Nyt on tärkeää sanoa ääneen, että härskiä tietomurtoa ei hyväksytä – psykoterapeutti kertoo, miksi kaikkien suomalaisten tuki on nyt uhreille tärkeää - Hyvinvointi | HS.fi

Nyt on tärkeää sanoa ääneen, että härskiä tietomurtoa ei hyväksytä – psykoterapeutti kertoo, miksi kaikkien suomalaisten tuki on nyt uhreille tärkeää

Pahimmillaan tietomurron uhrien luottamus ja myönteinen käsitys itsestä, toisista ihmisistä ja maailmasta romuttuu pitkäksi aikaa, sanoo traumaterapiakeskuksen toimitusjohtaja.

Tietomurron uhreille voi aiheutua masennusta, ahdistusta, univaikeuksia ja ongelmia sosiaalisissa suhteissa.­

27.10.2020 13:44 | Päivitetty 30.10.2020 16:25

Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrossa on viety psykoterapia-asiakkaiden tietoja, jotka liittyvät hyvin henkilökohtaisiin asioihin.

Kyse ei ole vain henkilötiedoista. Mukana on myös yksityisiä tietoja mahdollisista lapsuuden traumoista tai ihmissuhteisiin liittyvistä kriiseistä. Asioista, joista ei olla ehkä kerrottu koskaan kenellekään toiselle ihmiselle.

Vuodettujen tietojen joukossa on psykiatriseen hoitoon kuuluvia hoitosuunnitelmia, hoidon tavoitteita ja viranomaisille tai asiakkaalle tehtyjä lausuntoja. Lisäksi uhrit ovat saaneet kiristysviestejä.

 Suomalaiset ovat perinteisesti luottaneet vaitiolovelvollisuuteen terveydenhuollossa.

Soili Poijula.­

Epäilty kiristäjä on väittänyt saaneensa haltuunsa jopa 40 000 potilastietoa, ja tietovuotoihin tutustuneet ovat kertoneet HS:lle nähneensä lyhyen aikaa verkossa jopa 2 000 potilastietoa. HS ei ole avannut listan takaa avautuvia tietoja.

”Suomalaiset ovat perinteisesti luottaneet vaitiolovelvollisuuteen terveydenhuollossa”, sanoo toimitusjohtaja Soili Poijula Suomen traumaterapiakeskuksesta.

Se on yksi syy, että rikos tuntuu erityisen julmalta.

Uhrille tällaisen rikoksen kohteeksi joutuminen voi henkisesti vastata tilannetta, jossa omaan kotiin murtaudutaan tai joutuu vaikkapa raiskauksen tai muun väkivallanteon uhriksi. Perusturvallisuus voi järkkyä perusteellisesti. Poijulan mukaan voi olla epärealistista odottaa, että kaikki uhrit pystyisivät itse tekemään rikosilmoituksen.

”Ihminen ei voi kokemansa jälkeen enää palata olemassa olleeseen viattomuuden turvaan, vaan on tapahtuneen jälkeen jatkuvasti ylitietoinen vaaroista”, Poijula kuvaa.

Jos ihmisen yksityisyyden alueelle tunkeudutaan ilman lupaa, se voi Poijulan mukaan tuntua häpäisyltä, joka on syvimmin ihmisen psyykeä vaurioittava trauma.

Tilanteesta tekee erityisen haavoittavan se, että kyse on psykoterapia-asiakkaista, jotka ovat mahdollisesti hakeneet apua traumaattisiin kokemuksiin, joita eivät ehkä ole kertoneet kenellekään muulle ennen avautumistaan terapeutille.

Häpeän tunne tapahtuneesta lisää perusturvallisuuden järkkymistä. Sen lisäksi, että rikoksen uhriksi joutuneen luottamus toisiin ihmisiin on murtunut, hän voi alkaa syyttää itseään.

Poijulan mukaan suurella osalla ihmisistä on taipumusta jälkiviisauteen. Uhriksi joutunut ei välttämättä ajattele, että vain rikoksen tehnyt on vastuussa ja syyllinen tapahtumaan.

”Aletaan järjenvastaisesti kyseenalaistaa omia valintoja, tyyliin: Miksi menin puhumaan terapeutille? Miksen valinnut jotakin toista paikkaa? Miksi minulle aina käy näin?” Poijula kuvaa.

Tapahtunut voi aiheuttaa myös moraalisen vaurion, koska suurin osa ihmisistä on luottanut ammattiauttajiin ja auttamisorganisaatioihin. Yhtäkkiä maailma ei olekaan sellainen kuin on uskonut ja se aiheuttaa tunteen, että ihan kaikki on pielessä. Ihminen voi kokea olevansa avuton, ja ettei voi selviytyä tästä.

Moni häpeää kertoa, että kärsii psyykkisistä ongelmista tai että on tarvinnut psykoterapeutin apua. Potilastietoihin kirjattu diagnoosi ei kerro ihmiselleen itselleen siitä, miten lievästä tai vaikeasta häiriöstä on kyse.

”Kaikille ei ole yksinkertainen asia suostua diagnosoitavaksi, mitä esimerkiksi Kelan tuen saaminen psykoterapiaan edellyttää”, Poijula sanoo.

”Potilasraporteissa lisäksi luetellaan enimmäkseen häiriöön liittyviä oireita, ei niinkään sitä miten miellyttävä ja älykäs ihminen on. Vaikeita oireita kuvataan raporteissa siksi, että niiden helpottumista voidaan seurata. Se ei silti ole asiakkaalle itselleen välttämättä miellyttävää luettavaa”, Poijula kertoo.

”Joillekin kriisi voi olla todella vaikea ja uuden tasapainon löytäminen voi viedä aikaa”, Poijula sanoo.

 Yleensä ne, joilla on joku jonka kanssa puhua tilanteesta, selviävät kriisistä nopeammin.

Trauman aiheuttama stressi voi aiheuttaa yleistynyttä pelkoa, masennusta, univaikeuksia ja sosiaalista ahdistuneisuutta. Jatkuessaan tilanne voi aiheuttaa kroonisia psykiatrisia häiriöitä.

Erityisen haavoittuvia ovat ne, joilla on jo valmiiksi jokin traumaattinen ja häpeällinen kokemus taustalla. Tällaisia voivat olla esimerkiksi he, joilla on jokin lapsuudessa koettu hyväksikäyttökokemus, josta he eivät ole vielä päässeet yli.

Syvimmän trauman ihmiselle aiheuttaa se, että omat vanhemmat ovat lapsuudessa laiminlyöneet tai kohdelleet omaa lastaan kaltoin.

”Lapsuuden trauma voi aiheuttaa syvät arvet, jotka vaativat vuosien psykoterapiaa. Joskus trauma alkaa helpottaa vasta noin 60–70 vuotiaana”, Poijula kertoo.

Esimerkiksi salatusta traumasta hän mainitsee Tellervo Koiviston, joka kertoi ensimmäistä kertaa julkisesti 80-vuotishaastattelussaan, että oli kouluaikoina miesopettajan häirinnän kohteena. Ihminen voi olla vaikka kuinka menestynyt elämässään, mutta kantaa silti salaisuuksia, joista ei halua tai osaa kertoa kenellekään.

”Mitä varhaisemmassa lapsuudessa vakava traumatisoituminen on syntynyt, sitä syvemmät ja pitkäkestoisemmat arvet se jättää”, Poijula sanoo.

Ihmiset ovat näissä asioissa erilaisia ja jos syväkin trauma on käsitelty terapiassa, siitä voi olla tarvekin puhua joko läheisilleen tai vaikka julkisestikin.

”Yleensä ne, joilla on joku johon tukeutua ja jonka kanssa puhua tilanteesta, selviävät kriisistä nopeammin”, Poijula sanoo.

Hän uskoo, että lähes kaikille tietomurron uhreille rikos aiheuttaa järkytyksen, osalle kriisin, mutta toiset selviytyvät siitä nopeammin. Toiset pystyvät näkemään, että tilanne näyttää ja tuntuu esimerkiksi vuoden kuluttua ihan erilaiselta ja että asiat järjestyvät.

Siihen vaikuttaa ihmisen lähtötilanne ja henkinen tasapaino ennen tapahtunutta. Kriisityöntekijä tai joku läheinen voi olla tärkeä apu kriisistä toipumisessa.

 Toisen ihmisen tahallinen pahantahtoinen teko on traumoista myrkyllisin.

”Sitten on niitä, joilta menee työkyky ja elämänlaatu heikkenee merkittävästi. Ja on todella epäoikeudenmukaista, että joku on rikoksella vienyt mahdollisuuden tavalliseen elämään”, Poijula sanoo.

Hänen mukaansa onnettomuuden uhrit yleensä selviävät kriisistä nopeammin kuin rikoksen uhrit, koska onnettomuus on puhdas vahinko. Ihmiset ovat sosiaalisia olentoja ja rikoksessa toisen ihmisen tahallinen pahantahtoinen teko on Poijulan sanojen mukaan traumoista myrkyllisin.

Pahimmillaan luottamus ja myönteinen käsitys itsestä, toisista ihmisistä ja maailmasta romuttuu pitkäksi aikaa.

Ihmisen perusturvallisuutta voi palauttaa kohtaamalla todellisuus ja sen aiheuttamat tunteet.

”Jos uskaltaa tapahtuneen kohdatessaan kokea ja ilmaista sen aiheuttaman pelon, vihan, surun tai inhon eikä välttele ja pelkää tunteitaan tai yritä sinnitellä peittämällä niitä, ne menevät helpommin ohi”, Poijula kertoo

 Nyt on tärkeää yksilöinä ja yhteisesti osoittaa uhreille myötätuntoa ja tukea.

