Hyvinvointi

Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

Liian moni tyttö valitsee uran ajattelematta asiaa riittävästi, sanoo Anu Kuistiala.

Elokuussa 2000 toimittaja Anu Kuistiala oli töissä MTV:n Kymmenen uutisissa, kun tuli tieto, että venäläisen sukellusveneen Kurskin torpedot olivat räjähtäneet ja alus oli uponnut Barentsinmereen.

Seuraavana päivänä Kuistiala lähti Muurmanskiin. Paikan päällä hän raportoi lähes vuorokauden ympäri suorissa lähetyksissä venäläisten epätoivoisista yrityksistä pelastaa aluksen 118-henkinen miehistö.

Pelastusoperaatio päättyi tappioon, mutta Kuistialalle matka oli voitto: ”Olin toivottoman ujo enkä ollut koskaan aikaisemmin tehnyt suoria lähetyksiä. Siinä hetkessä menin kohti omaa pelkoani ja tein jotakin, mihin en ollut uskonut pystyväni”, Kuistiala kertoo.

Se oli käänteentekevä kokemus uralla, joka vei vuonna 1964 Porvoossa syntyneen toimittajan lopulta MTV Uutisten päätoimittajaksi.

Tällaiset kokemukset Kuistiala on nyt koonnut kirjaksi nimeltä Johtajanaiset. Siinä hän ja kuusi muuta naista kertovat, mitä johtavaan asemaan nouseminen on heiltä vaatinut.

Mukana ovat Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Hille Korhonen, hallitusammattilainen Leena Niemistö, Pohjoismaiden Neuvoston pääsihteeri Paula Lehtomäki, Ruotsin kansallismuseon pääjohtaja Susanna Pettersson, Woltin liiketoimintajohtaja Marianne Vikkula sekä Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Kirjan tarkoitus on Kuistialan mukaan tarjota nuorille naisille roolimalleja, rohkaisua ja lempeää mentorointia.


Mutta tarvitsevatko naiset edelleen oman johtajaoppaansa?

Eivätkö naiset jo pärjää siinä missä miehetkin? Keväällä hallitukseen nousi uusi naispoliitikkojen sukupolvi. Jutta Urpilainen valittiin Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi EU-komissaariksi ja liike-elämän puolella Annica Bresky nousee joulukuussa metsäteollisuusyhtiö Stora Enson toimitusjohtajaksi.

”Hienoa kehitystä”, Kuistiala sanoo.

Totuus on kuitenkin se, että viime vuonna naisten osuus pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista oli runsaat seitsemän prosenttia. Kaikkien yritysten johtajista naisia oli vajaa kolmannes.

Naisten urakehityksestä on Kuistialan mukaan syytä puhua ja kirjoittaa niin kauan, kuin suomalaisten miesten vuositulo on keskimäärin 17,4 prosenttia enemmän kuin naisten. Kokonaistuloissa ero on 24,1 prosenttia.

Syynä on ammattien sukupuolittuminen. Moni tyttö valitsee Kuistialan mukaan ammattinsa edelleen perinteiseen tapaan ajattelematta asiaa sen tarkemmin.

”Rakenteissa ja kulttuurissa on vielä paljon vanhanaikaisia asenteita”, hän toteaa.

Vinoumaa on myös naisten omissa asenteissa.

Nuorten naisten pahin virhe on Kuistialan mukaan usein ”tolkuton itsekriittisyys”.

”Pitää olla se kympin tyttö koko ajan”, hän huokaa.

Moni nainen pelkää Kuistialan mukaan arvostelua, mutta pahin arvostelija saattaa olla nainen itse.

”Huonommuuden ja riittämättömyyden tunne voivat olla lamaannuttavia”, Kuistiala sanoo.

Hän viittaa Yhdysvaltain entisen ensimmäiseen naiseen Michelle Obamaan, joka toistaa muistelmissaan jatkuvasti kysymystä Am I good enough – olenko minä riittävän hyvä?


Ovatko nämä itseen kohdistetut vaatimukset yksi syy siihen, että Suomen lapsiluku laskee hälyttävällä tavalla?

”Kyllä ja ei”, Kuistiala vastaa.

Hän muistuttaa Talouselämä-lehden selvityksestä, jonka mukaan korkeakoulutetut naiset saavat enemmän lapsia kuin vain peruskoulun tai toisen asteen suorittaneet. Toisaalta lapset eivät kuitenkaan välttämättä ole uratietoisten naisten tärkeysjärjestyksessä ykkösenä.

”Eräs teknologia-alalla toimiva nuori nainen, jonka mentorina toimin, totesi, että koulutuksesta ja urasta on tullut niin keskeinen asia, että lasten hankinta ei vain ole ensimmäisenä mielessä”, Kuistiala sanoo.

Ei ollut itsestään selvää, että Kuistialasta itsestään tuli johtaja.

Halu vastuuseen kehittyi vähitellen sitä mukaa, kun haasteet kasvoivat.

”Malli oli huono”, Kuistiala kertoo.

Hänen isänsä oli toimitusjohtaja, joka sai potkut alkoholin takia.

”Sen jälkeen isä vasta alkoikin juoda. Hän menehtyi ennen viisikymppisiään.”

Vaikka lapsuudenkodissa oli ”melkoinen sirkus”, Kuistiala kokee saaneensa kotoa rakkautta ja rohkaisua.

Äiti painotti oman koulutuksen, oman rahan ja itsenäisen aseman merkitystä.

Opiskeltuaan Tampereen yliopistossa venäjän kieltä ja tiedotusoppia, Kuistiala päätyi 24-vuotiaana toimittajaksi Ilta-Sanomiin ja sitten MTV Uutisiin, jossa ura jatkui ulkomaantoimittajana, ulkomaantoimituksen esimiehenä ja päätoimittajana.

Työtoverit näkivät nopeasti, että Kuistialassa on esimiesainesta.

”Anu tiesi mitä tahtoi. Määrätietoinen asenne ennakoi, että hän nousisi esimiesasemaan. Eikä ollut yllätys, että hänestä tuli päätoimittaja”, kertoo MTV:n pitkäaikainen politiikan toimittaja ja politiikan toimituksen esimies Timo Haapala, joka on nykyisin Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittaja.

Haapalan mukaan Kuistiala ”ei johtanut tunneälyllä vaan osaamisella”. Töiden ulkopuolella hän saattoi olla temperamentikas, mutta töissä hän oli aina johdonmukainen, ”ei pelannut tunteilla vaan ammattitaidolla”.

Kuistiala sanoo, että vaikeinta hänelle on ollut oppia hillitsemään itseään.

”Olen helposti jyräävä enkä ota muita riittävästi huomioon. Olen saanut tästä palautetta ja opetellut tietoisesti rauhallisuutta ja toisten kuuntelemista.”


Lopulta töissä tuli kuitenkin tilanne, joka oli Kuistialalle liikaa.

”Pahinta, mitä päätoimittajan urallani koin, olivat vuoden 2015 rankat yt-neuvottelut. Jouduin irtisanomaan monia työtovereitani, jotka olin tuntenut pitkään.”

Kovinta oli Kuistialan mukaan se, että jokainen potkut saanut kysyy tavalla tai toisella, miksi juuri minä, mikä vika minussa on.

”Se sattuu, eikä vastausta ole.”

Kun yhtiö ilmoitti seuravana vuonna uudesta yt-kierroksesta, Kuistiala totesi, että ei enää. ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi.”

Sekä Haapala että Kuistiala lähtivät MTV:ltä samoihin aikoihin. Haapala lähti Ilta-Sanomiin mutta Kuistiala ryhtyi yrittäjäksi.

”Anu hyppäsi tyhjän päälle. Se kertoo, että hänellä on enemmän rohkeutta ja seikkailuhenkisyyttä”, Haapala nauraa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    2. 2

      Nettivideon jakaneelta pojalta rahaa vaatinut konstaapeli sai potkut Helsingin poliisista

    3. 3

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    4. 4

      Meksikolainen kaupunki suistui kaaokseen, kun viranomaiset yrittivät pidättää huumeparoni El Chapon pojan: Tutkija varoittaa välikohtauksen seurauksista

    5. 5

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    6. 6

      Venäjän sotilaat muuttivat Syyrian sodan kulun ja partioivat nyt myös kurdialueella: Mitä Venäjän operaatiosta tiedetään?

    7. 7

      Panaman papereista kertova Netflix-elokuva sai erikoisen kunnianloukkaussyytteen ja nostatti kohun Meryl Streepin rasistisesta meikistä

    8. 8

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    9. 9

      Taika Mannilan #whatagirlfeelz on vastalause Instagramin jaksuhalienergialle ja saliselfieille – Tällaista on muodikas ”sad girl -estetiikka”

    10. 10

      Venäläismedia: Töölössä sijaitsevan Venäjän kulttuurikeskuksen remontista syntyi pitkä oikeusriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    4. 4

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    5. 5

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    6. 6

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    7. 7

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    8. 8

      EU-johtajat hyväksyivät Britannian ja EU:n uuden brexit-sopimuksen – Tämä sopimuksesta tiedetään juuri nyt

    9. 9

      Ravintolayhtiö ajautui ongelmiin ja joutuu lopettamaan kaikki ravintolansa: Klassikkoravintolat Rivoli ja Rivoletto sulkevat ovensa

    10. 10

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää