”Älä istu noin lysyssä”, käsken kouluikäistä lastani, joka on kumartunut sohvalla puhelimensa ylle.
Näen sieluni silmin hänen varttuvan ihmiskasaksi, joka vaeltaa halki elämänsä pää roikkuen kuin kuolleella joutsenella ja selkä koukussa. Tuon tuosta hän kaataa suuhunsa särkylääkkeitä, joilla hän yrittää suitsia kolotuksiaan.