Hyvinvointi

Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

Unettomuus, ärtyneisyys, keskittymiskyvyn herpaantuminen ja muut stressioireet voivat kieliä hiipivästä työuupumuksesta. Asiantuntija kehottaa arvioimaan omaa jaksamista tasaisin väliajoin.

Masennus. Paniikkihäiriö. Burnout, ja toinen. Työuupumukseen sairastuneen vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon tarina on muistutus siitä, kuinka vaarallinen hoitamaton uupumus voi pahimmillaan olla.

HS kertoi Touko Aallon kokemuksista viime torstaina.

Työ­uupu­muksella tai burn­outilla tarkoi­tetaan pitkään jatku­nutta kroo­nista stres­siä, josta palau­tuminen jää kesken. Suo­messa noin joka neljäs työn­tekijä kärsii vähin­tään lievistä uupu­musoi­reista.

Työ­uupumuk­sesta paran­tuminen on sitä vaikeam­paa, mitä pidem­mälle se pää­see kehit­tymään. Siksi olisi tärkeää tunnistaa oireet ja puuttua jaksamisongelmiin mahdollisimman varhain.

Tässä jutussa käsitellään työuupumuksen tunnistamista yleisesti eikä oteta kantaa Touko Aallon tapaukseen.

”Tärkeintä työuupumuksen ehkäisyssä on ottaa stressioireet todesta ja muistaa pohtia omaa jaksamista”, sanoo työterveyspsykologi Heli Hannonen Työterveyslaitoksesta.

Stressi itsessään on hyvä reaktio, joka auttaa meitä ponnistelemaan haastavassa tilanteessa. Elimistössä erittyvät stressihormonit auttavat selättämään meitä kohdanneen pulman. Kun pulma on ratkaisu, stressi hellittää ja seuraa palautuminen.

Ongel­maksi stressi muodos­tuu, kun palau­tuminen häiriin­tyy. Se alkaa vaikut­taa terveyteen. Töissä stressi hel­posti kasau­tuu ajan myötä, kier­rokset nou­sevat pikku­hiljaa ja iskee vauhti­sokeus.

Yhtenä aamuna elimistö panee hom­malle stopin. Sän­gystä ei pääse ylös.

”Emme vielä edes varmuudella tiedä, kuinka kauan pahasta työuupumuksesta toipuminen kestää. Se voi viedä vuosia”, Hannonen sanoo.

Univaikeudet ovat tyypillinen stressioire, joka voi kieliä hiipivästä työuupumuksesta, Hannonen kertoo. Työasiat pyörivät mielessä ja haittaavat nukahtamista viikosta toiseen. Uni saattaa katketa aamuyöllä siihen, että elimistö käy ylikierroksilla.

 

”Emme vielä edes varmuudella tiedä, kuinka kauan pahasta työuupumuksesta toipuminen kestää. Se voi viedä vuosia.”

Univaikeudet myös haittaavat stressistä palautumista, mikä osaltaan pahentaa väsymystä ja lisää burnoutin riskiä.

Toinen tyypillinen stressioire on keskittymiskyvyn heikkeneminen. Muisti alkaa pätkiä ja päätöksenteko vaikeutuu. Stressaantunut ihminen pystyy kohdistamaan huomionsa vain yhteen asiaan, vaikka päätös edellyttäisi asian punnitsemista eri näkökulmista.

Ärtyneisyys ja lyhenevä pinna kuuluu myös varoitusmerkkeihin, mutta se näkyy usein ensin kotona. Toisilla ruokahalu katoaa, toisilla se lisääntyy. Töihin lähtö alkaa tuntua vastenmielisestä.

”Jos jo edellisenä iltana harmittaa, että joutuu lähtemään töihin, pitäisi hälytyskellojen soida”, Hannonen toteaa.

Tyypillisesti työssä uupuneella on pinttynyt ajatus, että tästä kaikesta täytyy vain selvitä. Ei ole vaihtoehtoja.

Vaikka monet varoitusmerkeistä saattavat näkyä ulospäin, ei oman jaksamisen arviointia voi jättää muiden huoleksi. Oireet saattavat olla myös täysin huomaamattomia tai esiintyä vain kotona. Jaksamiseen liittyvät kysymykset ovat usein työpaikalla hankalia ja arkoja keskustelunaiheita.

 

”Jos jo edellisenä iltana harmittaa, että joutuu lähtemään töihin, pitäisi hälytyskellojen soida.”

Jos työtoveri tai alainen tuntuu paiskivan hommia kellon ympäri, sitä ei välttämättä pidetä huonona asiana. Toisaalta työuupumukseen liittyy usein oman ammatillisen itsetunnon heikkeneminen: kokemus siitä, että vika on itsessä, jos työssä ei jaksa. Tällaiselle ihmiselle voi olla haitallista, jos työtoverit huomauttelevat muistiongelmista ja keskittymiskyvystä.

Hannonen kehottaa jokaista joskus pysähtymään ja kysymään itseltään: kuinka jaksan?

”Helppo mittari on pisteyttää oma jaksaminen asteikolla 0–10. Jos ollaan yli 7:ssä, ei ole mitään hätää. Mutta jo 5–7 kohdalla kannattaa pohtia, mistä se johtuu. Silloin vielä on voimavaroja muutokseen.”

Jos omat voimavarat eivät tunnu riittävän, niistä huolehtimiseen on tuttuja ja yksinkertaisia keinoja: liiku, syö hyvin ja tee joka päivä asioita, joista nautit, Hannonen listaa.

 

”Kuormittavuus on työn ominaisuus, ei työntekijän korvien välissä oleva asia.”

Työuupumuksessa on kuitenkin kyse yksilön lisäksi työyhteisön toimivuudesta. Hannonen kannustaa keskustelemaan jaksamisesta ja työn kuormittavuudesta avoimesti, sillä uupunut työntekijä ei välttämättä ole ainoa. Työturvallisuuslain mukaan työnantajalla on velvollisuus huolehtia, ettei työn kuormittavuudesta koidu uhkaa työntekijän terveydelle tai turvallisuudelle.

”Kuormittavuus on työn ominaisuus, ei työntekijän korvien välissä oleva asia. Sitä pitäisi arvioida ja ihan samalla tavalla kuin tehtailla mitataan vaikkapa desibeliarvoja”, Hannonen sanoo.

”Olennaista on tunnistaa, mikä työssä kuormittaa ja milloin se on työntekijän kannalta kohtuutonta. Oman työn kuormittavuutta kannattaa miettiä myös yrittäjän ja itsensä työllistäjän.”

Erityisesti työpaikoilla tulisi huolehtia palautumisesta. Siihen pitäisi olla mahdollisuus työpäivien aikana, esimerkiksi riittävien taukojen muodossa, ja niiden välillä. Monessa asiantuntijatehtävässä työpäivä ei lopu toimistolta lähtiessä, vaan sähköposti ja puhelin laulavat myös vapaa-ajalla.

Toisaalta tulisi tunnistaa ja tukea voimavaroja, jotka suojelevat kuormittavuuden haitallisilta vaikutuksilta. Sellaisia ovat esimerkiksi työntekijöiden keskinäiset sosiaaliset suhteet ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ja vaikkapa työaikoihin, Hannonen kertoo.

 

”Masennus ja työuupumus esiintyvät usein päällekkäin.”

Pahimmillaan ja hoitamattomana työuupumuksen seuraukset voivat olla pitkäkestoisia ja vaikeita. Stressillä on esimerkiksi tilastollinen yhteys sydän- ja verisuonitauteihin. Burnoutin on tutkimuksissa havaittu altistavan masennukselle, ja toisin päin.

”Masennus ja työuupumus esiintyvät usein päällekkäin, mutta niiden välillä ei ole suoraa syy-seuraussuhdetta”, Hannonen toteaa.

Uudemman tutkimuksen mukaan työuupumus aiheuttaa muutoksia myös aivojen toiminnassa.

Psykologian tohtori Laura Sokan väitöstutkimuksen mukaan pahoin uupuneiden kognitiiviset toiminnot olivat heikentyneet ja he tekivät enemmän virheitä. Vähemmän uupuneillakin aivot kuormittuvat enemmän kuin vertailuryhmällä samoissa tehtävissä.

Välttyäkseen burnoutilta Hannonen kannustaa jokaista pohtimaan silloin tällöin omaa palautumistaan.

”Ehdinkö palautua? Ja jos en, mitä voisin muuttaa, että ehtisin”, hän sanoo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin seudun päivystykset ovat kriisissä: Potilaiden määrä kasvaa uhkaavasti, eikä lääkäreitä saa enää edes rahalla

    2. 2

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    3. 3

      Ensimmäinen minuutti liikuntasuorituksen jälkeen antaa tärkeää tietoa omasta terveydestä

      Tilaajille
    4. 4

      Tulli takavarikoinut erotiikkaliikkeiden poppers-aineita 600 000 euron arvosta

    5. 5

      Trumpin laajalti rasistiseksi tuomitun kirjoittelun kohteeksi joutuneet naiset: Presidentti ajaa ”valkoisten nationalistien agendaa”

    6. 6

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    7. 7

      Viime kesänä Töölössä tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn selvittämisessä käyttöön poikkeukselliset keinot, poliisi julkaisi uhrin kuvaamaa materiaalia

    8. 8

      Enoa syytetään 7-vuotiaan sukulaispoikansa murhaamisesta jouluaattona Arabianrannassa, asian käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa

    9. 9

      Yli puolet suomalaisista on ylipainoisia, hoitoihin on silti jopa vuosien jono

    10. 10

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    2. 2

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    3. 3

      Koulun uusi julkisivu valmistui: nyt vantaalaiset keräävät adressia, jotta teos maalattaisiin piiloon

    4. 4

      Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

    5. 5

      Uuden James Bond -elokuvan agentti 007 on nainen – Myös termi ”Bond-tyttö” jätettiin historiaan

    6. 6

      Viime kesänä Töölössä tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn selvittämisessä käyttöön poikkeukselliset keinot, poliisi julkaisi uhrin kuvaamaa materiaalia

    7. 7

      Suomen lapsikato on ennustettuakin rajumpaa: ”Kysymys on siitä, riittääkö lapsia kaikkiin päiväkoteihin”

      Tilaajille
    8. 8

      Trump joutui ankarien rasismi­syytösten kohteeksi: kehotti kongressi­edustajia menemään ”takaisin sinne mistä tulivat”

    9. 9

      Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

    10. 10

      Ergonomisesti muotoillut terveyssandaalit ja varvassandaalit eivät ole fiksu valinta jaloille, sanoo fysioterapeutti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    5. 5

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    6. 6

      Keskellä kaunista merenrantatonttia rapistuu autioitunut hotelli: ”Upea alue on seisonut pitkään tyhjillään”

    7. 7

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Valehteliko poliisi? Pyöräilijä otti kuvan poliisiautosta ja päätyi putkaan Helsingissä, poliisi muutti kertomustaan oikeudessa

    11. Näytä lisää