Minua uhattiin kiväärillä 7-vuotiaana, enkä osannut edes pelätä asemiehiä – Muiston myötä oivalsin, mikä saattaa olla todellinen syy sotarikosten takana

Sotarikosten taustalla on aina vihollisen määrätietoinen ja pitkään jatkunut epäinhimillistäminen, kirjoittaa Riku Rantala kolumnissaan.

27.5. 11:00 | Päivitetty 27.5. 11:25

Nelivuotias siskoni näkee asemiehen ensimmäisenä ja huutaa. Tien laidassa kaksi nahkatakkista miestä tähtää meitä Kalašnikov-rynnäkkökivääreillä.

Faija polkee täpötäyden farmariautomme jarrut pohjaan, renkaat ulvovat. Parin palaneen autonromun takaa tulee lisää asemiehiä.

En ehdi kunnolla edes pelätä. Olen 7-vuotias.

Muuttomatka Suomeen oli siihen saakka ollut uuvuttavan tylsä, ja olimme vasta ehtineet ajaa päiväkausia Belutšistanin erämaiden halki Pakistanista Iraniin.

Mutta nyt tapahtuu, paljon ja nopeasti. Asemiehet ärjyvät koko perheen ulos. Faija tyrkyttää heille kulkulupia. Miehet ovat pelätystä Iranin vallankumouskaartista, mutta lukea he eivät osaa.

Autoa tutkitaan tunteja, kunnes paikalle saadaan lukutaitoinen upseeri. Saamme jatkaa matkaa.

Miten kukaan voi mitenkään kyetä tekemään näitä kuvottavia rikoksia ihmisyyttä vastaan?

Muisto vuodelta 1981 palasi mieleeni, kun näin uutisjutun kuvituksena luotisuihkun rei’ittämän siviiliauton. Jutussa kerrottiin, miten Venäjää epäillään nyt jo yli 11 000 sotarikoksesta Ukrainassa.

Miten kukaan voi mitenkään kyetä tekemään näitä kuvottavia rikoksia ihmisyyttä vastaan: aseettomien murhia, viattomien lasten raiskauksia?

Usein esitetään, että hirmutekoihin voivat johtaa esimerkiksi taistelustressi tai joukon moraalin romahdus ja kurin menettäminen.

Historioitsija Teemu Keskisarjan kirjassa Viipuri 1918 (Siltala) kuvaillaan, miten kaoottisen valtauksen jälkeen valkoiset suorittavat etnisen puhdistuksen: he murhaavat nopeasti satoja venäläisiä tai venäläisiksi luultuja, joukossa myös lapsia.

Teosta ei rangaistu ketään koskaan, syytä voi vain arvailla.

Sotarikoksia tutkineet filosofit Matthew Talbert ja Jessica Wolfendale esittävät mielenkiintoisessa kirjassaan War Crimes: Causes, Excuses and Blame (Oxford University Press), että kyse voi usein olla moraalin romahduksen vastakohdasta.

Siitä, että murhaajat nimenomaan uskovat tekonsa olevan oikeutettuja ja jopa välttämättömiä, ja että teoillaan he noudattavat sotilaan korkeimpia hyveitä: uskollisuutta ja velvollisuudentuntoa.

Sotarikosten taustalla on aina vihollisen määrätietoinen ja pitkään jatkunut epäinhimillistäminen. Siksi on välttämätöntä, että hirvittävimpienkin sotarikosten kohdalla sivistynyt maailma ei itse erehdy epäinhimillistämään syyllisiä.

Sen sijaan sotarikolliset ja heidän kieroutuneesta ajattelustaan vastuullinen komentoketju on saatava tuomiolle. Se on mahdollista: Srebrenican vuoden 1995 joukkomurhan pääsyylliset istuvat nyt linnassa. Saman on oltava edessä Ukrainankin murhaajille.

Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija, joka toivoo Suomen tukevan Kansainvälisen sotarikostuomioistuimen työtä Ukrainassa kaikin mahdollisin voimin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat