”Tätä on mahdotonta selittää yhden miehen pahuudella” – Aivotutkija kertoo, miksi näemme nyt julmuutta, joka ylittää ymmärryksen

Ukrainan sota on herättänyt monet pohtimaan, miten lajitoverimme kykenevät tappamaan julmasti toisiaan vielä 2020-luvulla. Entä voisinko itse kyetä samaan? Aivotutkija Lauri Nummenmaa kertoo, että ihmisen ei tarvitse oppia olemaan väkivaltainen. Kaikki tarvittava tieto löytyy geeniperimästä.

Älykkyys on yhteydessä rikollisuuteen, Lauri Nummenmaa sanoo. ”Tutkimuksista tiedetään, että rikollisia löytyy kaikista ryhmistä, mutta selvästi harvemmin älykkäimmistä. Mitä älykkäämpi, sitä parempi toiminnanohjauskyky ja impulssikontrolli ihmisellä on.”

1.4. 12:48

Aivot osaavat huijata itseään mestarillisesti.

Tämän on havainnut professori ja aivotutkija Lauri Nummenmaa, joka pohtii työkseen ihmismielen synkimpiä puolia.

Huijaamisen ansiosta kykenemme elämään sen totuuden kanssa, että jokaisessa meissä on syntymästään asti valmius hyvään ja pahaan.

”Sama laji, joka rakentaa yhteisponnistuksella avaruussukkulan ja sairaalan, kykenee äärimmäisiin kammottavuuksiin. Koulukiusaamiseen, syrjintään, ryöstöihin ja jopa kansanmurhiin”, Nummenmaa sanoo.

Valmius voi yllättää ihmisen itsensäkin.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on herättänyt monet pohtimaan, eikö mikään ole muuttunut. Miten lajitoverimme kykenevät edelleen tappamaan julmasti toisiaan vielä 2020-luvulla? Kykenisimmekö itse samaan?

Nummenmaa jos joku on oikea henkilö vastaamaan kysymykseen.

Ihminen on ollut läpi historiansa sangen brutaali laji, Nummenmaa sanoo. Esimerkiksi 5 300 vuotta sitten elänyt jäämies Ötzi kuoli läheltä ammuttuun nuoleen tai nuijaniskuun.

Sittemmin olemme tappaneet toisiamme polttamalla, ydinaseella ja kaasulla. Giljotiini kehitettiin, koska teloituksista haluttiin tehdä inhimillisempiä, Nummenmaa kertoo.

Ihmisen ei tarvitse oppia olemaan väkivaltainen, Nummenmaa sanoo. Kaikki tarvittava tieto löytyy geeniperimästämme.

Kun ihmislapsi syntyy, hänen aivonsa ovat täynnä valmiita hyökkäys- ja puolustusohjelmia. Nummenmaa kuvailee aivoja sveitsiläiseksi linkkuveitseksi, jonka työkalut auttavat selviämään elämässä.

”Jos jokin tilanne vaatii aggressiivisuutta, voimme ottaa esille veitsen. Jos tilanne vaatii rauhanomaisia keinoja, voimme ottaa tölkinavaajan ja syödä yhdessä tölkkiruokaa”, Nummenmaa sanoo.

”Kasvuympäristö ja kokemukset ratkaisevat lopulta, minkälaisia työkaluja me elämän polulla käytämme.”

Aggressiivisen käytöksen on edistettävä – ainakin jollain tasolla – geeniperimän selviytymistä. Muuten luonnonvalinta tiputtaisi sen melko nopeasti pois perintötekijöiden joukosta.

”Ilman aggressiivisuutta jäisimme heittopussiksi. Saatamme ajatella, että emme tappaisi kärpästäkään. Jos joku käy kuitenkin kadulla kimppuumme, meistä jokainen kykenee lyömään ja potkimaan."

Otsalohkolla on merkittävä rooli esimerkiksi tunteiden säätelystä ja moraalisesta päättelystä. ”Otsalohkotoimintojen muuttuminen, heikentyminen tai aleneminen on yhteydessä aggressiivisen ja antisosiaalisen käytöksen kasvuun”, Lauri Nummenmaa sanoo työpaikallaan Turun valtakunnallisessa PET-keskuksessa.

Monet eläimet ovat väkivaltaisia oman lajinsa edustajia kohtaan. Kaikkein väkivaltaisempia nisäkkäitä ovat laumassa elävät territoriaaliset lajit, kuten ihminen ja simpanssi.

Simpanssilaumat käyvätkin brutaaleja taisteluja keskenään. Ne eivät kuitenkaan lyö ja pure toisiaan hengiltä huvin vuoksi tai sattumalta, Nummenmaa muistuttaa.

”Luonnossa on resursseja vain rajallisesti. Eläimet taistelevat reviireistä, ravinnosta ja lisääntymiskumppaneista.”

Väkivallan käyttö on aina riski, koska siinä voi vahingoittaa myös itseään. Kun kahden simpanssilauman ”rajapartiot” kohtaavat toisensa reviirien rajalla, konflikti käynnistyy huutelulla, uhoamisena ja voimien esittelyllä.

Tarkoituksena on varoittaa naapureita: perääntykää suosiolla.

”Simpanssit hyökkäävät vain, jos niillä on noin 80 prosentin ylivoima ja ne ovat varmoja voitostaan. Samoin toimivat myös kenraalit, kuten Venäjän hyökätessä Ukrainaan.”

Aggressiivisuudella on lähes aina jokin tarkoitus ja tavoite, jos ei oteta huomioon äkkipikaistuksissa tehtyjä tekoja.

”Esimerkiksi Venäjän osoittamaa strategista aggressiota on mahdotonta selittää yhden miehen pahuudella. Venäjän johto laskee saavuttavansa teollaan jotain hyötyä, ja se on pelottavaa.”

Presidentti Vladimir Putinin mielenterveyttä ei tulisi kuitenkaan spekuloida julkisuudessa, Nummenmaa huomauttaa.

”Potilaan tai poliitikon mielenterveyttä ei voi arvioida pelkästään julkisen käyttäytymisen perusteella. Myös terveydenhuollon eettinen koodisto kieltää tämän.”

Ihmisissä olevan pahuuden määrä vaihtelee yksilöstä toiseen, Nummenmaa kertoo. Toisessa ääripäässä on hirvittävimmät Hitlerit ja toisessa äiti Teresat.

”Näiden välissä ovat kaikki muut. Meistä lähes jokainen tekee arjessa hyviä ja pahoja tekoja: valehtelemme, riitelemme ja kävelemme punaisia päin.”

Ihmisestä voi tulla tappaja käytännössä kahta eri reittiä pitkin, Nummenmaa sanoo.

Ensinnäkin on tunteellinen raivo, jolloin ihminen suuttuu vaikkapa tölväisystä ja hyökkää toisen kimppuun. Tämä on tyypillistä impulssiherkille väkivaltarikollisille.

Toinen väylä aggressioon on ratkaisukeskeinen, jolloin tunteet riisutaan pelistä pois. Tappamisesta tulee ”business as usual”, normaalia toimintaa.

”Joukkotuho perustuu siihen, että viholliselta viedään ihmisarvo ja inhimillisyyden tuntomerkit. Kun vastustaja on inhottava ja vääräuskoinen, tappamisen normaalisti aiheuttama ahdistus ja kauhu häviävät.”

Moraalisten arvojen muuttaminen ei tapahdu kädenkäänteessä, vaan muutos tapahtuu tai toteutetaan yleensä pikkuhiljaa. Esimerkiksi venäläisiä on vuosia kasvatettu uskomaan propagandaa.

Kun sotilas tappaa, hänen on tärkeää uskoa olevansa oikealla asialla. Ihminen voikin Nummenmaan mukaan huijata mieltään äärettömän tehokkaasti: vain harva meistä myöntää tekevänsä pahoja asioita.

Näin ihmismieli pyrkii suojelemaan itseään ja säilyttämään tasapainon.

”Jos konfliktin osapuolia haastatellaan, löydetään käytännössä aina kaksi uhria. Molemmat osapuolet ovat varmoja, että juuri heitä kohtaan on tehty väärin”, Nummenmaa sanoo.

”Esimerkiksi Ukrainaan hyökkäävä Venäjä kertoo toistuvasti, kuinka NATO ja Ukrainan siirtyminen länteen uhkaavat sen olemassa oloa tai kuinka lännen talouspakotteet ovat hyökkäys Venäjää kohtaan.”

Väkivallan käyttö jättää silti jälkensä.

Taistelutoimiin osallistuneista sotilaista yli 30 prosentilla on traumaperäinen stressihäiriö. Tarkimmin tämän puhkeamista ennustaa Nummenmaan mukaan se, että sotilas on joutunut laukaisemaan aseen taistelutilanteessa.

Ihmisen aggressiivisuus on huipussaan 2–3-vuotiaana. Tällöin lapsi alkaa itsenäistyä, mutta impulssikontrolli on vielä kehittymätön. Toinen väkivaltaista ja holtitonta käytöstä lisäävä ikäkausi on teini-iästä parikymppiseksi asti.

Ei ihme, että sotapäälliköt ja uskonnolliset johtavat värväävät riveihinsä vaikutusalttiita nuoria, Nummenmaa sanoo. Iän myötä aivot kypsyvät, harkinta lisääntyy ja impulssikontrolli paranee.

”Ihmislajin suurin supervoima kuitenkin on, että pystymme pistämään yhteisen hyvän omien egoististen impulssiemme edelle.”

Laumassa eläessämme meidän täytyy sietää konflikteja ja tönimistä aamuruuhkassa. Jos naapuri jäkättää nurmikon kunnosta, aivot jarruttavat väkivaltaisia impulsseja, jotta emme täräytä häntä nenään.

Jos joku uhkaa terveyttä tai henkeä, pidäkkeet löystyvät.

Kun uhka on vielä mahdollista välttää, ihminen käyttää ennakoivaa ja tietoista strategiaa. Hän miettii esimerkiksi pakoreittiä ja piirtää puolustuslinjoja, Nummenmaa kertoo.

Aivojen kognitiiviset eli esimerkiksi tiedonkäsittelyyn, harkintaan ja toiminnan ohjaukseen liittyvät toiminnat ovat toistaiseksi käytössä. Kognitiivisten kykyjen tyyssija aivoissa ovat otsalohkon etuosat.

Kun vihollinen käy kimppuun, otsalohkotoiminnat vaimenevat. Ihmisen puolustusjärjestelmä aktivoituu – eikä tälle voi tietoisesti juuri mitään.

”Alkukantainen fysiologinen reaktio sanelee, kuinka toimimme: ihminen joko taistelee tai pakenee. Vaaratilanteessa osa meistä säilyttää toimintakykynsä paremmin kuin toiset.”

Pienellä osalla lauman jäseniä ei ole jarrupoljinta, joka hillitsisi verbaalista ja fyysistä väkivaltaa. Ihminen käyttäytyy tällöin muiden silmissä kohtuuttomasti.

Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi psykopaatit, osa aivovaurio- ja mielenterveyspotilaista sekä impulssiherkät väkivaltarikolliset. Pieni osa ihmistä vastaakin valtaosasta rikoksia, Nummenmaa sanoo.

”Noin prosentti väkivaltarikosten tekijöistä tekee noin puolet väkivaltarikoksista.”

Geenit näyttelevät tärkeää roolia. Jos lapsen vanhemmat ovat rikollisia, lapsikin päätyy herkemmin samalle polulle.

”Aggressiivisen ja antisosiaalisen käyttäytymisen perinnöllisyys on yli 50 prosenttia. Muita altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi aliravitsemus, raskaudenaikainen päihteiden käyttö ja lapsen kaltoinkohtelu.”

Lauri Nummenmaa on tutkinut kollegoidensa kanssa psykopaattisten väkivaltarikollisten aivorakennetta näyttämällä heille väkivaltaisia elokuvia. ”Psykopaattien otsalohko reagoi selvästi voimakkaammin väkivallan näkemiseen. Aivot ikään kuin innostuvat väkivallasta.”

Nummenmaa muistuttaa, että pahoja tekoja tekevät ovat lähes aina terveitä ja tekonsa ymmärtäviä ihmisiä.

Tätä ei ole välttämättä helppo niellä.

”Meidän olisi helpompi mieltää psykologisesti, että raiskaaja tai sotapäällikkö on mieleltään vajavainen tai poikkeava. Sen myöntäminen, että hän on kaltaisemme, vihjaisisi, että pystymme itsekin tarvittaessa hirmutekoihin.”

Väkivalta on useimmiten kuitenkin strategista ja tarkoitushakuista.

”Esimerkiksi lentokoneen kaappaaminen ja terrori-iskun tekeminen ei onnistu, jos mielenterveyden tai kognition kanssa on ongelmia.”

Ihmisessä on sisäänrakennettu uteliaisuus pelottavia asioita kohtaan. Jos lähellä tapahtuu jotain pelottavaa, kuten Ukrainan sota tai autokolari, meillä on tarve katsoa ja selvittää, mistä on kyse.

Tieto lisää turvan tunnetta.

Monet myös maksavat saadakseen katsoa valkokankaalta, kuinka ihmisiä hakataan ja tapetaan, Nummenmaa sanoo. Kiinnostus pahuutta kohtaan voi olla osaltaan tiedostamatonta valmistautumista väkivaltaisten asioiden kohtaamiseen.

”Opimme, miten mielemme reagoi eri tilanteisiin ja olemme hyvässä lykyssä psykologisesti valmiimpia, jos tarve koittaa.”

Professori Lauri Nummenmaan Turun yliopistossa pitämä luentosarja Pahan psykologia on katsottavissa verkossa. Parhaillaan Nummenmaa vetää tunnetutkimusta, johon liittyvään kyselyyn voi vastata Turun yliopiston verkkosivuilla.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat