Joulu ei aina suju suunnitelmien mukaan, vaikka miten hartaasti yrittäisi – Eräänä jouluna siitä muistutti palanut yöpaita - Hyvinvointi | HS.fi

Joulu ei aina suju suunnitelmien mukaan, vaikka miten hartaasti yrittäisi – Eräänä jouluna siitä muistutti palanut yöpaita

Tänä jouluna yritän olla asettamatta vaatimuksia itselleni tai muille, kirjoittaa Anni Hautala kolumnissaan.

23.12.2021 2:00 | Päivitetty 23.12.2021 6:59

Huomenna on jouluaatto. Lapsena tämä päivä oli kamala: vielä yksi päivä, ja voi ei – sitten se on taas vuodeksi mennyt.

Odotin joulua lokakuun alusta kuin kuuta nousevaa. Aika kului niin hitaasti, että syksy tuntui samalta kuin kaksi vuotta nykymenolla.

Ensin odotin Suurta lelulehteä, jota tutkin hartaudella, sitten ympyröin ja lopuksi leikkasin toiveeni kirjeeseen joulupukille. Tv-mainoksen pehmonalle, jonka sisällä sykki oikeasti paristoilla toimiva sydän, oli erään vuoden ainoa toive. Kirje rullattiin ikkunalle, ja aamulla hangessa näkyivät sormenpään kokoiset tontun jalanjäljet. Kirje oli kadonnut!

Seuraavana ohjelmassa oli joulukorttien kirjoittaminen. Otin homman niin vakavasti, että kirjoitin niitä käsi kipeänä 10-vuotiaan kaunolla aivan kaikille sukulaisille. Korttien jälkeen vaihdettiin jouluverhot ja joulupöytäliina keittiöön.

Nämä kaikki ovat parhaita joulumuistojani.

Erilainen tunne nousee mieleen, kun ajattelen stressaantunutta äitiäni, jonka kanssa joulunviettohalumme eivät oikein koskaan kohdanneet.

Siinä missä minä toivoin jouluuni lehtikuvien kaltaisia hienoja asuja, kauniita kattauksia ja lautapelien pelaamista yhdessä, äitini ei kertakaikkiaan ole jouluihminen. Siihen nähden hän on onnistunut uskomattoman hyvin miellyttämään lastaan. Äitiparka taipui yhtenä jouluna pelaamaan lautapelejäkin.

Pyjamassa hilluminen, suklaan syöminen ja kirjojen lukeminen kuuluivat jo lapsena ajatukseeni siitä, miten täydellisen joulun pitäisi mennä. Tosin pyjamassa hengailukaan ei aina sujunut aivan kuten odotin.

Eräänä aattona muistisairas mummoni tuli meille vanhainkodista kylään. Sain sinä jouluna kovasti toivomani Pieni Merenneito- yöpaidan, jonka vetäisin heti päälleni, kun vain sain sen paketista pois. Nojailin olohuoneessa pöytään ja katselin mummoani, joka ei tuntunut tietävän tuon taivaallista siitä missä oli.

Yhtäkkiä hihani lehahti ilmiliekkeihin. Olin ilmeisesti osunut lähelle kynttilää, ja kaunis vaaleanpunainen yöpaitani roihusi hetkessä valtoimenaan. Mummo katsoi minua edelleen yhtä hämmentyneenä, ja minä sain jotenkin taputettua liekit kuriin. (Se ”älä vie tulen lähelle” -teksti vaatteessa on syytä ottaa tosissaan.)

Ensimmäiset tunteeni olivat häpeä, syyllisyys ja helpotus. Häpeä samaan tapaan kuin silloin, kun kaatuu kadulla muiden edessä, helpotus siksi, että mummoni ei selkeästi ymmärtänyt tilanteesta mitään ja syyllisyys siitä, että uusi yöpaita oli pilalla. Syöksyin huoneeseeni piiloon, ja muistan itkeneeni repaleinen paita sylissäni, kun äiti tuli minua etsimään.

Äiti ei tietenkään suuttunut, vaan säikähti ja tutki kädestäni palovammoja. Onneksi selvittiin vähäisellä vahingolla, ja merenneitopaitakin saatiin paikattua osittaisella uudella hihalla.

Olivatpa odotukset joulun suhteen minkälaiset tahansa, tuntuu, että pakosti joku on joulun jälkeen jollain tavalla pettynyt. Taannoin eräs rouva kertoi viettävänsä joulun mieluummin yksin kuin läheistensä kanssa, aina tulee kuulema kuitenkin riitaa.

Olen itse aikuisena yrittänyt luoda kotiin juuri sellaista joulutunnelmaa, jota olisin itse lapsena halunnut. Se ei toki välttämättä vastaa omien lapsieni toiveita.

Pahimmillaan jouluaatto menee pelkästään aikataulun mukaan, tekemistä olisi paljon ja tunteja liian vähän. Rentoutuminen alkaa vasta joulupäivänä ja Tapaninpäivänä.

Lapsena jouluaattoon tuntui olevan loputtomasti aikaa. Aikuisena huomaa joka ainoa joulu, että aattoon on enää viikko ja kaikki tekemättä! Niinpä kortit ovat minulla jääneet historiaan, samoin kuin joulutekstiilit. Näiden tilalle on tullut ulkojouluvalot – jotka tänä vuonna jäivät nekin laittamatta.

Ei se haittaa, sanon itselleni. Ei se haittaa, sano sinäkin itsellesi, jos kaikki odotuksesi eivät täytykään.

Tänä jouluna yritän olla ajattelematta, miten joulun kuuluisi mennä tai miten joku toinen toivoisi sen menevän. Yritän olla asettamatta vaatimuksia mielessäni itselleni tai muille. Olen kiitollinen siitä, että saan viettää joulua perheeni kanssa, ja lähetän rakkautta ja lämpöä heille, joilla toiveistaan huolimatta näin ei ole.

Rauhallista joulua.

Kirjoittaja on radio- ja tv-juontaja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat