Netissä leviää ehdoton neuvo, jonka sanotaan helpottavan eroamista – Siitä voi oikeasti olla hyötyä, sanoo terapeutti

Niin kutsutun no contact -säännön vannotaan helpottavan erosta ylitse pääsemistä. Tietyissä tilanteissa neuvosta voi olla suuri apu, asiantuntija sanoo.

Vaikka parisuhteen päättyessä toiveena olisi pysyä kavereina, tilanteessa voi silti olla tarve jonkinlaiselle aikalisälle yhteydenpidossa.

9.9. 7:00 | Päivitetty 9.9. 8:35

Soita kelle tahansa muulle kuin eksälle.

Poista hänen numeronsa!

Ehdottomasti kannattaa mykistää sen tyypin profiili somessa.

Tämänkaltaisiin neuvoihin törmää eroamista käsittelevissä sosiaalisen median keskusteluissa. Niissä toistuu sanapari no contact, ei kontaktia.

No contact -sääntö tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, ettei entiseen kumppaniin olla eron jälkeen millään tavalla yhteydessä. Ohjetta tulkitaan monella tavalla, mutta yhteyden katkaisemisen on julistettu olevan yksi tehokkaimmista keino päästä yli suhteesta.

Neuvo itsessään ei ole uusi, sanoo seksuaaliterapeutti, ihmissuhde- ja vuorovaikutusasiantuntija Mippi Vuorikoski. Nyt se saattaa kuitenkin olla ajankohtaisempi kuin koskaan.

”Sosiaalinen media on muuttanut sitä, miten olemme yhteydessä ja mille altistamme itsemme”, hän toteaa.

Yhteydenpitovälineet ovat sosiaalisen median myötä monipuolistuneet ja mahdollisuudet altistua entisen kumppanin kuulumisille tai kuville moninaisemmat myös esimerkiksi deittisovellusten kautta.

Ei kontaktia -neuvosta voi olla oikeasti hyötyä parisuhteesta eroavalle. Yhteydenpito entiseen kumppaniin voi nimittäin viivyttää mahdollisuutta päästä vapaaksi suhteesta ja saavuttaa erillisyys toisesta, Vuorikoski sanoo.

On iso muutos, kun läheinen ja intiimi ihmissuhde loppuu. Eron jälkeen ihminen saattaa ikävöidä joitakin osia intiimistä suhteesta, vaikka ero olisikin ollut toivottu päätös.

”Etäisyyden ottaminen voi auttaa siinä, että saa rauhassa käsitellä kaipuun, surun ja muut tunteet”, Vuorikoski toteaa.

Vaikka parisuhteen päättyessä toiveena olisi pysyä kavereina, voi tässäkin tilanteessa olla tarve jonkinlaiselle aikalisälle yhteydenpidossa.

”Nykyään tähdätään usein siihen, että eron jälkeen voidaan olla ystäviä, mutta siinäkin saatetaan tarvita ensin etäisyyttä toiseen. On iso muutos siirtyä intiimistä ihmissuhteesta kavereiksi. Siinä vaiheessa on tärkeää myös keskustella, mitä meille tarkoittaa olla kavereita.”

Ei voida sanoa yksiselitteisesti, kuinka pitkäksi aikaa yhteys entiseen kumppaniin kannattaisi katkaista, Vuorikoski toteaa.

”Mutta jos tietoisesti haluaa entisen kumppanin kanssa sopia kauden, jonka aikana ei pidetä yhteyttä, kannattaa se ehkä miettiä kuukausissa. Ihan parissa viikossa erillistyminen harvoin onnistuu.”

Usein jaetussa viisaudessa on kuitenkin riskinsä. Vuorikoski muistuttaa, että mustavalkoiset ja kategoriset neuvot yksinkertaistavat usein liikaa. Parisuhteita ja eroja on monenlaisia.

Esimerkiksi ero, johon liittyy lapsia, on toki yhteydenpitovelvollisuudeltaan erilainen, Vuorikoski toteaa.

”Jos yhteydenpidon tarve on todella pakottava, kannattaa yhteyden katkaiseminen ajatella ikään kuin vieroitushoitona.”

Voi tuntua jopa ylitsepääsemättömän pahalta ajatukselta poistaa entisen kumppanin puhelinnumero tai mykistää hänen profiilinsa somessa.

Yhteydenpidon katkaisu voi tuntua todella vaikealta, sillä yhteyden pitäminen toiseen ihmiseen on inhimillinen tarve, Vuorikoski toteaa.

”Yhteys toiseen ihmiseen on syvä tarpeemme. On todella ymmärrettävää, että kun yhteys läheiseen ihmiseen katkeaa, se voi aiheuttaa todella voimakkaita reaktioita. Joillain se voi tuntua jopa fyysisenä kipuna.”

Vuorikoski kuvailee, kuinka ihmiset saattavat tuntea fysiologisten vieroitusoireiden kaltaisia tuntemuksia eron jälkeen. Viestin laittaminen entiselle kumppanille voi tuntua pakottavana tarpeena ja laittamatta jättäminen puolestaan tuskaisena olona.

”Kun eletään intiimissä ja läheisessä ihmissuhteessa, kietoudutaan yhteen monin tavoin. Siinä syntyy kiintymyssuhde, jonka ero katkaisee ronskisti. Systeemi tarvitsee aikaa sopeutua uuteen todellisuuteen ilman toista”, Vuorikoski sanoo.

Joka kerta, kun ihminen katsoo sosiaalisesta mediasta entisen kumppaninsa kuvia, laittaa tälle viestiä ja odottaa siihen vastausta, hän pyrkii ruokkimaan yhteyttä toiseen, Vuorikoski selventää.

Samalla hän saattaa kuitenkin viivyttää etääntymistään entisestä kumppanista ja siirtymistä eteenpäin omassa elämässään.

Tietyt ryhmät hyötyvät yhteydenpidon totaalisesta katkaisemisesta erityisesti.

Yhteydenpidon katkaiseminen voi olla tärkeää ainakin niille, jotka kokevat yhteydenpidon entiseen kumppaniin nimenomaan pakonomaisena.

”Jos yhteydenpidon tarve on todella pakottava, kannattaa yhteyden katkaiseminen ajatella ikään kuin vieroitushoitona”, Vuorikoski sanoo.

Yhteydenpidon katkaiseminen on erityisen tärkeää myös silloin, jos suhteessa esiintyy henkistä tai fyysistä väkivaltaa, huonoa käytöstä tai jotain muuta, josta on oikeasti tärkeää päästä eroon, Vuorikoski toteaa.

”Jos suhteeseen ei liity lapsia, ei kenelläkään ole velvollisuutta pitää yhteyttä eron jälkeen. Sekin on normaalia, että toiveet yhteydenpidon laadusta eivät täsmää.”

Vuorikoski painottaa, että yhteydenpidosta päättävät eronneet itse, eivät esimerkiksi uudet kumppanit.

Yhteydenpidon taustalta saattaa löytyä esimerkiksi halu muistuttaa itsestään entiselle kumppanille.

Jos yhteydenpito entiseen kumppaniin tuntuu pakonomaiselta, jopa addiktoivalta, Vuorikoski kehottaa pohtimaan, mitä yhteydenpidon tarve kertoo omista toiveista tai tarpeista. Jos pakottavalta tuntuvan yhteydenpidon taustasyitä löytää, on helpompi tehdä tietoisia valintoja yhteydenpidon katkaisemisesta.

”On tärkeää tunnistaa itsessään, onko yhteydenpidon taustalla jokin agenda.”

Yhteydenpidon taustalta saattaa löytyä esimerkiksi halu muistuttaa itsestään entiselle kumppanille.

Sen lisäksi, että tarkastelee omia tunteitaan ja tarpeitaan, pitää kunnioittaa toisen toiveita yhteydenpidosta, Vuorikoski muistuttaa.

Jos neuvo yhteydenpidon katkaisemisesta esitetään siksi, että niin ”kuuluu” tehdä, voi se olla jopa haitallinen.

Kuten parisuhteisiin, myös eroihin liittyy voimakkaita uskomuksia, tottumuksia ja kuvastoa siitä, millaista eroaminen on tai millaista sen pitäisi olla. Tällöin yksinkertaistavasta neuvosta voi olla jopa haittaa, sillä kaikki suhteet ja erot ovat aina uniikkeja, Vuorikoski toteaa.

”Eroamiseen liittyy usein sellainen mielikuva, että kun ero koittaa, ei olla enää tekemisissä. On tärkeää tiedostaa eron keskellä, että mielissämme siihen liittyy usein tietynlainen kaava, mutta todellisuudessa ihmissuhde ja ero saa olla juuri sen näköinen kuin itse haluaa”, Vuorikoski sanoo.

Vuorikosken mukaan eropäätöstä tehdessä olisi tärkeää puhua siitä, miten eron jälkeen haluttaisiin pitää yhteyttä. Tähdätäänkö siihen, että tulevaisuudessakin voidaan viettää yhteistä juhannusta kaveriporukassa, kyselläänkö silloin tällöin kuulumisia vai toivotaanko, ettei yhteyttä pidettäisi?

”Ideaalitilanteessa eron aikana keskustellaan, miten ero toteutetaan. Aika harva kuitenkin näin tekee. On hyvä muistaa, että ihmissuhteisiin liittyvissä sopimisissa on monia vaihtoehtoja. Keskustelun kautta voi löytää itselleen toimivimman toimintamallin”, Vuorikoski sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat