Kiovassa jytisi taas. Venäjä iski yöllä toukokuun puolivälissä Ukrainan pääkaupunkiin poikkeuksellisen laajalla ilmaiskulla: lennokkeja ja ohjuksia laukaistiin lyhyessä ajassa eri suunnista.
Seuraavan aamun uutislähetyksessä Ylen Kiovan-toimittaja Maxim Fedorov kertoi heränneensä yöllä ikkunoiden tärinään. Se ei kuitenkaan hänen mukaansa johtunut Venäjän ohjuksista vaan Ukrainan ilmapuolustuksesta.
Iskussa syntyi materiaalisia vahinkoja, mutta ihmisiä ei kuollut. Ei edes eläimiä, vaikka ilmatorjunnan jäänteitä tippui taivaalta suoraan eläintarhaan, Fedorov kertoi rauhallisena, kuten aina.
Isku oli jo kahdeksas toukokuussa, eikä se ollut viimeinen.
Tv-uutisten suorassa lähetyksessä Fedorov seisoo yleensä omalla parvekkeellaan ja raportoi täydellisellä suomen kielellä, jonka hän on opiskellut aikuisena. Taustalla aukeaa näkymä Kiovan pääkadulle. Koko hänen olemuksensa tuntuu vakuuttavan, että mitään hätää ei ole.
Kuten vuoden viimeisenä päivänä, kun Ykkösaamun juontaja toivotti radiossa Fedoroville ”mukavaa uutta vuotta”, vaikka tämä oli juuri kertonut, että Kiovassa sähköt ja vedentulo saattavat katketa ja niskaan sataa ammuksia.
”Mukavaa uutta vuotta teillekin”, Fedorov vastasi ystävällisesti.
Fedorov sanoo, että hän ei ole koskaan joutunut varsinaiseen vaaratilanteeseen, vaikka Kiovaan on kohdistunut useita venäläisten ohjusiskuja. Viime syksynä ohjus osui myös tälle Dnipro-joen lähellä sijaitsevalle jalankulkusillalle.
”Sota on kauhea asia, mutta se ei ole maailmanloppu. Sodan keskellä eläminen on myös elämää”, Fedorov sanoo, kun haastattelen häntä videopuhelun välityksellä ohjusiskua edeltävänä päivänä.
Halusin kysyä, mikä on hänen rauhallisuutensa salaisuus. Miten hän pitää yllä jaksamistaan sodan keskellä?
Entä mikä on hänen viestinsä meille suomalaisille, jotka alamme jo turtua sotauutisiin?
”Mottoni on, että harva asia on niin kauhea kuin miltä se alkuun tuntuu”, Fedorov sanoo.
”Sodan alkuvaiheessa tuntui kuin elämä olisi pysähtynyt. Ukrainalaiset kokivat, että sota on vienyt heiltä tulevaisuuden. Mutta nyt kun sotaa on kestänyt jo yli vuoden, yhä enemmän valtaa alaa sellainen asenne, että pitää elää tässä ja nyt. Elää niin täyttä elämää kuin näissä olosuhteissa on mahdollista.”
Fedorov sanoo, ettei omasta mielestään ole koskaan Kiovassa ollessaan joutunut varsinaiseen vaaratilanteeseen.
Läheltä piti -tilanteita tosin on sattunut. Fedorovin asunto sijaitsee puolen kilometrin päässä Kiovan hallintorakennuksista, jotka ovat tyypillinen kohde venäläisten ohjuksille ja ammuksia lennättäville drooneille.
””Käyn kävelyllä ja kuntosalilla, mutta näin eläisin missä tahansa.”
Ilmahälytyksiä Kiovassa tulee usein. Saatuaan ensitiedon puhelimeensa Fedorov tarkistaa, mikä on hälytyksen syy. Jos kyseessä on ohjusisku, hän lähtee lähimmälle metroasemalle suojaan. Puoli minuuttia kännykkähälytyksen jälkeen alkavat sireenit soida.
Ilmahälytyksen tullessa suurin osa kuntosaleista suljetaan ja elokuvanäytökset keskeytetään.
”Samalla lipulla pääsee katsomaan elokuvan uudelleen, mutta mitään takeita ei ole siitä, että näytös myös toteutuu”, Fedorov kertoo.
Koskaan ei tiedä, kuinka kauan hälytys kestää. Pisimmillään Fedorov on viettänyt metroasemalla kuusi tuntia.
”Tähän tottuu tosi nopeasti”, hän sanoo.
Fedorov ei käytä alkoholia paineiden purkamiseen – eikä muutenkaan. Hän ei ole juonut alkoholia kuuteen vuoteen.
”Käyn kävelyllä ja kuntosalilla, mutta en sanoisi, että teen sen sen takia, että selviäisin paremmin henkisesti. Näin eläisin missä tahansa.”
Kiovaan Fedorov tuli tasan vuosi sitten, 27. toukokuuta.
Pestinsä alkuaikoina hän sai poikkeuksellisen palautteen: tuttava tiedusteli, että eihän Fedorov vain tue Venäjän hyökkäystä.
Kysyjän huoli saattoi johtua siitä, että Fedorov on syntynyt Leningradissa. Fedorov vastasi, ettei hän edes tunne ketään, joka tukisi Venäjän hyökkäyssotaa.
”Uskon, että jos on seurannut uutisointiani, tällaista kysymystä ei edes nouse”, Fedorov sanoo.
Päivittäisessä työssään hän seuraa tiedotuskanavia, tarkistaa faktoja ja arvioi yhtä kriittisesti niin Ukrainan kuin Venäjänkin propagandaa.
”Keskeistä on pohtia, mikä on paikkansa pitävää tietoa ja mikä on suomalaisten kannalta kiinnostavaa ja relevanttia. Seulon jyvät akanoista”, hän sanoo.
Fedorov kertoo työnsä olevan paljolti tiedotuskanavien seuraamista, faktojen tarkistusta ja kriittistä tiedon seulontaa.
Vaikka Fedorov on syntynyt Neuvostoliitossa, hänen sukujuurensa ovat Ukrainassa: äiti on moldovalais-ukrainalaisesta perheestä. Myös isällä on sukua Ukrainassa.
Vanhemmat tapasivat opiskeluaikoinaan Leningradissa. Isä valmistui fyysikoksi, äiti kemistiksi.
Fedorov osoittautui kuitenkin poikkeukseksi matemaattis-luonnontieteellisesti suuntautuneessa perheessään. Häntä kiinnostivat kielet. Nykyisin Fedorov osaa yhdeksää kieltä: venäjää, ukrainaa, suomea, saksaa, englantia, espanjaa, italiaa, ranskaa ja ruotsia.
Suomi tuli valikoimaan melkein vahingossa. Opiskellessaan kielitiedettä Pietarissa Fedoroville tarjottiin kahta sivuainevaihtoehtoa, suomea tai puolaa. Fedorov valitsi suomen, koska se tuntui ”tarpeeksi eksoottiselta”.
Suomen kielen opiskelu toi hänet opiskelijavaihtoon Jyväskylään. Sen jälkeen hän pyrki maisteriopintoihin Jyväskylän, Turun ja Helsingin yliopistoihin. Hän pääsi kaikkiin – ja valitsi Helsingin.
””Aku Ankat olivat paras väline suomen kielen opiskeluun.”
Pro gradu -työnsä Fedorov teki sarjakuvien imitatiiveista, eli sellaisista tehosteista kuin paf, kaboom ja kräks.
”Olen aina tykännyt sarjakuvista, esimerkiksi Aku Ankoista. Venäjällä niistä oli huutava pula, kun taas Suomi tuntui sarjakuvien paratiisilta.”
Sarjakuvien avulla Fedorov opiskeli myös kieliä.
”Aku Ankat olivat paras väline suomen kielen opiskeluun. Tekstiä ei ole paljon ja kuvat tukevat ymmärtämistä. Tuli tunne, että edistyin, vaikka kielitaito ei olisi vielä ollut kovin hyvä.”
Aku Ankoissa on Fedorovin mukaan myös hämmästyttävän laaja sanavarasto ja luovia käännöksiä eri aloilta. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt sanonta hyvät hyssykät.
”Miksi te suomalaiset ette käytä sitä? Petteri Orpo voisi aivan hyvin lausua, että hyvät hyssykät, miten ne hallitusneuvottelut tänään sujuivatkaan”, hän ehdottaa.
Toimittajan työt Fedorov aloitti jo opiskeluaikoinaan Suomen venäjänkielisille suunnatussa Spektr-lehdessä. Valmistuttuaan hän sai työpaikan Ylen venäjänkielisistä tv-uutisista.
Hänen tavoitteenaan oli kuitenkin päästä työskentelemään suomen kielellä.
Toiveena oli avustajan pesti Moskovassa. Sen toiveen Fedorov hautasi, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan. Sen sijaan hän alkoi haaveilla työskentelystä Kiovassa sodan jälkeen. Hänhän osasi jo jonkin verran ukrainan kieltäkin.
Fedorov mainitsi asiasta Ylen ulkomaantoimituksen pomolle törmätessään tähän sattumalta Ylen käytävällä. Eikä kulunut kauaa, kun pomo soitti Fedoroville ja kysyi, että miksi et lähtisi saman tien.
””Minä en väsy, koska ukrainalaisetkaan eivät väsy. Itkua ei tule, koska aina on joku, jonka rinnalla omat ongelmat kalpenevat.”
Fedorov tunnetaan rauhallisesta tyylistään ja täydellisestä suomen kielestään. Hän osaa yhdeksää kieltä.
Fedorov lähti Kiovaan mielellään.
”Hyökkäyssota järkytti perusrauhallisuuttani. Lähtö Kiovaan auttoi löytämään henkistä tasapainoa. Tunsin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan tukemassa Ukrainaa.”
Mielenrauhan säilymistä pitää hänen mukaansa yllä myös se, että uutistyössä kaikkia asioita ei voi prosessoida henkilökohtaisesti.
Eikö koskaan tunnu siltä, että nyt riittää? Että enempää ei kestä eikä jaksa?
”En salli itselleni sellaisia tunteita”, Fedorov sanoo.
”Minä en väsy, koska ukrainalaisetkaan eivät väsy. Itkua ei tule, koska aina on joku, jonka rinnalla omat ongelmat kalpenevat.”
Hän sanoo tiedostavansa hyvin, miten etuoikeutetussa asemassa on.
”Minulla on töitä, mitään ei puutu. Minulla on aina oikeus lähteä täältä turvalliseen paikkaan toisin kuin ukrainalaisilla kavereillani.”
Kiovalaisilla on Fedorovin mukaan kauppoja, elokuvateattereita ja ravintoloita. Suurin osa käy työssä ja saa palkkaa. Mutta sitten on heitä, jotka asuvat lähellä rintamaa ja ovat suuremmassa vaarassa joutua ohjus- tai drooni-iskun kohteeksi.
”Jossakin Bahmutin lähellä asuu vanhuksia, joilla ei ole mitään muuta kuin pieni maatilkku. Ja sitten ovat vielä he, jotka taistelevat rintamalla. Heillä on tietysti vaikeinta”, Fedorov sanoo.
”Nopeaa ratkaisua on turha odottaa. Kestävyyttä tarvitaan.
Kaikesta huolimatta Fedorov vakuuttaa, että Ukrainassa elää toivo.
Hän muistuttaa, että sota nopeuttaa monia kehityskulkuja, jotka olisivat voineet kestää pitkään.
Se nopeuttaa esimerkiksi Vladimir Putinin väistymistä Venäjän johdosta.
Sota nopeuttaa myös Euroopan luopumista riippuvuudestaan Venäjän energiasta ja siirtymistä ilmaston kannalta kestävämpiin energiamuotoihin.
”Ukraina joutuu tosin luomaan koko teollisuutensa uudelleen, kun suuri osa tehtaista ja tuotantolaitoksista on tuhottu”, Fedorov lisää.
Hän huomauttaa, että sota on jo kasvattanut Ukrainan painoarvoa kansainvälisessä politiikassa.
Vaikka sota näyttää juuri nyt jähmettyneen paikoilleen, ilmassa on jännitystä. Ukrainan vastahyökkäystä odotetaan. Joidenkin mielestä se on jo alkanut.
Fedorov arvioi, että käynnissä on vasta hyökkäyksen pohjustus. Varsinaisen vastahyökkäyksen hän uskoo tulevan kesällä.
Hän ei usko, että Ukraina hyväksyisi välirauhaa, johon sisältyisi alueluovutuksia. Ukrainalle ei välttämättä riitä sekään, että Venäjä poistuu Ukrainan alueelta.
”Pysyvä rauha edellyttää turvatakuita Ukrainalle sekä jonkinasteista Venäjän tai sen osien demilitarisointia. Ilman niitä idän uhka pysyy”, Fedorov sanoo.
Nopeaa ratkaisua on siis turha odottaa. Kestävyyttä tarvitaan.
Viime aikoina Fedorovia on työllistänyt uutistyön lisäksi kirja, jota hän kirjoittaa ukrainalaisista ja omasta työstään Kiovassa. Minun Ukrainani ilmestyy syksyllä Minervan kustantamana.
Mutta haastattelupäivänä, töiden ja sodan puiminen saa hetkeksi riittää. On Fedorovin syntymäpäivä ja tiedossa on kiva ilta: hän aikoo mennä kavereidensa kanssa ravintolaan juhlimaan 38 ikävuottaan.
Ne ohjukset – nehän tulevat vasta seuraavana yönä.
”Sodan keskellä eläminen on myös elämää”, sanoo Fedorov. Kiovan Pyhän Mikaelin luostarin vieressä on esillä tuhottua venäläistä sotakalustoa.
