HS:n kokoamaan ruokakoriin kerättiin 30 elintarviketta kahdeksasta Helsingin kantakaupungissa sijaitsevasta kaupasta. Lisäksi mukaan otettiin uutuutena myös suomalainen kirjolohi.

Yllätys ruokakorissa

Ruuan hinta on noussut, mutta se ei näy kaikissa HS:n testaamissa ruokakaupoissa. Voittaja tuoreessa ruokakorivertailussa on Helsingin Ruoholahden K-Citymarket. Kaikkien kauppaketjujen mukaan edullisten merkkien ja tuotteiden kysyntä on viime aikoina kasvanut.


6.10. 2:00 | Päivitetty 7.10. 6:44

Ruuan hinta nousee kohisten, mutta kuluttaja voi hillitä ruokakulujensa kasvua juoksemalla tarjousten perässä ja kyykkäämällä alahyllyiltä kauppaketjujen omia halpamerkkejä.

Näin voisi päätellä HS:n tuoreesta ruokakorivertailusta. Sen tulos on hieman ristiriitainen: Kun kahdeksan helsinkiläisen päivittäistavarakaupan syyskuun lopun hintoja verrattiin heinäkuun alun hintoihin, kahdessa kaupassa ruokakorin hinta oli noussut ja kuudessa laskenut.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat