Hyvinvointi

Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

Eturauhassyöpä yleistyy, mutta omaan sairastumisriskiinsä voi vaikuttaa jonkin verran. Asiantuntijat kertovat viisi seikkaa, joilla on tutkitusti vaikutusta.

Eturauhassyöpä on Suomen yleisin syöpä. Siihen sairastuu vuosittain yli 5 400 miestä. Vuonna 2017 eturauhassyöpään kuoli runsaat 900 sairastunutta.

Luvut ovat olleet kasvussa monestakin syystä, joista ilmeisin on se, että iso joukko miehiä on tullut ikään, jossa syöpää sairastetaan.

Eturauhassyöpään sairastuneiden keski-ikä on 70 vuotta. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen ennustuksen mukaan eturauhassyöpään sairastuu vuonna 2025 Suomessa noin 7 000 miestä.

”Syöpä myös löydetään nykyään tarkemmin ja varhemmin”, kertoo syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Timo Joensuu Docrates syöpäsairaalasta.

Joensuun mukaan eturauhassyövän lisääntyminen on osittain todellistakin, sillä osalla nuoremmista miehistä syöpää löytyy entistä aggressiivisempana.

Kun syöpä todetaan, ei kuitenkaan pystytä yleensä sanomaan, mistä se johtuu.

”Se kuitenkin tiedetään, että perimän lisäksi myös ympäristötekijät ja elintavat vaikuttavat eturauhassyövän syntyyn”, Joensuu sanoo.

Tutkimusnäyttöä on siitä, että ainakiin nämä viisi asiaa voivat vähentää riskiä sairastua:

1. Vältä tupakointia ja nuuskaamista

”Eräässä ruotsalaistutkimuksessa todettiin, että nuuskankäyttäjillä on enemmän eturauhassyöpää kuin niillä, jotka eivät nuuskaa”, Joensuu kertoo.

Nuuskan ja tupakan käyttö lisäävät riskiä. Alkoholin käytöllä sen sijaan ei ole havaittu olevan yhteyttä eturauhassyöpään.

2. Kondomin käyttö ja säännöllinen seksielämä voivat suojata

Seksin harrastamisen vaikutus syöpäriskiin ei ole yksiselitteistä, eikä tutkimusnäyttökään ole täysin varmaa.

Joensuun mukaan säännöllinen seksielämä näyttäisi joidenkin tutkimusten mukaan vähentävän riskiä sairastua eturauhassyöpään.

Toisaalta, jos on säännöllisesti seksiä usean kumppanin kanssa niin, että sairastaa sukupuolitauteja, voi sairastumisriski kasvaa.

Sairastetut tulehdukset, eli virukset ja bakteerit siis lisäävät solumuutoksia, ja sairastetuilla taudeilla on havaittu olevan jonkinlainen yhteys eturauhassyövän syntyyn.

3. Tomaatti, parsakaali ja lohi ovat hyvästä

Ylipaino vaikuttaa eturauhassyövän syntyyn. Liikkumalla ja syömällä terveellisesti voi siis vaikuttaa riskiinsä. Säännöllinen alkoholinkäyttö usein lisää ylipainoa, joten sitä kautta se voi lisätä eturauhassyövän riskiä.

Timo Joensuu muistuttaa, että vitamiinit ja hivenaineet suojaavat syövältä, jos ne syödään osana terveellistä ja kasvispainotteista ruokavaliota. Purkista otettavat vitamiinit voivat jopa lisätä syöpäriskiä, koska silloin saatavat määrät ovat turhan isoja tarpeeseen verrattuna.

”Antioksidanteilla neutraloidaan hapetusreaktiot pyrkimyksenä ehkäistä syöpää, mutta onkin havaittu, että tällöin elimistö ei kykenekään itse eliminoimaan vaurioituneita soluja, kuten syöpäsoluja. Sillä tavalla syöpä lisääntyy, mitä puolestaan ylen määrin tabletteina otetut vitamiinit voivat ravita entisestään”, Joensuu sanoo.

 

Miesten kannattaa ottaa ruokavalioonsa parsakaalia, granaattiomenaa, tomaattia, soijaa, kurkumaa ja vihreää teetä.

Rasvaisessa kalassa, kuten lohessa on omega 3:a, mutta vain sen saaminen ei vaikuta eturauhassyöpäriskiin. Kalan syömiseen liittyy luultavasti muitakin seikkoja, jotka ehkäisevät syövän syntyä. Näyttöä on myös siitä, kuinka monet ristikukkakasvit, etunenässä parsakaali, voivat ehkäistä eturauhassyöpää.

Miesten kannattaa ottaa ruokavalioonsa myös granaattiomenaa, tomaattia, soijaa, kurkumaa sekä vihreää teetä. Vuonna 2014 tehdyssä brittitutkimuksessa tutkittavat saivat kurkumaa, vihreää teetä, granaattiomenaa ja parsakaalia tiivistettynä 100 milligrammaa kolmesti päivässä. Annoksen saaneilla PSA-arvo nousi selvästi vähemmän kuin kontrolliryhmässä. PSA-arvon (prostataspesifinen antigeeni) kohoaminen saattaa merkitä syöpää. Joensuu korostaa ravintoaineiden monipuolisuutta.

4. Käy PSA-testissä viimeistään 50-vuotiaana

”Työterveyshuolto tavoittaa lähes kaikki työikäiset miehet”, Suomen eturauhassyöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen muistuttaa.

Siksi hänen mielestään olisi sitä kautta hyvä tarkistaa eturauhasen tilanne viimeistään ennen eläkkeelle jäämistä – varsinkin niiden miesten, joilla on sukurasite tai reilusti ylipainoa.

Jos lähisuvussa on todettu eturauhassyöpää, PSA-testi kannattaisi ottaa jo 40-vuotiaana.

PSA-testissä olisi noin 50 ikävuoden jälkeen hyvä käydä vuosittain, sillä yksittäinen arvo ei vielä kerro yksilön kohdalla kovin paljoa. Taso nousee iän mukana muutenkin ja siihen vaikuttavat yksilölliset tekijät, kuten eturauhasen koko. Parhaimman käsityksen muutoksista saa omaa tasoa seuraamalla. Jos epäily PSA:n perusteella herää, voidaan ottaa vielä magneettikuva ennen kuin tarvitaan näytettä kasvaimesta.

 

Eturauhassyövästä puhutaan liian usein sairautena, jota ei heti tarvitse noteerata ja aktiivisesti hoitaa, Joensuu sanoo.

”Eturauhassyövässä ei pitäisi odottaa oireita, sillä siinä vaiheessa kun virtsarakko ei tyhjene kunnolla tai virtsaamistarve on lisääntynyt, mahdollinen syöpä on jo levinnyt”, Joensuu sanoo.

Joskushan oireiden taustalla voi olla eturauhasen liikakasvu, joka ei ole pahanlaatuista. Eturauhassyöpä voi kuitenkin myös salakavalasti levitä luustoon. Mitä aiemmin syöpä löytyy, sitä paremmin sitä pystytään hoitamaan.

”Jos löydetään paikallinen eturauhassyöpä, rankkoja kastraatiohoitoja ja hormoneja ei tarvita”, Joensuu sanoo.

Hänen mielestään eturauhassyövästä puhutaan liian usein sairautena, jota ei heti tarvitse noteerata ja aktiivisesti hoitaa.

”Kohta meillä on vuodessa jo yli tuhat eturauhassyöpään kuollutta.”

Hänen mukaansa näistä noin 40 prosenttia on miehiä, joilla syöpä ei ollut vielä löydettäessä levinnyt.

”Optimoidulla sädehoidolla voitaisiin osa näistä hoitaa ajoissa.”

5. Tarkkaile virtsaamistiheyttä

”Me miehet voisimme ottaa oppia naisilta ja käydä tutkituttamassa eturauhasen kuntoa säännöllisesti”, Kimmo Järvinen sanoo.

Hänkin korostaa sitä, että on tärkeätä löytää mahdollinen syöpä ajoissa.

Jos lähisuvussa on ollut eturauhassyöpää, tilannetta kannattaa seurata ja hakeutua herkästi tutkimuksiin. Myös elämäntapoihin kannattaa silloin kiinnittää entistä enemmän huomiota.

”Tihentynyt virtsaamistarve on yleensä merkki eturauhasen liikakasvusta, mutta jos yöllä joutuu heräämään 3–4 kertaa vessaan, voi kyseessä olla eturauhassyöpä ja asiasta kannattaa mainita lääkärille”, Järvinen sanoo.

 

Suomessa on eturauhassyöpää paljon verrattuna muihin EU-maihin.

Kylmettyminen ei suoraan vaikuta eturauhassyövän syntyyn, mutta voi hankaloittaa esimerkiksi eturauhastulehdusta, joka joillakin kroonistuu. Tulehduksilla on puolestaan merkitystä myös syövän synnyssä pitkällä aikavälillä.

Suomessa on eturauhassyöpää paljon verrattuna esimerkiksi muihin EU-maihin. Tutkimus- ja kuvantamismenetelmät ovat kuitenkin korkealla tasolla.

PSA-testi ei oikein sovellu seulontatestiksi, mutta viime vuosina on kehitetty geenitestejä eturauhassyöpään. Yksi niistä on Ruotsin Karoliinisessa instituutissa kehitetty Stockholm 3 -yhdistelmätesti, joka tuo tutkimusten mukaan hyvin esiin, jos miehellä on riski sairastua eturauhassyöpään. Sillä testataan yli sata geenimarkkeria.

EU:n alueella on kaavailtu eturauhassyövän seulontaa ja varhaista diagnostiikkaa. Asiaa ajavat voimakkaasti ainakin Euroopan urologiyhdistys ja Europa Uomo eturauhassyöpäyhdistysten kattojärjestö, jotka ovat huolissaan eturauhassyöpää sairastavien määrän lisääntymisestä Euroopassa. Tällä hetkellä potilaita sairastuu vuosittain EU:n alueella yli 400 000.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    2. 2

      Miten poliisi selvittää henkilöllisyytesi, jos haluat salata sen?

    3. 3

      Yhtään pilkkua ei hallitusohjelmasta tarvitse muuttaa, sanoi Katri Kulmuni – Sitten kielenhuoltaja luki hallitusohjelman

    4. 4

      Stereo on tehnyt yhden vuoden suurimmista kotimaisista hittikappaleista, mutta bändiä ei tunneta Suomessa edes nimeltä – kuinka se on mahdollista?

    5. 5

      Whatsapp-vuotoja, juonittelua, salaliittoja ja pääministerin potkut – toimittaja Marko Junkkari käy läpi, mitä politiikan historiallisella viikolla oikein tapahtui

      Tilaajille
    6. 6

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    7. 7

      Miksi Pohjois-Englannin työmies äänestää eliittitaustaista Boris Johnsonia? Yksi syy on brexit ja toinen on Corbyn

    8. 8

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    9. 9

      Hallituskriisi oli kuin Prisman livelähetys kassahihnalta

    10. 10

      Kommentti: Ulkoministeri Haavistoon henkilöityvä kiista on myös oire kansain­välisen yhteisön saamattomuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    3. 3

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    4. 4

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    6. 6

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää