Hyvinvointi

Rajun näköisestä lihasvasarasta tuli treenaajien hittituote – Asiantuntija kertoo, mitä laite tekee lihaksille

Lihashuoltovasarasta lähtee kudokseen paineaalto, joka etenee ja stimuloi hermopäätteitä. Kysyimme fysioterapian yliopistotutkija Juhani Multaselta, toimiiko lihasten vasarointi.

YouTube-videolla mies on asettunut kuntosalin lattialle istumaan. Hän on vetänyt shortsiensa alta esiin muhkean reisilihaksen ja tärisyttää sitä laitteella, joka muistuttaa etäisesti pistosahaa. Laitteessa ei kuitenkaan ole terää vaan kuminen nuppi. Lihas värähtelee ja väpättää hakkaavan liikkeen voimasta.

Videolla esitellään lihasvasaraa – vempainta, jonka luvataan auttavan lihasten palautumiseen ja lihasjumeihin.

 

Itsensä vasarointi ei kuulosta hyvinvointiteolta, mutta sellaisena sitä nyt kaupitellaan.

Lihasvasaraa, tarkemmin sanottuna lihashuoltovasaraa, on myyty kodinelektroniikkakaupoissa parin vuoden ajan. Edullisimmat mallit maksavat noin 100 euroa, kalleimmat yli 600 euroa.

Verkkokauppa.comista kerrotaan, että viime vuoden aikana lihashuoltovasaroista muodostui todellinen hittituote.

”Ne ovat jatkuvasti urheilukategoriamme suosituimpien tuotteiden joukossa”, sanoo yrityksen viestintäpäällikkö Lauri Kutila sähköpostitse.

Maailmalla lihasvasarointia on nähty muun muassa NBA-pelien vaihtopenkillä.

BarBend-treenisivuston toimittaja Jake Boly esittelee Youtube-videolla, kuinka laite toimii.



Mistä vasaroinnissa oikein on kyse?

Kysyimme asiaa fysioterapian yliopistotutkijalta Juhani Multaselta. Multanen työskentelee Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.

”Lihashuoltovasara on mekaaninen laite, jonka hierontapää värähtelee. Värähtelyn taajuus on säädettävissä, joissain laitteissa jopa yli 3 000 hertsiin. Laitteesta lähtevät paineaallot aikaansaavat kudoksessa mikrohierontaa ja stimuloivat hermopäätteitä. Tämä taas lisää kudoksen aineenvaihduntaa”, Multanen selittää.

 

Paineaallon kudosvaikutuksista ei ole julkaistu yhtään vakuuttavaa tutkimusta.

Siitä, miten tämä stimulointi vaikuttaa lihakseen, voi tehdä vain oletuksia. Paineaallon fysiologisista kudosvaikutuksista ei ole Multasen mukaan julkaistu yhtään vakuuttavaa tutkimusta. Ei, vaikka eräänkin vasaran mainoksessa kerrotaan, että metodin edut on todistettu lukuisissa tutkimuksissa.

Multanen päättelee, että laite saattaisi vaikuttaa hieman samaan tapaan kuin fysioterapiassa käytettävät ultraääni- eli syvälämpöhoito tai Shockwave-paineaaltohoito. Niissä välitetään hoitokärjen kautta ääni- tai paineaalto kudokseen. Molemmista on olemassa tutkimusnäyttöä.

Näissä hoitokäyttöön tarkoitetuissa laitteissa tehot ovat kuitenkin suuria. Lihashoitovasaroissa sen sijaan sekä tehot että laitteen hyödyistä annettavat lupaukset vaihtelevat.

”Niissä luvataan sellaisia vaikutuksia kuin kudosvaurioiden korjaantuminen, lihaksen liikkuvuuden lisääntyminen ja lihasjännityksen laukeaminen.”

 

”Kone on väsymätön. Se jaksaa niin pitkään, kun akussa riittää virtaa.”

Voisiko laitteesta sitten olla hyötyä lihasjumiselle tai palautumista kaipaavalle?

”Tutkijana on riskaabelia sanoa, koska laitteesta ei ole tutkimustietoa. Mutta voin olettaa, että sillä voisi olla positiivisia vaikutuksia sen perusteella, minkälaisia tuloksia ultraääni- ja paineaaltohoidoista on saatu. Korostan kuitenkin, että lihashuoltovasaran kohdalla tuloksia ei ole vielä osoitettu”, Multanen sanoo.

Hän veikkaa, että ainakin syvällä lihaksessa jomottavia lihasjumeja eli triggerpisteitä hierottaessa lihasvasarasta voisi olla apua. Koska vasaran teho on suurempi kuin käsin annettavassa hieronnassa, sen vaikutus todennäköisesti ulottuu syvemmälle kudoksiin.

”Kone on väsymätön. Se jaksaa niin pitkään, kun akussa riittää virtaa.”

Multasen mukaan laitetta käytettäessä olisi kuitenkin tärkeää tuntea ihmisen anatomiaa, jotta käsittely ei kohdennu luihin tai hermoihin.

Ja vaikka vasarointi kohdentuisi oikeaan paikkaan, liian pitkäkestoisena tai kovatehoisena se voi aiheuttaa ongelmia.

”Kova paine tai yhden kohdan käsittely liian pitkään aiheuttaa lihakseen paikallisen, tosin ohimenevän verenkierrottoman tilan. Lihashuoltovasaraa ei tulisi myöskään käyttää ilman lääkärin lupaa, jos sairastaa diabetesta, epilepsiaa, vaikeaa migreeniä tai käyttää verenohennuslääkkeitä”

Myöskään välilevynpullistumasta tai noidannuolesta kärsivää selkää Multanen ei lähtisi lihasvasaroimaan. Hakkaava liike voi pahentaa entisestään krampissa olevien lihasten jumia.

 

Kallein vasara maksaa etelänloman verran.

Verkkokauppoja selatessa vastaan tulee valtavasti erinäköisiä, -kokoisia ja -hintaisia lihashuoltovasaroita. Nimet ilmentävät raakaa voimaa: Booster, Hurrikaani, React, Hypervolt. Kallein vasara maksaa etelänloman verran.

Multanen veikkaa, että hintaeroihin vaikuttaa ainakin akun kestävyys, valmistusmateriaalit, melutaso ja brändimielikuva.

”Jos on ylimääräistä rahaa ja haluaa laittaa sen tuollaiseen ja kokee, että siitä hyötyy, niin mikä ettei.”

Oikaisu 27.1. kello 11.20: Toisin kuin jutussa aiemmin luki, pehmytkudosten käsittely laitteella ei ole haitallista. Oikaisu 27.1. kello 16.15: Juhani Multanen ei työskentele Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen laitoksella vaan liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää