“Mitäpä jos kokeilisit viikon olla noudattamatta yhtäkään uniohjetta? Tee iltaisin mitä huvittaa. Ole vaikka kännykällä, jos haluat.”
Suurin piirtein näin lääkäri sanoi minulle viime vuonna, kun kerroin hänelle nyyhkyttäen tilanteestani.
Oli keväinen aamupäivä, pääni oli tuttuun tapaan painava ja sumuinen. Olin valvonut viikkoja ison osan jokaisesta yöstä, ja mielentilani alkoi olla tuskainen. Erityisen ahdistavan tilanteesta teki se, että olin mielestäni tehnyt kaiken oikein.
Olin noudattanut tunnollisesti kaikkia mahdollisia vinkkejä, joita olin lehtijutuista ja kirjoista vuosien varrella omaksunut.
Kävin iltakävelyllä, tein rentouttavan venyttelyharjoituksen. Söin hiilaripitoisen iltapalan, ähkyä välttäen. Pyrin laittamaan puhelimen pois tuntia ennen nukkumaanmenoa. En lukenut yhtäkään Ukraina-uutista iltakuuden jälkeen. Tuuletin makuuhuonetta, otin melatoniinia hyvissä ajoin.
Kirjoitin kiitollisuuspäiväkirjaa, kuuntelin rauhallista musiikkia. Join teetä, jonka luvattiin rauhoittavan mieltä ja kehoa. Menin iltaisin aina samaan aikaan sänkyyn. Luin kirjaa, käytin silmälappuja ja korvatulppia. Yöllä valvoessani tein hengitysharjoituksia, jotka olin opiskellut Mielenterveystalon verkkosivuilta.
Ja silti, joka ikinen yö valvoin tuntikausia.
Jokin hommassa selvästi oli pielessä, joten päätin kokeilla lääkärin neuvoa. Testiviikon aikana tein monta asiaa vastoin omaksumiani ohjeita.
Katsoin monena iltana suoratoistopalvelusta vauhdikasta poliisisarjaa.Selailin Instagramia. En edelleenkään nukkunut täydellisesti, mutta huomattavasti paremmin kuin aikoihin.
Rinnan ahdistusmöykky alkoi sulaa.
Sitten lähdin ystäväni kanssa bilettämään. Ja kävikin niin, että tanssilattian värivaloista huolimatta nukuin tuona yönä paremmin kuin aikoihin. Muistan edelleen suloisen ironian tunteen, kun pääni tuntui bileillan jälkeisenä aamuna selvemmältä kuin pitkään aikaan. Jokapäiväisestä päänsärystä ei ollut tietoakaan.
”Tunnolliselle ihmiselle vinkkilistojen suorittaminen tekee helposti hallaa, vaikka itse vinkit olisivatkin tutkittuun tietoon perustuvia.
Päätän soittaa unen ammattilaiselle ja kysyä, mitä hän ajattelee kokemuksestani. Puhelimeen vastaa aivotutkija ja kasvatustieteiden professori Minna Huotilainen.
”Samalla tavalla olisin sinulle itsekin neuvonut. Tunnolliselle ihmiselle vinkkilistojen suorittaminen tekee helposti hallaa, vaikka itse vinkit ovatkin tutkittuun tietoon perustuvia. Nukahtaminen nimittäin vaatii uneen heittäytymistä. Se ei onnistu, jos uneen lähtee sillä kulmalla, että nyt suoritetaan täydellistä unta tai hukka perii”, Huotilainen toteaa.
Unen suorittamisesta on tullut viime vuosina iso trendi. Somevaikuttajat kehuskelevat Oura-sormustensa unipisteillä ja hyvinvointivalmentajat kauppaavat univalmennuksia, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lööpit luettelevat sairauksia, jotka unettomia uhkaavat ja antavat kymmenen vinkkiä parempaan uneen.
Huotilaisen mielestä on hyvä, että unen merkityksestä ja tutkimuksista puhutaan enemmän kuin ennen. Ihmisille on hyvä kertoa, että unta ei kannata laiminlyödä.
Mutta on asiassa toinenkin puoli.
Huotilainen havainnollistaa hyvinvointipuheen riskejä kertomalla kauhuskenaarion:
Kuvitellaan luentosali täyteen tunnollisia, omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneita eri-ikäisiä ihmisiä, pääasiassa naisia, jotka nukkuvat huonosti. Ja kas, paikalle pölähtää nuori atleettinen univalmentaja, jokatoteaa tomerasti, että nyt laitetaan uni kuntoon.
Ainut vain, että todennäköisesti lähes jokainen salissa istuva ihminen on yrittänyt laittaa unta kuntoon vuosikausia. Se vain tuppaa olemaan hankalaa, jos elämässä on monia unta häiritseviä tekijöitä, kuten perhehuolia, työstressiä, pieniä lapsia tai terveysongelmia.
”Syyllistävä, vinkkeihin ja härpäkkeisiin perustuva puhe ei auta ihmisille, joilla on unettomuuteen muita syitä kuin piittaamattomuus”, Huotilainen toteaa.
”Nukkumisen perustasoksi ei pidä asettaa sitä, että ihmiset nukkuvat täydellisesti.
Mikä sitten auttaisi, kysyn Huotilaiselta.
”Ensinnäkin armollisuus. Miksi unen pitäisi olla täydellistä? Eikö pitäisi riittää, että tehdään pieniä parannuksia siten, että samalla otetaan huomioon ihmisen elämäntilanne?”
Huotilainen muistuttaa, että suuri osa maailman ihmisistä kärsii unettomuudesta ainakin joskus. Lisäksi jotkut nyt vain ovat luonnostaan herkkäunisempia. Silloin on lähes väistämätöntä, että hiemankin stressaavat elämäntilanteet aiheuttavat unettomia kausia.
Huotilaisen mielestä nukkumisen perustasoksi ei pidä asettaa sitä, että ihmiset nukkuvat täydellisesti.
”Ei kannata ajatella, että minä olen maailman ainoa ihminen, joka ei nuku ja että minulle tapahtuu nyt varmaan jotain ihan kauheaa. Voi olla lohdullista vaikka ajatella, että todennäköisesti joku muukin tässä naapurustossa valvoo.”
Armollisuus tarkoittaa ennen kaikkea epätäydellisyyden hyväksymistä. Eihän terveellinen ruokavaliokaan tarkoita sitä, että jokaisen aterian pitäisi täyttää ravitsemussuositukset. Miksi siis unen pitäisi olla joka yö suositusten mukaista?
Eivät uniongelmani tietenkään huolettomaan viikkoon täysin ratkenneet. Pienempiä unettomuusjaksoja on ollut senkin jälkeen.
Olen onneksi saanut unettomuuteeni apua keskusteluista työpsykologin kanssa ja nukahtamislääkkeistä. Opin, että vaikeissa tilanteissa kannattaa tosiaan kääntyä lääkärin, ei vinkkilistojen, puoleen.
Mutta kaikkein isoin henkinen apu on ajatus armollisuudesta. Hoksasin sen merkityksen kunnolla lääkärin määräämän huolettoman viikon aikana.
Kun mietin, mitä oikeasti haluan tehdä, tulin tajunneeksi, mitkä opettelemani rutiinit aidosti parantavat juuri minun untani. Iltakävelyt ja kirjan lukeminen tuntuvat oikeasti mukavilta ja rauhoittavilta tavoilta. Iltapalan ravintoaineiden optimointi ja kiitollisuuspäiväkirja taas aiheuttivat minulle vain lisää stressiä.
Minusta tuskin tulee koskaan loistavaa nukkujaa. Mutta enää en syytä huonoista öistä itseäni tai yritä suorittaa vinkkilistoja. Oura-sormuksesta pysyn kaukana.
Jos en saa unta, valvon ja menen olohuoneeseen lukemaan. Seuraavana päivänä yritän vaatia itseltäni vähän vähemmän. Otan päiväunet kesken työpäivän ja vaihdan rankan treenin rauhalliseen kävelyyn.
Jossain on aina joku toinenkin, joka valvoo.