Se, että rikoksen tekijää ei olla saatu kiinni ja tiedot ovat netissä edelleen, lisää tilanteesta aiheutuvaa turvattomuutta ja stressiä.

Toistaiseksi on esimerkiksi epävarmaa, saadaanko tiedot poistettua verkosta. Poliisitutkinta ja oikeudenkäynti asian ympärillä voivat kestää vuosia. Moni asia on vielä epäselvä. Poijulan mukaan epävarmuus ja epätietoisuus heikentävät selviytymiskykyä, koska ihminen ei voi tietää, mistä kaikesta pitää selviytyä.

”Osa tulee tarvitsemaan monenlaista henkistä tukea vielä pitkään.”

 Kukaan ei voi hyväksyä tällaista rikosta. Sen osoittaminen ja ääneen sanominen on tärkeää.

Poijula on hoitanut traumatisoituneita 1990-luvulta lähtien. Hän on sitä mieltä, että nyt on tärkeää yksilöinä ja yhteisesti osoittaa uhreille myötätuntoa ja tukea.

”Kukaan ei voi hyväksyä tällaista rikosta ja sen tekijää. Sen osoittaminen ja ääneen sanominen on tärkeää”, Poijula sanoo.

Tärkeää on hänen mielestään myös selvittää Vastaamon vastuu potilastietojen tietosuojan osalta.

”Vastaamo on pettänyt ainakin välillisesti paitsi asiakkaansa myös henkilökuntansa luottamuksen salassapidon rikkoutuessa ja aiheuttanut moraalisen vamman myös yrityksessä töitä tekeville”, Poijula sanoo.

Myös yhteisöllisesti tilanteessa on hänen mukaansa paljon opittavaa.

”Potilastietojärjestelmien tietoturvan kehittäminen on tietysti yksi käytännön tehtävistä, johon pitää keskittyä. Ja tämä asia on psykoterapeuttien käytävä kaikkien tällä hetkellä psykoterapia-asiakkaina olevien kanssa läpi”, Poijula sanoo.

Lisäksi Poijula peräänkuuluttaa yhteiskunnassa ministeriöiden yhteistä suuronnettomuuksien valtakunnallista asiantuntijakeskusta, joka ohjaisi ja tukisi kriisiauttamista ja hoitoa.

”Meillä ei ole valtiollista asiantuntijakeskusta, jossa olisi ajantasaisin tutkimustieto ja osaaminen kriisien käsittelyyn ja hoidon ohjaamiseen, jotta sitä olisi julkisissa palveluissa tarjolla valtakunnallisesti keskitetysti ja tasavertaisesti kaikille”, Poijula kuvaa.

Hän vertaa tilannetta siihen, kuinka 1990-luvun pienimuotoisesta toiminnasta kehittyi Onnettomuustutkintakeskus, joka käynnistää tutkinnan heti kun tapahtuu vaikkapa iso laivaliikenneonnettomuus, laaja tulipalo, räjähdys tai raideliikenneonnettomuus.

Tällainen valtiollinen ministeritason kriisi- ja katastrofipsykologian asiantuntijakeskus voisi keskittyä ehkäisemään, etteivät ihmiset kriisitilanteissa jäisi esimerkiksi rikoksen uhreiksi joutuessaan tyhjän päälle.

Poijulan mukaan vapaaehtoistyö on erittäin tärkeää ja arvokasta työtä, mutta kriisitilanteessa ihmisille pitäisi voida tarjota myös osaavaa ja luotettavaa ammattiapua julkisissa palveluissa. Ennakoiva auttaminen toimisi Poijulan mukaan myös mielenterveysongelmien ehkäisynä ja voisi toimia korjaavan psykiatrisen hoidon tarpeen vähenemisenä.

 Internet on väline pahaan mutta myös hyvään.

”Selviytymisessä on kyse ihmisen mielestä. Mikään käytännön apu ei auta, jos ihmisen oma halu ja toivo selviytyä ei herää”, Poijula sanoo.

Soili Poijula toivoo, että tietomurtorikos saisi ennen muuta ihmiset tutkimaan asenteitaan yksityisyyteen ja toisten ihmisten kunnioittamiseen.

”Nyt kun ei voida isosti kokoontua purkamaan tunteita ja ilmaisemaan mieltä, sitä tehdään sosiaalisessa mediassa. Internet on väline pahaan mutta myös hyvään”, Poijula sanoo.

Jos jotain hyvää tilanteesta pitää keksiä, on Poijulan mielestä myönteistä se, että psykoterapia-avun hakeminen voi tulla entistä hyväksytymmäksi.

Hän muistuttaa, että avun hakeminen mielenterveysongelmiin ei ole heikkoutta, vaan se kertoo, että ihminen ottaa itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja osaa pyytää ja ottaa vastaan apua.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat