tekivät hiirelle testin, jolla tavallisesti testataan masennuslääkkeen vaikutusta. Hiiri laitettiin korkealaitaiseen vesiastiaan, josta on mahdotonta päästä pois.

Normaali hiiri yrittää ensin vimmatusti pois astiasta, mutta luovuttaa pian ja jää lamaantuneena odottamaan kuolemaa tai pelastajaa.

Tämä hiiri ei koskaan lakannut yrittämästä poispääsyä. Se oli hyvin erikoinen, peloton ja sosiaalinen. Ennen kaikkea se ei koskaan suostunut antamaan periksi.

”Hiiri käyttäytyi aivan kuin sillä olisi vahvin mahdollinen masennuslääkitys. Niin tehokas, että sellaista lääkettä ei ole edes olemassa”, Tanila kertoo.

Hiiri saattaa hänen mukaansa antaa uuden johtolangan psykiatristen sairauksien biologisten mekanismien ymmärtämiseen.

”Sen avulla voidaan ehkä selittää, mitkä tekijät aivoissa säätelevät paniikkia ja mikä laukaisee masennukseen liittyvän luovuttamisrektion”, Tanila kertoo.

Hiiri auttoi tutkijoita löytämään myös yhteyden käyttäytymisen ja aivoanatomian välille. He havaitsivat, että P4h-tm -geeni ilmeni erityisen voimakkaasti aivojen mantelitumakkeessa, joka säätelee tunnetiloja, kuten pelkoa ja ahdistusta.

Tutkijat innostuivat. Tässä olisi ehkä avain aivan uudenlaisen masennuslääkkeen kehittämiseen.

Asiassa on kuitenkin vielä yksi iso ongelma.

P4H-TM -geenin puute aiheuttaa nimittäin ihmisillä vaikeaa kehitysvammaisuutta.

 

Oulun yliopiston johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa havaittiin, että geenipuutos liittyy kehitysvammaisuuteen.

Tämä havaittiin muutama vuosi sitten, kun Kainuusta löytyi perhe, jolta puuttui sama entsyymigeeni. Oulun yliopiston johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa havaittiin, että geenipuutos liittyy kehitysvammaisuuteen.

Aluksi luultiin, että harvinaista geenimuunnosta esiintyy vain Suomessa. Sittemmin vastaavia tapauksia on löytynyt eri puolilta maailmaa.

Kehitysvamma johtuu P4H-TM -proteiinin puutteen vaikutuksista lapsen sikiöaikaiseen kehitykseen. Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä vielä, tulevatko kielteiset vaikutukset esiin, jos proteiinin toiminta estetään vasta aikuisiässä.

Seuraavaksi tutkijat yrittävät selvittää hiirellä, voidaanko P4h-tm -geeni kytkeä pois päältä vasta sitten, kun hiiri on aikuinen.

Tanilan mukaan tutkimus on tehtävissä ja tekniikat ovat olemassa. Aikaa siihen hän arvioi kuluvan noin kolme vuotta.

Lääkkeen kehittämiseen voidaan saada apua myös kansainväliseltä tiedeyhteisöltä. ”Tunnelia ryhdytään kaivamaan nyt molemmista päistä”, Tanila toteaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    2. 2

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    3. 3

      Kuka pyöritti valtavaa nostokurkea kansanjoukon yläpuolella kesken kultajuhlien? ”En jaksa uskoa, että siellä on kukaan työntekijä ollut”

    4. 4

      ”Suomi suojelee johtoasemaansa kuin valtakunnanrajaa” – venäläisviestimet kuvailivat Suomen kiekkokultaa sensaatioksi

    5. 5

      Eero oli tavallisen perheen teinipoika, joka päätti kadota – Nyt hän kertoo, mitä karkumatkojen aikana tapahtui

      Tilaajille
    6. 6

      Eivätkö suomalaiset osaa juhlia sivistyneesti?

    7. 7

      Leijonat saapuu Suomeen Hawkien saattamana noin kello 16, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    8. 8

      Junan kylkeen ilmestyi Mörkö-graffiti ja kirkko ohjasi kansaa torille Matteusta siteeraten – Näin Helsinki sekosi jääkiekon maailman­mestaruudesta

    9. 9

      Euroopan ”vihreän aallon” nostama Ville Niinistö lupaa, että EU:n ilmastopolitiikassa alkaa nyt todella tapahtua

    10. 10

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    4. 4

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    5. 5

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa, kansanjuhla kello 18 alkaen Kaisaniemessä

    6. 6

      Leijonat saapuu Suomeen Hawkien saattamana noin kello 16, illan kansan­juhlassa Kaisa­niemessä esiintyjinä muun muassa Paula Vesala ja JVG

    7. 7

      Heitä Suomi äänesti – HS:n erikoisartikkeli näyttää jokaisen äänestysalueen suosituimmat ehdokkaat

    8. 8

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    9. 9

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    10. 10

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    10. 10

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    11. Näytä lisää