Koronavuodet, Venäjän hyökkäyssota, energiakriisi ja inflaation kierre. Ne yhdessä ovat saaneet monet kokemaan, että nyt lyödään lyötyä – ja kun on lakattu, aletaan lyödä uusiksi.
Elämme siis jatkuvassa ja pitkittyneessä epävarmuudessa. Se koskettaa kaikkia, Mehiläisen johtava psykoterapeutti Anna Kallanranta toteaa.
”Psyykkiselle joustavuudelle, selviytymiselle ja kestokyvylle se on ilmiselvä haaste”, hän kiteyttää.
Maailmantilanne näkyy terapeuttien vastaanotolla, kun ihmisten turvallisuuden tunne ja luottamus arjen perusasioihin on järkkynyt. Kukaan ei ole voinut paeta epävarmuutta ja jännittyneisyyttä ympärillään, Kallanranta kuvailee.
Turvallisuuden tunteen kokemus alkaa hänen mukaansa rakentua jo varhaislapsuuden hoivan kautta.
Elämänkokemusten, ihmissuhteiden ja erilaisten selviytymis- ja säätelemiskeinojen myötä ihmiselle rakentuu myös joustavuutta ja kykyä sietää muutoksia.
Silti tällä hetkellä moni puhuu terapiassa etenkin siitä, miten turvallisuuden illuusio on murtunut.
Yleiset turvan tunnetta arkeen luovat seikat, kuten tuttuihin asioihin ja rutiineihin luottaminen, ennakoitavuus ja toisteisuus, eivät enää ole läsnä.
Nykyhetki uhkineen iskee primitiivisiin tarpeisiin ja elintoimintoihin. Siihen, saako syödäkseen, pysyykö lämpimänä ja välttyykö sodalta. Tällöin ihminen ajautuu taistele tai pakene -tilaan, jossa hän vastaa uhkaan jähmettymällä, hyökkäämällä tai lähtemällä karkuun.
Yhtä lailla psykologille avaudutaan konkreettisesta huolesta: pärjäämisestä, toimeentulosta.
Miten järjestää arkensa, jos postiluukusta kilahtaa kahden tonnin sähkölasku? Kuinka pienten lasten kulut katetaan? Mistä saisi helpotusta, jos ei kuulu tuen piiriin?
Tätä miettivät hyvin eri ikäiset ja eri vaiheessa elämäänsä olevat, psykologi painottaa.
Tavatonta ei ole sekään, että psykoterapian tarpeessa olevat joutuvat jopa harventamaan käyntejään, kun rahat eivät muutoin riitä, Kallanranta sanoo.
”On tingittävä, mistä voi, vaikka eritoten siinä tilanteessa kaipaisikin tukea, apua ja kannattelua ahdistukseen.”
Ahtaimmalla ovatkin he, joiden voimavarat ovat valmiiksi vähissä. On ehkä masennusta, ahdistuneisuutta tai muutoin murheita mukana kannettavanaan.
”Moni on joutunut niin sanottuun ylivireystilaan.
Alituiset muutokset saavat elimistön stressijärjestelmän aktivoitumaan. Jatkuva sinnittely käy fyysisestikin raskaaksi.
”Jokaisella meistä on piste, jossa kuormitus nousee liian suureksi”, Kallanranta perustelee.
Moni on joutunut niin sanottuun ylivireystilaan. Se on mielen ja kehon liiallista virittymisherkkyyttä.
Ylivireystila näkyy yksilöstä riippuen eri tavoin, tyypillisimmillään fysiologisena kiihtymisenä. Ihmisen on esimerkiksi vaikea rauhoittua nukkumaan. Ja jos hän sitten saakin unen päästä kiinni, uni on kevyttä ja katkonaista.
Ylipäätään saattaa olla aiempaa herkempi reagoimaan ympäristöön. Ihminen säpsähtelee tai säikähtää pientä ääntä, vaikkei sen pitäisi pelottaa.
Joillakuilla taas voi olla pahoja keskittymisvaikeuksia. Ongelmanratkaisukyky saattaa laskea, eivätkä työt tai muut askareet suju kuten ennen. On vaikea asettua, rauhoittua ja järjestellä ajatuksia tai ryhtyä toimeen.
Pitkään jatkuessaan ylivirittyneisyys aiheuttaa voimakasta uupumista, Kallanranta jatkaa.
”Silloin vähäinenkin ponnistelu saa potemaan vahvaa väsymystä.”
Toisaalta osa oireilee alivirittyneisyydellä, joka on elimistön keino suojautua ahdistavalta tilanteelta. Olo on turta, tunnoton, kuin lepoitiöasteella olisi, psykologi kuvailee.
”Ei jaksa oikein välittää mistään, eikä mikään tunnu miltään.”
Kallanranta lisää listaan myös puhtaasti fysiologiset oireet, kuten verenpaineen nousun, sydämen korkean sykkeen ja tunteen siitä, että on vaikeuksia hengittää kunnolla.
Yhtä lailla ihmisen voi vallata epätodellinen tai epämääräisellä tavalla paha olo. Jokin vaivaa, muttei oikein saa kiinni, mikä oikeastaan on pielessä.
Vastaavilta tuntemuksilta tuskin välttyy kukaan, ainakaan täysin. Oleellista on, jääkö ylivirittyneisyystila päälle.
Kallanranta kannustaa kysymään itseltä seuraavat asiat: Saanko kehon maadoitettua ja rauhoiteltua hetkeen, kun yritän? Palaudunko levossa, sillä, että huilaan illan tai kaksi ja keskityn mukaviin asioihin? Vai pysyykö kuormittunut tunne mukana, vaikka pysähtyisi?
Jos ylivirittyneisyys on jatkuvaa, siihen kannattaa puuttua, Kallanranta toteaa.
Sisäistä vakautta ja turvallisuutta on mahdollista lisätä konkreettisilla teoilla, vaikuttamalla siihen, mihin kullakin hetkellä pystyy. Jonkun mieli saattaa tyyntyä nopeastikin, jos pohtii kulutustottumuksiaan tai tukee sodan uhreja, hän listaa.
Toisaalta konkreettisia ratkaisujakin tärkeämpää on usein se, että tunnistaa ja tunnustaa epävarmuuden synnyttämät negatiiviset tunteet.
Niitä ei pidä vältellä tai sysätä sivuun, Kallanranta painottaa.
Mutta vaikka on asioita, joille emme mahda mitään, voimme vaikuttaa omaan jaksamiseen ja selviytymiseen.
Kallanranta kannustaa pohtimaan, mikä itseä auttaa ja rentouttaa parhaiten.
”Keskeistä on, ettei vaadi itseltään liikaa”, hän summaa.
”On tiedostettava sekin, että elämä on joskus vaikeaa ja siinä on toisinaan kärsimystä. Tällaisessa hetkessä tärkeää on kuitenkin pyrkiä toimimaan oman ja toisen kärsimyksen vähentämiseksi.”
