Yskä voi jäädä päälle moneksi viikoksi, vaikkei tartunta­vaaraa enää ole – Milloin koronataudin sairastanut katsotaan terveeksi?

Edes ohjeistajat eivät pysy aina perässä, kun koronatilanne elää. Unohduksen vuoksi Espoossa neuvottiin kotona sairastavia pysymään eristyksissä tuplasti niin kauan kuin THL suosittelee.

Koronavirustautia kotona potevan suositellaan tämänhetkisen ohjeistuksen mukaan pysymään vapaaehtoisesti eristyksissä vähintään viisi vuorokautta. Niistä kaksi viimeistä vuorokautta tulee olla kuumeettomia.

26.1. 13:05 | Päivitetty 26.1. 13:33

Moni koronavirustautiin sairastunut joutuu nyt pähkäilemään yksin tai asuinkumppaneidensa kanssa, milloin itsensä voi todeta tervehtyneeksi.

Omikronmuunnoksen myllertämässä tilanteessa suurelle joukolle sairastuneita todellisuutta on kaikkinensa se, että koko taudin kaari diagnoosista aina ”terveen paperien” määrittelemiseen asti pitää pystyä hoitamaan omatoimisesti kotona.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat