Viruksia, bakteereja ja seksitauteja liikkeellä aiempaa enemmän – Tällainen on terveysvuosi 2023
Liikkumisrajoitukset ja sosiaalisten kontaktien välttäminen ovat saattaneet vaikuttaa siihen, että väestön immuniteetti esimerkiksi influenssalle ei ole yhtä hyvä kuin ennen pandemiaa. HS:n juttusarjassa esitetään ennustuksia vuodesta 2023.
Vuonna 2023 voi olla edessä raju influenssa-aalto sekä lisääntyviä streptokokki-A- ja sukupuolitautitapauksia. Kuva: Emilia Anundi, Science Photo Library & Vesa-Matti Väärä
Koronapandemian vaikutukset näkyvät vielä, mutta pandemian alkuvaiheen kaltaisia suuria terveysuhkia ei todennäköisesti ole näköpiirissä ensi vuonna, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg.
Hän uskoo kuitenkin muiden hengitystieinfektioiden lisääntyvän vielä alkavana vuonna.