Hyvinvointi

Parkinsonin tautiin löytyi yllättävä lääke ja Itä-Suomen yliopisto sai tutkimusidean: ”Kauneus on siinä, että meillä ei ole mitään ennakkoajatusta”

Suomalaista hanketta rahoittaa Parkinsonin tautia sairastavan yhdysvaltalaisen näyttelijän Michael J. Foxin säätiö.

Viisi vuotta sitten lontoolaiset tutkijat tekivät yllättävän löydön: Eräs diabeteslääke näytti ehkäisevän tehokkaasti sairastumista Parkinsonin tautiin.

Tätä lääkettä käyttävillä diabeetikoilla oli tutkijoiden havaintojen mukaan 28 prosenttia pienempi riski sairastua Parkinsonin tautiin kuin niillä, jotka eivät olleet koskaan käyttäneet sitä.

Tutkijoilla ei ollut aavistustakaan, mistä se johtui. Silti löydös oli huikea.

Parkinsonin tautiin ei ole pariinkymmeneen vuoteen pystytty kehittämään uusia lääkkeitä, eikä parantavaa hoitoa tunneta.

”Eläinkokeissa todettiin, että tämä lääke todellakin lieventää Parkinsonin taudin oireita”, kertoo Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Anna-Maija Tolppanen.

Hän sai tutkijakollegoineen idean: ”Voisi olettaa, että on olemassa muitakin jo käytössä olevia lääkkeitä, joita voisi soveltaa Parkinsonin taudin hoitoon.”

Esimerkkejä lääkkeiden uusiokäytöstä on jo paljon: Surullisenkuuluisaa raskauspahoinvointilääkettä Talidomidia käytetään lepran hoitoon, syöpälääke metotreksaattia reuman hoitoon, epilepsialääke pregabaliinia neuropaattiseen kipuun ja masennuslääke amitriptyliiniä migreenin ehkäisyyn, kipuun ja fibromyalgiaan.

Tolppanen ja professori Markus Forsberg ovat nyt käynnistämässä hanketta, jossa etsitään, löytyisikö muitakin käytössä olevia lääkkeitä, jotka tepsivät Parkinsonin tautiin.

”Kauneus on siinä, että meillä ei ole mitään ennakkoajatusta. Tutkimme systemaattisesti kaikki lääkkeet, joita aineistostamme löytyy. Ehkä voimme löytää jotakin, jota ei aiemmin ole ajateltukaan”, Tolppanen sanoi.

Hän toivoo, että tuloksia saadaan parissa vuodessa.

Parkinsonin tauti on neurologinen sairaus, jossa aivojen tietyt liikesäätelyyn osallistuvat hermosolut alkavat tuhoutua. Sen oireita ovat liikkeiden hidastuminen, lihasten jäykistyminen, vapina ja tasapainovaikeudet.

Suomessa on noin 14 000 Parkinsonin tautia sairastavaa. Tauti havaitaan keskimäärin 60 vuoden iässä.

Kansain­välisesti tunnetuin parkinson­potilas on kanadalais-amerikka­lainen näyttelijä ja elokuva­tuottaja Michael J. Fox (s. 1961), joka näytteli pääosaa 1980-luvun hittielokuvissa Paluu tulevaisuuteen.

Fox sairastui Parkinsonin tautiin 29-vuotiaana. Sittemmin hän perusti säätiön, joka on vuodesta 2000 rahoittanut tautiin liittyviä tutkimushankkeita yli 800 miljoonalla dollarilla.

”Säätiö on arvostettu ja edistyksellinen. Ennen kaikkea sillä on vahva intressi löytää hoito Parkinsonin tautiin”, Tolppanen sanoo.

Nyt Michael J. Foxin säätiö on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston hankkeelle 100 000 dollarin (89 200 euron) rahoituksen. Se riittää tutkimuksen ensimmäisen vaiheen toteutukseen.

Mahdollisia lääkkeitä etsitään suomalaisesta Finpark-rekisteristä, joka kattaa lähes 22 000 suomalaista parkinsonpotilasta.

Toisessa vaiheessa tutkijat siirtyvät tietokoneidensa äärestä laboratorioon.

Jos aineistosta löytyy lääkkeitä, jotka näyttäisivät ehkäisevän Parkinsonin tautia tai sen oireita, niiden teho pitää vielä varmistaa eläinkokeilla.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    2. 2

      Suuruudenhullu Kekkos-Suomi synnytti omituisen tv-sarjan, joka saattaa edelleen olla kalleimpia koskaan tehtyjä

      Tilaajille
    3. 3

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    4. 4

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    5. 5

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    6. 6

      Suomi on myös tätä: Vapaaehtoiset tarjoavat Vantaalla joka päivä ilmaisia aterioita, ettei lasten täytyisi olla yksin

    7. 7

      Jätevesiasetuksen määräaika loppuu pian: remontin ehtii vielä tehdä, mutta aloittaa kannattaa heti

    8. 8

      ”Jos on surullinen, lukitsee oven ja itkee yksin” – Tyttöjen elämää pakolais­leireillä leimaa turvattomuus, ja ratkaisuna voi olla avio­liitto aivan liian nuorena

    9. 9

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    10. 10

      Yhdysvallat lisää joukkojaan Lähi-idässä, julkaisi uusia kuvia Iranin väitetyistä hyökkäyksistä Omanin­lahdella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    4. 4

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    5. 5

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    6. 6

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    7. 7

      Seurasaaren kupeessa on nähtävyys, josta edes moni helsinkiläinen ei ole kuullut

    8. 8

      Näin Tšernobylin radioaktiivinen laskeuma näkyy nykyään Suomessa – joillakin alueilla mittauksia tehdään edelleen

      Tilaajille
    9. 9

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    10. 10

      Moni edustaa työpaikkaansa somessa innokkaasti, koska vaihtoehto pelottaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää