Vapaalaskemassa ollut Matti Honkanen hautautui lumivyöryyn 25-vuotiaana. ”Meillä oli valtavasti testosteronia, luotimme taitoihimme ja oli ryhmäpaine. Järkeä ei ollut vielä tarpeeksi mukana”, Honkanen muistelee. Kuva: Otto Ponto
Hyvinvointi|Liikunta
”Vyöry laukesi!”
Lumivyöryt ovat Suomessa harvinaisia, mutta mahdollisia. Lumiturvallisuutta on mahdollista lisätä opettelemalla taitoja ennen rinteen ulkopuolelle lähtemistä.
Puoli tuntia. Sen verran Matti Honkanen laskeskeli selviävänsä. Hän makasi lumen alla eikä pystynyt liikkumaan.
Lumivyöry oli juuri haudannut Honkasen Pyhätunturin Kuorinkikuruun, eikä hän voinut tehdä mitään itse. Ei auttanut kuin odottaa, että hänet löydettäisiin.