Mikä länsimaisen elämäntavan irvikuva ja symboliikan helmi: olen tullut allergiseksi sporttikellolleni.
Kuukausi sitten kello nosti ranteeni täyteen kutisevia paukamia, ja aloin herätä öisin siihen, että raavin kuumottavia rakkuloita verille.
Lääkäri lähetti minut kotiin kalliiden kortisonirasvojen ja kellon käyttökiellon kanssa. Menin paniikkiin jo kotimatkalla. Kellokiellon vaikutus oli välitön ja radikaali: ei tehnyt enää mieli lähteä lenkille.
Huomasin urheilevani tavallisesti kelloa varten. Sen hyväksyntä ja tyytyväiset kannustuksen sanat olivat ihania: ”Treenikuormasi on kehittävä, jatka samaan malliin!”
Ketä varten nyt jumppaisin? Itseäni? Tylsää.
Oikeastaan ei tehnyt mieli edes nukkua. Aamulla ranteessani ei odottaisi koukuttavaa analyysia yöllisistä kehontoiminnoistani.
Sain sporttikellon nelikymppislahjaksi ystäväporukaltani. Lahja oli nappivalinta – tavallaan.
Olen wannabe-biohakkeri, luulotautinen kehoni tarkkailija ja paatunut neurootikko, ja köytin kellon tiukasti ranteeseeni. Pidin sitä siinä pari vuotta putkeen vartin suihkussa käyntejä lukuun ottamatta. (Ei tarvitse erikseen kertoa, että juuri tässä lienevät ihottumareaktion juuret.)
Olin kellon iloinen orja ja palvelija. Elämästä tuli performanssia ruusukultaiselle vempaimelle: katso, miten hyvin elän.
Kun nyt kerroin teatraalisesti läheisilleni kellon käyttökiellosta, he tarjosivat vastalahjaksi latteuksia. ”Mitä sitä kellolla, kyllä ihminen itse tietää aamulla, onko väsynyt.”
Näillä ihmisillä ei selvästi ole koskaan ollut sporttikelloa. Kaikki sellaista kokeilleet tietävät, että laite ottaa saman tien luulot pois: Saatoit kyllä nukkua yhdeksän tuntia, mutta et todellakaan palautunut. Sydän hakkasi menemään ja hengitystiheyskin oli vähän liian tiuha.
Jos olo joskus onkin aamulla pirtsakka, huono data latistaa fiiliksen saman tien.
Onneksi mekanismi toimii myös toisinpäin: joskus olen aamulla kuin sarkofagista revitty muumio, mutta jos kello kertoo, että olen nukkunut erinomaisesti, alan myös käyttäytyä niin.
En ole kovinkaan yllättynyt siitä, että tuoreiden tutkimusten mukaan hyvinvointidata tuo mukanaan vähintään yhtä paljon pahoinvointia. Laitteet paineistavat, vaativat ja syyllistävät. Pahimmillaan ne katkaisevat oman yhteytemme kehoomme ja vaientavat todelliset tarpeemme.
Ja silti: jos ette kerro kellekään, googlailen iltaisin salaa uutta orjuuttajaa. Sellaista, jonka lupaan riisua pois useamminkin kuin suihkun ajaksi.
