”Koen syvää tarvetta varautua kriisiin” – Ukrainan sota voi herättää äärimmäisiä tunteita, ja näin silloin kannattaa toimia

Ihminen toimii hätätilanteessa itselleen luontaisella tavalla, sanoo kriisipsykologi Atte Varis. Esimerkiksi pelko syntyy niin nopeasti, että järkipuhe ei ehdi siihen väliin. Asiantuntijat kertovat, miten Ukrainan sodan herättämiä tunteita voi käsitellä.

Ukrainan sota aiheuttaa vihaa, pelkoa, lamaannusta ja surua.

8.3. 13:05

Ukrainan sota herättää suomalaisissa tunteita laidasta laitaan. Yksi lamaantuu, toinen etsii hätääntyneenä joditabletteja ja kolmas kokee niin pyhää vihaa, että tekisi mieli huutaa ääneen.

Ihminen toimii hätätilanteessa itselleen luontaisella tavalla, sanoo kriisipsykologi Atte Varis. Hän toimii SPR:n psykologien valmiusryhmän johtajana.

Kun koemme uhkaavan tilanteen, alkukantainen fysiologinen reaktio sanelee, kuinka toimimme. Primitiivisiä vaihtoehtoja on kolme: taisteleminen, pakeneminen ja jähmettyminen.

Neljäntenä vaihtoehtona on toimintakyvyn säilyminen, jolloin ihminen voi käyttää strategiana neuvottelua, Varis kertoo.

”Vaikka Ukrainan sota tapahtuu toisen maan kamaralla, sen aiheuttamat tunteet ovat tavallaan primitiivisen uhkatilanteen johdannaisia.”

HS kysyi Atte Varikselta ja kapteeni Tapani Montoselta maanpuolustuskorkeakoulusta, miten pelkoon, vihaan, lamaantumiseen ja merkityksettömyyden tunteisiin tulisi suhtautua. Entä miten niitä voi helpottaa?

Pelko

Mieleni on jonkinlaisessa selviytymistaistelutilassa, ja koen syvää tarvetta varautua kriisiin. Päässäni risteilee ajatuksia siitä, mihin menisimme suojaan, mitä pakkaisimme mukaan, kuka joutuisi rintamalle, mihin lapset laitettaisiin, onko varastossa kuivamuonaa, entä joditabletit? Vaikka ajatukset tuntuvat absurdeilta, niitä on vaikea pysäyttää.

Sota Euroopassa on kaukainen, vieras ja uusi asia pääosalle suomalaisista, joten pelot ovat hyvin inhimillisiä, sanoo Montonen. Hän työskentelee strategian opettajana sotataidon laitoksella.

Venäjä myös pyrkii ihmisten pelotteluun. Jo ennen hyökkäystään maa pelotteli tuomalla joukkoja rajalle, ja nyt Venäjä on siirtynyt pakottamisen maailmaan – tuhoisin seurauksin.

”Pelottelu on Venäjältä tavoitteellista toimintaa, ja siihen liittyy enenevissä määrin iskut siviilikohteisiin sekä puheet ydinaseiden valmiustilasta. Venäjä pyrkii vaikuttamaan Ukrainan ja muiden valtioiden päätöksentekoon”, Montonen sanoo.

Sivusta seuraaminen aiheuttaa avuttomuuden tunteen, kriisipsykologi Atte Varis sanoo. ”Isompi käy väkivaltaisesti pienemmän kimppuun, eikä itse voi kuin katsoa sivusta.”

Suomeen ei Montosen mukaan kohdistu tällä hetkellä sotilaallista uhkaa. Suomen valtio on varautunut mahdollisiin uhkaaviin tilanteisiin, ja puolustusvoimat ovat hyvässä kunnossa.

”Meidän huoltovarmuusorganisaatiomme on suorastaan erikoisuus. Asiat ovat Suomessa paremmin kuin monessa muussa paikassa.”

Montonen uskoo, että myös yksilötasolla varautuminen voi tuoda mielenrauhaa pelkojen keskelle. Viranomaiset ja järjestöt ovat laatineet 72 tuntia -nimisen varautumissuosituksen kotitalouksille, joka löytyy tästä osoitteesta.

”Nettisivulta löytyvien ohjeiden avulla perhe pärjää kolme vuorokautta. Loppu on viranomaisten ja muiden toimijoiden harteilla.”

Varautuminen ei palvele Montosen mukaan vain sodan uhkaa vaan kaikenlaisia häiriötilanteita, kuten pitkittynyttä sähkökatkoa tai kemikaalionnettomuutta. Esimerkiksi lähimmän väestösuojan selvittäminen on hänestä fiksua.

”Mediasta saatu tilannekuva luo läpinäkyvyyden illuusion.”

Primitiivinen pelko kumpuaa ihmisen syvistä eloonjäämisrakenteista, kriisipsykologi Varis sanoo.

”Pelko syntyy niin nopeasti, että järkipuhe ei ehdi siihen väliin.”

Pelko näkyy ja tuntuu päästä varpaisiin: se aiheuttaa mieleen valppaustilan ja kehoon jännitystilan. Tärkeintä on Variksen mukaan tunnistaa, että itseään pelottaa. Pelkojen ja ahdistavien ajatusten kanssa ei kannata jäädä yksin.

”Mielen ja kehon reaktioita voi purkaa puhumalla peloistaan läheisilleen, lähtemällä kävelylle luontoon tai tekemällä jotain sellaista, joka tempaa mielen ja kehon mukavaan toimintaan.”

Kun pelko lyö läpi, ihminen menettää usein hallinnantunteen itseensä. Toiminta auttaa saamaan hallinnantunteen takaisin, Varis kertoo.

Fyysinen toiminta helpottaa usein oloa, koska ihmisen tunnetilat ja kehonreaktiot kulkevat käsi kädessä. Kun keho rauhoittuu, se antaa aivoille viestin, että nyt ei ole välitöntä hätää.

Siksi esimerkiksi hengitysharjoitukset ovat niin tehokkaita.

Ihmisessä on kaksi tahdosta riippumatonta hermostoa, joista toinen on aina töissä ja toinen vapaalla. Kun stressaamme, pelkäämme tai rasitamme itseämme fyysisesti, meissä toimii sympaattinen hermosto.

Se lisää elimistön suorituskykyä nostamalla esimerkiksi sykettä, hengitystiheyttä ja verenpainetta. Stressaantuneella ihmisellä sympaattinen hermosto jää kuitenkin päälle. Keho käy ylikierroksilla, olo on levoton eikä ihminen saa levättyä kunnolla.

Ihminen ei voi käskyttää sympaattista hermostoa pois päältä. Hyvä keino vaikuttaa hermoston toimintaan on hengitys, Varis sanoo.

”Hengitysharjoitukseen kannattaa liittää positiivisen mielikuvan ajatteleminen. Tällainen yhdistelmä on todella toimiva ja rauhoittava.”

Alla olevassa videossa henkinen valmentaja ja Karhu-ryhmän operatiivisena johtajana toiminut Harri Gustafsberg näyttää, kuinka kehon jännitystä voi rauhoittaa syvähengityksellä. Video on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2017.

Viha

Koen vihaa Putinia ja venäläisiä sotilaita kohtaan. En voi käsittää, kuinka he voivat tehdä viattomille ihmisille niin hirveitä tekoja.

Pystymme seuraamaan Ukrainan tapahtumia lähes reaaliajassa. Internetin ja television kautta avautuu pommituksia, kuolleita ja haavoittuneita.

Pelkoa, surua ja vihaa.

”Kyseessä on ensimmäinen näin laajamittainen sosiaalisen median aikana käyty sota. Mediasta saatu tilannekuva luo läpinäkyvyyden illuusion. Me ikään kuin tiedämme, mitä sodassa tapahtuu”, kapteeni Tapani Montonen sanoo.

”Todellisuudessa tiedämme kuitenkin vain palasia. Ukrainan konflikti on täynnä sekasortoa ja hämmennystä.”

Montonen ymmärtää vihan tunteen. Venäjän toiminta on järjetöntä, ja se sotii normaalia logiikkaa vastaan. Siksi myös Suomen asemasta on vaikea vetää varmoja tulevaisuuden skenaarioita.

Variksen mukaan median seuraaminen luo herkästi toivon ja pettymyksen kehän.

”Yksi hyvä uutinen herättää toivon paremmasta, mutta jo seuraavana hetkenä sairaalaa onkin pommitettu. Tunteiden vuoristorata on kuormittavaa. Ruutuajan rajaaminen saattaa olla hyvinkin fiksua.”

Sivusta seuraaminen aiheuttaa avuttomuuden tunteen. Isompi käy väkivaltaisesti pienemmän kimppuun, eikä itse voi kuin katsoa sivusta.

”Avuttomuus voi johtaa sietämättömään tunteeseen, joka puolestaan johtaa joko masennukseen, passivoitumiseen tai kiukkuun ja raivoon.”

Vihalle olisi hyvä löytää rakentava purkautumiskanava, jotta se ei kohdistu syyttömiin tai sattumanvaraisiin ihmisiin, Varis sanoo.

Vihan tunnetta voi purkaa samoin kuin pelkoa. Keskeistä on havaita ja tunnistaa tilanne.

”Suuttumuksestaan voi puhua läheisilleen. Puhumisessa kannattaa olla tarkkana. On eri asia keventää mieltä kuin räyhätä, joka vain lisää vihan tunnetta ja tartuttaa sen kuuntelijaankin.”

Painekattilaa on hyvä purkaa myös kävelylenkillä tai kolistelemalla tunteet kuntosalin rautoihin. Tekemällä jotain sellaista, josta aidosti nauttii.

”Pahaa oloaan ei kannata kuitenkaan aina purkaa täysillä vedettyyn intervallitreeniin, koska silloin voi kuluttaa itseään liikaa. Kova treeni on ajoittain hyvästä, mutta ei joka kerta, jos tarkoituksena on rauhoittaa elimistöä.”

Avuttomuutta ja vihaa voi kanavoida myös auttamisen kautta.

”Oloa yleensä helpottaa, kun etsii konkreettia keinoja auttaa. Yksi keino on lahjoitusten antaminen järjestöille.”

Ihmisellä on valtavat voimavarat, kriisipsykologi Atte Varis muistuttaa. ”Isommat kuin usein uskommekaan.”

Lamaantuminen

Sota ahdistaa ja tapahtumien ymmärtäminen tuntuu niin vaikealta, että lamaannun kokonaan. Mieluiten sulkisin koko asian pois mielestäni. Tilanne tuntuu mahdottomalta käsitellä, enkä pysty lukemaan aiheesta mitään.

Ukrainan sota aiheuttaa luonnollisesti osassa ihmisistä lamaantumista, Varis sanoo. Lamaantuminen on eri asia kuin hiljentyminen asioiden ääreen.

”Vaikeita asioita on hyvä pohtia itsekseen, mutta jos pohdinnat muuttuvat lamaantumiseksi ja passivoitumiseksi, asiaan pitää puuttua”, Varis sanoo.

”Sohvan nurkkaan on joskus turvallista käpertyä, mutta lamaannuksen tunteeseen ei pitäisi jäädä liian pitkäksi kiinni.”

Lamaantuminen on yksinäinen tunne. Ihminen on usein yksin tunnetilansa kanssa.

”Yksinäisyyteen voi reagoida sen vastakohdalla eli yhteyden hakemisella muihin ihmisiin. Lamaantuneen olisi hyvä pyrkiä ystävien ja läheisten seuraan ja yrittää saada jostain arjen asiasta kiinni.”

Merkityksettömyys ja tyhjyys

Omat murheeni tuntuvat mitättömiltä. Koen, ettei minulla olisi nyt oikeutta kokea surua henkilökohtaisen elämäni ongelmista eikä toisaalta oikeutta iloita mistään tai järjestää juhlia. Koen huonoa omaatuntoa siitä, että saan itse iltaisin käpertyä lämpimän peiton alle turvallisessa ympäristössä.

Itseään kannattaa puhua pois huonosta omastatunnosta, Varis sanoo. Oman elämänsä kurjistaminen ei auta ketään.

”Parempi olisi tehdä edelleen niitä asioita, joista pitää. Esimerkiksi ruoan kokkaaminen ystäville levittää hyvää oloa kaikille. Se ei ole keneltäkään pois – ja silti voi tuntea empatiaa.”

Omaa henkistä jaksamistaan voi tukea pitämällä kiinni unesta, liikunnasta ja rutiineista. Töissä ja koulussa käyminen, harrastukset ja syömisen rutiinit pitävät yllä loogista rakennetta.

”Se luo ihmiselle turvallisuutta. Kaikki ei ole muutoksessa.”

Läheisille puhuminen, liikunta ja hengitysharjoitukset auttavat niin merkityksettömyyden tunteeseen, vihaan, suruun kuin itkuisuuteen.

Entä milloin kannattaa hakea asiantuntijalta apua?

”Jos ajatukset häiritsevät unta, pyörivät pakkomielteisesti tai pahenevat ajan kanssa. Apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä eli jos tuntuu yhtään siltä, että omat voimavarat eivät riitä.”

Variksella on itsellään paljon kokemusta tilanteista, joissa hätä on suurin. Hän on ollut mukana esimerkiksi vuoden 2004 Tsunamin sekä Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten kriisityössä.

Ihmisellä on valtavat voimavara, Varis muistuttaa. Isommat kuin usein uskommekaan. Uutiset näyttävät, kuinka ukrainalaiset pystyvät toimimaan vakavan uhan alla.

”Ihminen pystyy onneksi toipumaan raskaistakin kokemuksista. Se voi vaatia aikaa ja tukea, mutta toivoa on”, Varis sanoo.

”Se on tärkeintä.”

Mieli ry:n kriisipuhelin päivystää ympäri vuorokauden numerossa 09 2525 0111. Kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti esimerkiksi silloin, jos kokee, ettei jaksa yksin pelon, huolen tai surun kanssa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat