”Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee ’ei’, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. Ei-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.”
Näin kertoo lapsen uhmaiästä Mannerheimin lastensuojeluliitto, ja yritän tekstiä tavatessani iskostaa päähäni, miten tärkeä vaihe uhmaikä on. Tärkeys vain meinaa unohtua, kun perheessämme on viime aikoina kuultu varsin pontevia ei-huutoja eri muodoissaan – ja vaikka välillä naurattaa, välillä tuntuu, etten kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä.
Ohjeet uhmaikäisen vanhemmille ovat hyvin selkeitä ja yhteneviä: pysy itse rauhallisena, älä jätä lasta yksin, sanoita hänen tunteitaan, ole johdonmukainen ja läsnä turvallisena aikuisena. Ja jos itse menetät hermosi, mieti mistä se pohjimmiltaan johtuu.
Juu, juuri näinhän sitä tulee aina toimittua, enkä tietenkään koskaan ole löytänyt itseäni samalta tasolta kaksivuotiaan kanssa kiukuttelemasta.
Sekä meillä että lähipiirissä parivuotiaiden kiukku pitää sisällään kaiken mahdollisen vastustamisen ja kaikesta mahdollisesta suuttumisen. Olen kerännyt tähän muutamia tilanteita, joissa taaperoiden päreet ovat palaneet ja nopeasti:
Kun radiossa puhuttiin vesitorneista. Taapero kuuli tämän ja totesi: ”Setä juttelee vesitornista.” Ja heti perään: ”Setä EI SAA jutella vesitornista.” Harmillisesti setä ei totellut, ja soppa oli valmis.
Kun äiti ei mennyt tarpeeksi nopeasti pois, vaikka taaperolla ja isillä oli hommat kesken.
Kun isi tuli häiritsemään taaperon lukuhetkeä äidin kanssa. Isiä kehotettiin menemään joko töihin tai paistamaan (paistamaan mitä, kukaan ei tiedä).
Kun yksi lautasella olleista mustikoista siirtyi.
Kun mummi avasi Ryhmä Hau -patukan saksilla, ei sormin.
Kun äiti kehotti pitämään lusikkaa kädessä oikein päin.
Kun äiti sanoi, että ”mä vaan ihailen sinua”, taapero raivostui: ”ÄLÄ IHAILEEEE!”
Kun joku kehui sukkia. ”Älä juttele niistä sukista!”
Kun banaani katkesi, taapero itki ja oli sitä mieltä, ettei se enää maistu samalle kuin kokonaisena.
Kun rekka meni ohi. Ei olisi saanut mennä.
Kun joku lauloi.
Kun joku jutteli.
Aina sanotaan, että lapset opettavat vanhempiaan, ja tässä kehitysvaiheessa ainakin kärsivällisyys kehittyy. Lähestyn uhmaikää siis ilon kautta: tällaista mielenlujuuskoulutusta ei ainoallakaan aikuisten järjestämällä verkkokurssilla opi.
