Osa helsinkiläisistä voi saada rokotus­aika­taulun jo ensi viikolla, ja näin oman vuoron koittaessa tulee toimia - Hyvinvointi | HS.fi

Osa helsinkiläisistä voi saada rokotus­aika­taulun jo ensi viikolla, ja näin oman vuoron koittaessa tulee toimia

Ikääntyneitä helsinkiläisiä koskeva rokotusaikataulu saatetaan saada julki ensi viikolla, sanoo Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen.

Kuten influenssarokotuksissakin, jossain vaiheessa myös yksityiset palveluntuottajat saattavat myydä rokotuksia, johtajalääkäri arvioi.­

19.1. 13:08

Riskiryhmiin kuuluvien koronarokotukset ovat alkaneet, ja moni odottaa nyt malttamattomana tietoa omasta rokotusvuorosta.

Helsingin terveysasemien johtajalääkärillä Timo Lukkarisella on rauhoittava viesti: Kenenkään ei tarvitse pelätä sitä, että oma vuoro menisi huomaamatta ohi. ”Rokotusvuoro ei voi mennä sivuun”, hän sanoo.

Hän toivoo, että ikääntyneitä helsinkiläisiä koskeva rokotusaikataulu saataisiin julki ensi viikolla. Hankaluutena on kuitenkin se, että tarkkaa tietoa rokotetoimitusten ajankohdista ja määristä ei vielä ole.

Helsingissä, kuten muissakin kaupungeissa ja kunnissa valmistellaan parhaillaan kuumeisesti kaikkien kansalaisten rokottamista.

Ajankohtaa operaatiosta vastaava Lukkarinen ei kuitenkaan halua vielä määritellä. ”Uusia väestöryhmiä tullaan kutsumaan rokotuksiin sitä mukaa kun rokotteita tulee saataville. Emme halua tuottaa kenellekään pettymyksiä”, hän sanoo.

Varmaa on se, että kun rokotukset aloitetaan, se ei jää keneltäkään huomaamatta. Sen lisäksi, että tiedotusvälineet kertovat niistä, Helsingin kaupunki ilmoittaa rokotuksista muun muassa lehdissä, somekanavissa ja omissa toimipisteissään. Tietoa omasta rokotusvuorosta saa myös internetistä, esimerkiksi sivulta koronarokotus.hel.fi.

Iäkkäät saavat Helsingissä omasta rokotusvuorosta kertovan kirjeen. Lisäksi kaupunki tekee yhteistyötä järjestöjen kanssa ja käyttää omia kanaviaan. Esimerkiksi kotihoito ja kotisairaalat kertovat rokotusvuorosta suoraan asiakkailleen.

Koronarokotukset ovat maksuttomia.

Jos oma vuoro menisi sivu suun, rokotukseen voi aina hakeutua myöhemminkin. Lukkarinen toivoo kuitenkin, että rokotuksiin hakeuduttaisiin heti omalla rokotusvuorolla. ”Rokotusjärjestys on asiantuntijoiden miettimä”, hän tähdentää.

Kun tieto omasta rokotusvuorosta on tullut, rokotukseen pitää varata aika. Sen voi tehdä joko internetin kautta tai puhelimitse. Puhelinpalveluun on varauduttu ”huomattavan suurella henkilöstömäärällä”. ”Mikään ei kuitenkaan riitä, jos kaikki soittavat samaan aikaan, joten toivomme soittajilta kärsivällisyyttä”, hän sanoo.

Suurin osa helsinkiläisistä tulee Lukkarisen mukaan saamaan rokotteen keskitetyissä rokotuspisteissä. Hän ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö rokotusta voisi saada esimerkiksi oman työterveyden kautta. ”Heti kun rokotteita on tarjolla enemmän, pyrimme siihen, että rokotteita antavat kaikki tarjolla olevat kädet”, hän sanoo.

Näin Lukkarinen vastaa kymmeneen koronarokotusta koskevaan kysymykseen:

1. Milloin tietoa omasta rokotusvuorosta voi odottaa?

Emme halua tuottaa kenellekään pettymyksiä, toisaalta emme itsekään vielä tiedä tarkasti saapuvien rokotteiden määriä. Myyntilupa voi tullessaan muuttaa merkittävästi sitä miten rokotetta voidaan antaa. Toivomme saavamme ensi viikosta julki karkean rokotusaikataulun ikääntyneiden rokotusten osalta.

2. Ovatko Helsingin, Espoon ja Vantaan rokotuskäytännöt samanlaisia?

Pyrimme toimimaan mahdollisimman yhteneväisesti myös kansallisella tasolla, mutta toki jokaisella kunnalla ja alueella on myös omia käytäntöjä sen suhteen, miten rokotuksia järjestetään.

3. Miten paljon ennen rokotusvuoroa tieto tulee? Jos esimerkiksi tieto omasta vuorosta tulee heinäkuussa, niin onko mahdollinen rokotusaika päivän, viikon vai kuukauden päässä?

Rokotusvuoro perustuu ajanvaraukseen, joka on mahdollista, kun oma rokotusryhmä on ajankohtainen. Uusien rokotteiden tullessa markkinoille rokotusten saatavuus voi muuttua merkittävästi yhtäkkiä. Tiedotamme heti kun vain voimme, mutta ennakointi on vaikeaa, kun myyntilupia ollaan vasta myöntämässä.

4. Saavatko omaishoitajat rokotuksen yhtä aikaa riskiryhmään kuuluvan kanssa?

Tätä tulemme vielä täsmentämään.

5. Voiko pariskunta saada rokotuksen samaan aikaan, jos toinen kuuluu riskiryhmään mutta toinen ei?

Etenemme kansallisen rokotusjärjestyksen mukaisesti. Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että puolisot tai samassa taloudessa asuvat saattavat saada rokotteen eri aikaan.

6. Nykytiedon mukaan alle 16-vuotiaita ei rokoteta. Milloin lasten rokottamisesta saadaan lisätietoa?

Tästä meillä ei ole vielä tietoa.

7. Voiko raskaana oleva tai raskautta suunnitteleva ottaa rokotuksen?

Helsingin kaupungin koronarokotussivulta löytyy linkki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuille, joissa on tietoa raskaana olevien ja imettävien rokotuksista.

THL:n mukaan rokotteen valmistaja suosittaa huolehtimaan raskauden ehkäisystä kahden kuukauden ajan rokotuksen jälkeen. Hoitava lääkäri voi harkintansa perusteella suositella mRNA-rokotteen ottamista raskaana olevalle siinä tapauksessa, että henkilö haluaa rokotteen ja kuuluu perussairautensa takia koronaviruksen riskiryhmään tai hänellä on merkittävä riski altistua virukselle esimerkiksi työssään.

8. Voiko itse valita, minkä tehtaan rokotuksen ottaa?

Tällä hetkellä ei vielä voi, sillä tarjolla on vain yhtä rokotetta. Voi olla, että lähitulevaisuudessa valinnan mahdollisuudet rajautuvat lähinnä siihen, että tarjotun rokotteen joko ottaa tai ei ota.

9. Miten rokotusjärjestys määräytyy ryhmässä 11 eli niiden joukossa, jotka eivät kuulu riskiryhmiin?

En valitettavasti vielä osaa sanoa.

10. Ovatko rokotukset ilmaisia?

Antamamme rokotteet ovat maksuttomia. Kuten influenssarokotustenkin osalta, jossain vaiheessa rokotteita saattanee tulle myös myyntiin, tai yksityiset palveluntuottajat saattavat myydä rokotuksia.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat