Tasaisin väliajoin sosiaalisessa mediassa kiertää ihmetystä herättäviä kuvia, jotka eivät näytä kaikille samalta. Ne sisältävät optisen harhan, joka ei tunnu selittyvän arkijärjellä.
Esimerkiksi sopii vuosien takainen otos, jossa yksi näki sinimustan ja toinen valkokultaisen mekon. Tai video pyörivästä tanssijasta, jonka pyörimissuunta vaihtuu sen mukaan, kumman puoleista kuvaa katsoo ensiksi.
Viime aikoina Twitterissä on kohistu puolestaan kävelevästä hevosesta. Osa näkee sen liikkuvan eteenpäin, osa taaksepäin.
On jopa väitetty, että video paljastaisi aivojemme rakenteesta jotakin oleellista, eli onko sen katsoja niin sanotusti vasen- vai oikea-aivoinen.
Onko houkuttelevalta vaikuttavassa väitteessä mitään perää?
Ei, sanovat aivotutkijat, neurotieteilijä Eino Partanen ja havaintopsykologi Jukka Häkkinen.
Ajatus vasen- ja oikea-aivoisuudesta on häkellyttävän sitkeästi elävä ja laajalle levinnyt neuromyytti, Häkkinen toteaa.
Sen mukaan vasenaivoiset olisivat loogisempia, kun taas oikea-aivoisilla korostuisivat emotionaalisuus ja luovuus. Tiede ei kuitenkaan tunnista tällaista jakoa, niin houkuttelevalta kuin se kuulostaakin.
Meitä ei siis voi sijoitella aivopuoliskojen perusteella kahteen leiriin. Silti on ihan totta, että aivot ovat anatomisesti erilaiset eri puolilta. Muun muassa kielen tuottaminen ja kasvojen tunnistaminen tapahtuvat pitkälti vasemmassa aivopuoliskossa, Eino Partanen sanoo.
Sen sijaan oikealla aivopuoliskolla on tärkeä rooli tarkkaavaisuuden kannalta.
Oleellista on, etteivät aivopuoliskot toimi yksinään vaan yhdessä. Niiden välissä kulkee aivokurkiainen, joka piuhojen tavoin liittää puoliskot toisiinsa.
Kielen tuottaminen on sikäli osuva esimerkki, ettei se onnistuisi ilman oikeatakin puoliskoa, Partanen toteaa. Olkoonkin, että sanat muodostuvat vasemmalla.
”Mutta jos ihminen vaikkapa kuulee käskyn potkia, hän tarvitsee myös jalkojen liikettä. Näin ollen kielellinen ymmärrys aktivoi päälaen lohkon motorisia alueita.”
Samaan tapaan huumorin ymmärtäminen perustuu äänenpainoihin, kuuloaistimukseen, joka ei ole suoraan kytköksissä aivojen kielelliseen keskukseen, Partanen täydentää.
””Aivot eivät lainkaan siedä epävarmuuden tilaa.”
Mutta mistä sitten johtuu, että kaveri näkee hevosen rynnistävän eteenpäin, kun omissa silmissä sen liike on takaperoista?
Yksinkertaisesti siitä, että kyseessä on vaihdantakuva. Sen tarjoama aistitieto on epätarkkaa, ja kuvasta puuttuvat tarkat merkit, joihin aivot voisivat takertua. Näin ollen aistit pystyvät tulkitsemaan sen kummin päin tahansa liikkuvaksi, Partanen kuvailee.
”Aivot eivät lainkaan siedä epävarmuuden tilaa. Siksi ne pyrkivät saamaan jonkin havainnon lukituksi”, Häkkinen painottaa.
Koska kuva on kuitenkin monitulkintainen, yksi ja sama ihminen saattaa nähdä kuvan kahdella tavalla.
Vuosia sitten trendanneen mekkokuvan suhteen se, että kuvan näkee kahdella tavalla, vaatii todella pinnistelyä. Sen sijaan pyörivä tanssija ja hevosen kuva voivat hahmottua helpommin molemmin tavoin, Häkkinen toteaa.
Ensimmäisenä aivoihin juolahtava havainto ja sen luoma käsitys siis hallitsevat. Lisäksi ihmisen omilla kokemuksilla ja elämänhistorialla, sillä, mihin on näköhavaintojen suhteen tottunut, on vaikutuksensa.
On muistettava sekin, että aivot ovat ennustava laite.
”Ne yrittävät muodostaa mahdollisimman hyvän ennusteen siitä, mitä täällä tapahtuu. Jos toimisimme vain aistien varassa, olisimme koko ajan myöhässä”, Partanen sanoo.
Toisin sanoen emme saisi palloa ikinä kiinni, elleivät aivot ennustaisi, mihin käsien tulee seuraavaksi liikkua.
Samalla aivot tulkitsevat ja jakavat maailmaa kategorioihin. Jaottelemme asioita toiminnallisiin luokkiin, kuten laseihin, tietokoneen hiiriin, kuulokkeisiin ja vihkoihin.
Ilman erinäisiä luokkia asioiden käsittäminen olisi mielivaltaista ja mahdotonta, Partanen sanoo.
Kategoriat kuitenkin ikään kuin kahlitsevat havainnoijaa. Ne ohjaavat määrittelemään nähtyjä asioita olemassa olevien luokkien mukaan, joiden varassa ihminen on.
Sekin perustuu Partasen mukaan aivojen tarpeeseen ennustaa tulevaa.
Epäselvät muodot ja hahmot puolestaan herättävät tulkintoja, jotka vaihtelevat ihmisestä toiseen.
Partanen nostaa esiin netissä leviävät sähköpistokkeet kuvat, joissa on näkevinään kasvomaisia piirteitä.
”Vaikka katsoja tietää, ettei pistorasiassa voi mitenkään olla kasvoja, epäselvää aistitietoa saattaa tarkoituksella tulkita väärin.”
Ja vaikka käsitys vasen- ja oikea-aivoisuudesta ei pidä paikkaansa, yhtä asiaa haastateltavat korostavat. Sitä, että juuri erilaiset aivot saavat ihmiset hahmottamaan visuaalisia ärsykkeitä eri tavoin.
”Aivotutkijana ajattelen, että jos meissä on poikkeavuuksia toistemme kanssa, ne ovat nimenomaan eroja aivojen toiminnassa. Eivät ne erot varpaista aiheudu”, Partanen summaa.
