”Miksei näistä asioista puhuta kovaan ääneen ja jatkuvasti?” ihmettelee Sophiahemmet-sairaalan psykiatrian ylilääkäri Anders Hansen, joka on kerännyt yhteen useiden tutkimusten todistusaineistoa liikunnan vaikutuksista aivoihin ja mielialaan.

Ahdistun, siis olen

Ahdistaa tai masentaa? Se kertoo, että aivosi toimivat kuten niiden kuuluukin, sanoo ruotsalaispsykiatri Anders Hansen. Ikäviin tunteisiin on olemassa ikivanha lääke, jonka teho selittyy aivojen toiminnalla.


| Päivitetty

Parikymppinen lääketieteen opiskelija Anders Hansen piteli käsissään aivoja. Ne kuuluivat 84-vuotiaalle miehelle, joka oli lahjoittanut ne tieteelliseen käyttöön kuolemansa jälkeen.

Tunne oli lumoava ja outo. Hansen oli niin lähellä toisen ihmisen ydintä kuin vain on mahdollista.

”Tajusin, että jukoliste, kaikki on täällä sisällä. Tässä on elämä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat