”Minulla on kummilapsi, jota pidän suoraan sanottuna ärsyttävänä” – Asiantuntija kertoo, miten tilanne kannattaa ratkaista - Hyvinvointi | HS.fi

”Minulla on kummi­lapsi, jota pidän suoraan sanottuna ärsyttävänä” – Asian­tuntija kertoo, miten tilanne kannattaa ratkaista

Henk.koht.-palstalla käsitellään lukijoiden ihmissuhdeaiheisia kysymyksiä. Tällä kertaa lukija miettii, onko ystävän lapsesta pakko tykätä.

21.11. 11:00 | Päivitetty 21.11. 12:02

Mitä tehdä, jos ei tykkää kummilapsestaan? Suoraan sanottuna pidän häntä ärsyttävänä. Kummilapseni on aika villi ja voimakastahtoinen, joten minun on ollut hankala tutustua häneen. En ole kovin lapsi-ihminen, vaikka itsellänikin on lapsi. Minun on kuitenkin hankala saada yhteyttä muihin lapsiin kuin omaani.

Kummilapseni on hyvän ystäväni lapsi, ja huomaan että ystävääni hieman ärsyttää, etten ole hullaantunut hänen lapsestaan. Olen nyt yrittänyt ottaa kummilapsen paremmin huomioon ja kysellä hänen kuulumisiaan, vaikka se tuntuu väkinäiseltä. Onko kaverin lapsesta pakko tykätä?

Ongelmaa avaa lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Janna Rantala. Asiantuntijat eivät kommentoi palstalla yksittäistapauksia vaan käsittelevät aihepiiriä yleisellä tasolla.

”Lähtökohta vastaukselle voisi olla sama asia, jota lapsille aina sanotaan, eli että kaikista ei ole tietenkään pakko tykätä mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen.

Ei ole lapsen vastuulla rakentaa suhdetta aikuiseen.

Hyvä juttu on se, että tällaista kysymystä pohtiva aikuinen ottaa itse vastuuta tunteistaan ja miettii, miten tilanteessa voisi toimia. Ei ole koskaan lapsen vastuulla rakentaa suhdetta aikuiseen.

Kysymystä voi lähestyä monesta eri näkökulmasta: ystävyyssuhteen kautta, kummiuden näkökulmasta ja vielä siitä kulmasta, millainen on oma suhde lapsiin ylipäänsä. Etenkin kahdessa ensimmäisessä voi olla kysymys riittämättömyyden tunteista, jotka purkautuvat ärsytyksen tunteiden kautta.

Joskus ystävyyksissä herää lasten syntymien myötä oletuksia, että ystävän pitäisi tykätä omasta lapsesta yhtä paljon kuin vanhempi itse hänestä tykkää. Tai että erityisesti kummiksi pyydetyn pitäisi niin tehdä. Mutta sellainen on kohtuuton vaatimus.

Jos kummiudessa tai suhteessa kummilapseen jokin hiertää, voi siis miettiä, onko kyse siitä, että itse olettaa ystävän eli kummilapsen vanhemman olettavan tällaisia. Tai onko niin, että kummilapsen vanhemmalla todella tuntuisi olevan tällaisia ajatuksia?

Vaikka suhde kummilapseen tuntuisi nyt hankalalta, se ei ennusta juuri mitään tulevaisuutta ajatellen.

Ystävyyden kohdalla voisi miettiä etenkin sitä, millainen suhde oli ennen lapsia, ja miten se on lasten myötä muuttunut. Voisiko alkuperäistä eli kahden aikuisen ihmisen välistä ystävyyttä vahvistaa? Tai olisiko parempi, että ystävykset näkisivät jatkossa enimmäkseen vain kahdestaan, ilman lapsia?

Itse neuvoisin pitämään hauskaa aikuisten kesken ja huolehtimaan alkuperäisestä eli ystävien välisestä suhteesta.

Toinen vaihtoehto on keskustella yhdessä edes nyt jälkeenpäin siitä, millaisia odotuksia ja toiveita kummallakin on kummiudelle.

Niistä keskustellaan harvoin etukäteen. Se voi luoda kummeiksi lupautuneille paineita, jos kummilapsen vanhemmalla tai vanhemmilla tuntuu oletuksia kuitenkin olevan. Tilanne voi olla ystävyyden tuho, sillä kummiutta pidetään kunniatehtävänä, josta on vaikea kieltäytyä.

Itselle oma lapsi on maailman ihanin, mutta ei hänen palvomistaan voi vaatia toisilta.

Suhteessa lapseen itseensä voi miettiä, mikä tekee lapsen ominaisuuksista omissa silmissä vieraan tuntuisen. Ehkä etäiseltä tuntuva kummilapsi on esimerkiksi tosi erilainen kuin oman perheen lapsi. Toisaalta joidenkin mielestä on ylipäätään vaikea tuntea läheisyyttä tai kiinnostusta keskenkasvuisiin ihmisiin. Silloin voi tuntua teennäiseltä kysellä kuulumisia.

Vaikka suhde kummilapseen tuntuisi nyt hankalalta, se ei ennusta juuri mitään tulevaisuutta ajatellen. Nyt epäkiinnostavalta tuntuva tyyppi voikin esimerkiksi olla aivan mahtava teini-ikäinen. Jos kummiuteen sitoutuu, siitä voi tulla pitkä ihmissuhde.

Toisesta näkökulmasta neuvoisin vanhempia muistamaan, että vanhemmuuteen kuuluu ymmärrys siitä, että oma suhde lapseen on erilainen kuin lähes kaikilla muilla. Itselle oma lapsi on maailman ihanin, mutta ei hänen palvomistaan voi vaatia toisilta.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat