Katri Lähteenmäki ja Ruusa-koira nauttivat kesästä taloyhtiön pihapiirissä lammen rannassa. Luokanopettajan loma alkoi kesäkuun alussa ja kestää elokuuhun asti. Loman ylle lankeaa kuitenkin varjo, sillä hän saa lomalta palkkaa vain osittain.

Lyhyt, palkaton, loma!

Miten palautua, jos lomaa on vain kaksi päivää? Miltä tuntuu, kun kollegoille maksetaan lomasta, mutta itse lomailee palkatta? Asiantuntija kertoo, miksi lomasta pitäisi keskustella nykyistä laajemmin yhteiskunnassa.


Kaksi päivää.

Sen verran ulvilalainen Åsa Huvitus sai tälle kesälle lomaa. Kallisarvoiset lepopäivät hän käytti jo toukokuussa.

”En tehnyt mitään erityistä. Lyhyt lomani kului rauhallisesti kotona”, Huvitus kertoo.

Nyt edessä on pitkä kesä ilman lomaa.

Huvitus työskentelee lähihoitajana ja vaihtoi hiljattain työpaikkaa. Lomat sulivat työpaikan vaihdon yhteydessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat