”Vaimoni on niin itsepäinen, että en jaksa enää riidellä” – Asiatuntija kertoo, mitä tehdä, kun puhuminen vain pahentaa parisuhderiitaa
Yleensä ajatellaan, että asiat selviävät puhumalla. Jos vuorovaikutuksessa on haitallinen kehä, puhuminen voikin pahentaa tilannetta, sanoo psykoterapeutti Paula Hietanen.
Yleensä ihmiset keskittyvät riidoissa miettimään, mitä toinen voisi tehdä jatkossa paremmin. Tätä ajatustapaa kannattaa tietoisesti muuttaa. Kuva: Nelli Ahosola
”Vaimoni on niin itsepäinen, että en jaksa enää riidellä. Konfliktista hänen kanssaan on vain kaksi ulospääsyä: jäätävä riita tai myöntyminen hänen tahtoonsa. Vaikka jokin asia tympisi, minulla ei ole motivaatiota ottaa asiaa puheeksi, koska saan vain kuulla olevani väärässä. Sama koskee myös tunteita. Nekään eivät ole kumppanini mielestä oikeutettuja tai oikeita. Mikä avuksi?”