Miksi synkkien uutisten imuun jää koukkuun? Psyko­terapeutti kertoo, mihin merkkeihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos kännykkä on koko ajan kädessä

Tarve pelottavien ja surullisten asioiden seuraamiseen johtuu monesta syystä, psykoterapeutti Ville Merinen sanoo. ”Kun kriisi uhkaa, ihminen pyrkii luonnostaan hankkimaan tietoa, jotta hän voi yrittää hallita tilannetta paremmin.”

”Toisille uutisten jatkuva selaaminen on hyvinkin kiihdyttävää ja rasittavaa, ja he tarvitsevat enemmän taukoa palautumiseen”, psykoterapeutti Ville Merinen sanoo.

2.3. 13:35 | Päivitetty 3.3. 10:16

Venäjän hyökkäystä Ukrainaan seurataan Suomessa tarkasti.

Moni meistä katsoo uutiset ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Vaikka tarkoitus olisi vain silmäistä nopeasti viimeisimmät käänteet, kännykän tai television ääressä saattaa vierähtää tunti jos toinenkin.

Yksi, jonka ruutuaika on kasvanut viime päivinä vauhdilla, on psykoterapeutti Ville Merinen.

Hän on antanut itselleen luvan lukea kaikki mahdolliset Ukrainan sotaa koskevat uutiset. Merinen seuraa myös keskustelupalsta Redditiä, jonne tulee uutta tietoa jatkuvasti.

”Teen itselläni ihmiskoetta. Haluan katsoa, mitä minusta tämän seurauksena tulee.”

Ensimmäiset tulokset ovat jo näkyvissä.

”Huomaan, että käyn kierroksilla, unohtelen asioita jonkin verran ja olen välillä kotona hieman ärtynyt. Jatkuva uutisten lukeminen vaikuttaa myös unenlaatuuni.”

Monella muullakin suomalaisella on ruutuaika kasvanut. Tämä on Merisen mukaan inhimillistä monesta syystä.

Ensinnäkin Ukrainan sota puhuttelee suomalaisia erityisen paljon maamme historian takia. Talvi- ja jatkosodan aiheuttama kansallinen trauma näkyy Merisen mukaan myös nuoremmissa sukupolvissa.

”Olisi ennemminkin outoa, jos konflikti ei kiinnostaisi tai aiheuttaisi murhetta. Minulle Ukrainan sota on tunnetasolla paljon voimakkaampi asia kuin koronapandemia.”

Kriisin uhatessa ihminen pyrkii luonnostaan hankkimaan tietoa, jotta tilannetta voi yrittää hallita paremmin.

”Jos lähellä tapahtuu jotain pelottavaa, kuten Ukrainan sota tai autokolari, ihmisellä on tarve katsoa, mistä on kyse. Meissä on sisäänrakennettu uteliaisuus pelottavia asioita kohtaan.”

Tämä näkyy jo lapsena.

”Jos lapselle sanoo, että tuonne ei kannata katsoa, hän taatusti katsoo juuri sinne. Ilmiö voi lieventyä iän myötä, mutta ei häviä.”

”Luemme usein sellaistakin, josta tiedämme, että se ei tee meille hyvää.”

Tarve pelottavien ja surullisten asioiden seuraamiseen juontuu osaksi myös siitä, että tieto lisää turvan tunnetta.

Ainakin hetkeksi, Merinen lisää.

”Tunnistan itsestänikin sen, että kun minulla on viimeisin tieto asiasta, tunnen oloni turvallisemmaksi. Tunne ei kuitenkaan säily, vaan tunnin päästä on luettava jo seuraavat uutiset.”

Tietyistä nettisivuista ja uutislähetyksistä muodostuu rutiini – ja pian kierre on valmis.

Haasteena on myös tiedon loputon vuolaus.

Ihminen saattaa mennä etsimään vastausta yhteen kysymykseen, kuten mikä on ruplan kurssi. Yksi kysymys synnyttää toisen, ja pian ihminen on lukenut viisi muutakin uutista sekä selannut Twitterin ja artikkeleiden kommenttiketjut.

”Luemme usein sellaistakin, josta tiedämme, että se ei tee meille hyvää. Etenkin netin keskustelupalstoilta löytyy sekopäitä, joille sota on mahdollisuus purkaa omia patoumiaan, trollata ja jakaa huuhaa-informaatiota.”

Jatkuvien negatiivisten ja surullisten uutisten selaamiselle on annettu oma nimi: doomscrolling eli tuomioselailu.

Tavasta on tullut niin yleinen, että Oxford English Dictionary -sanakirja nimesi doomscrolling-sanan vuonna 2020 yhdeksi vuoden sanoista ja lisäsi sen sanakirjaan.

Tuomioselailu tapaa viedä mielen kohti synkkyyttä.

”Ihminen ei ehkä jaksa enää tehdä normaaleita asioita kuten ennen, tai asiat voivat alkaa tuntua turhilta. Mitä järkeä omalla ihanalla elämällä on, kun toiset kärsivät sodassa?”

Negatiivisten uutisten intensiivinen selailu voi johtaa myös mielenterveyden ongelmiin. Asiaa on tutkittu viimeksi koronapandemian kohdalla.

Esimerkiksi saksalaistutkimus kertoi vuonna 2020, että mediakäytön tiheydellä, kestolla ja monipuolisuudella oli yhteys lisääntyneisiin masennusoireisiin, ahdistukseen ja koronapandemiaan liittyviin pelkoihin.

Erityisesti sosiaalisen median runsas käyttö liittyi voimakkaampaan psyykkiseen rasitukseen.

Merinen pitää suosittua TikTok-tiliä, ja hän on pistänyt merkille etenkin nuorten ahdistuksen.

Monet nuoret ovat kertoneet Meriselle, että heillä on paha olo: Ukrainan tilanne pelottaa ja itkettää jopa päiväkausia. Leviääkö sota Suomeen ja muualle maailmaan? Miksi ukrainalaisten täytyy kärsiä?

”Aikuinen voi mennä uutisten selaamisen jälkeen lounasravintolaan ja illalla lenkille, mutta peruskoulussa oleva tyttö ei välttämättä pysty samaan. Nuoret ovat aikuisia alttiimpia ahdistumiselle, koska heidän ajattelunsa on vasta kehittymäisillään.”

Toki myös aikuinen voi ahdistua. Taustalla ovat Merisen mukaan esimerkiksi pelko, turhautuminen ja pienuuden tunne.

Mitä minä voin tehdä asian hyväksi?

Monet suomalaiset ovat valjastaneet turhautumisensa ja huolensa auttamisen energiaksi. Esimerkiksi Unicef ja Kirkon Ulkomaanapu ovat kertoneet saaneensa lahjoituksia poikkeuksellisen nopeasti ja paljon.

”Olemme empaattisia olentoja. Suomalaiset kokevat mielettömästi myötätuntoa ukrainalaisia kohtaan, mikä on upea asia”, Merinen sanoo.

Merinen ei kehota ketään lopettamaan uutisten selaamista. Helppoa se ei olekaan, koska media tuuttaa tietoa vuorokauden ympäri.

”Medialla ei ole mielestäni velvollisuutta vähentää uutisointia, koska ihmiset tarvitsevat totuudellista tietoa.”

Kun uutisten kautta tutustuu sodan avainhahmoihin, heidän kohtalonsa tulevat yhä enemmän iholle. Sota saa kasvot. Esimerkiksi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on noussut toivoa herättäväksi hahmoksi, Merinen sanoo.

”Minua itseänikin kiinnostaa, mitä hänellä on sanottavana.”

”Tiedostaminen on tärkeintä. Silloin on vapaa valitsemaan, haluaako omaa käytöstään muuttaa.”

Uutisvirran selaamista kannattaa Merisen mukaan rajoittaa silloin, jos normaali arki ja hyvinvointi alkavat kärsiä tai jos käytöstä tulee addiktiivista.

Tällöin kännykän ruutua tulee vilkuiltua vähän väliä. Niin ruokapöydässä, vessassa kuin kaverin kanssa puhuessa.

”Jokaiselle tekee hyvää viettää aikaa toisten kanssa ilman puhelinta. Myös liikunta on erittäin tärkeää ja vaikkapa jääkiekkomatsiin meneminen, jos se ilahduttaa ja saa ajatuksen pois synkistä asioista.”

Kännykän käyttöään voi rajata sopimalla itsensä kanssa, että katsoo uutiset vain aamulla, kolmelta päivällä ja illalla. Toinen keino on laittaa vaikkapa herätyskello soimaan vartin päähän.

Kun kello soi, voi tehdä tietoisen päätöksen lopettaa selailun – tai jatkaa sitä.

”Tiedostaminen on tärkeintä. Silloin on vapaa valitsemaan, haluaako omaa käytöstään muuttaa.”

Merinen kehottaa muistamaan myös armon.

Hänestä olisi hyvä, jos työpaikoilla selattaisiin vaikka yhdessä tunnin verran uutisia ja keskusteltaisiin niiden herättämistä tunteista. Tästä on enemmän hyötyä kuin siitä, että jokainen on omissa oloissaan nenä kiinni luurissa.

Kännykän käyttö ei onneksi ole pelkkää tuomioselailua.

Ukrainan sota on herättänyt ihmisten halun auttaa, Merinen sanoo. Mediat julkaisevat myös positiivisia uutisia, jotka kertovat ihmisten hyvyydestä ja kauneudesta hädän keskellä.

”Sota ei lopu hetkessä. Hyvät uutiset herättävät kuitenkin toivoa ihmiseen.”

Oikaisu 3.3. kello 10.16: Ville Merinen on psykoterapeutti, ei psykologi, kuten jutun otsikossa aiemmin virheellisesti väitettiin.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat