Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten

18 nuorta hukkui veneen kaaduttua Rauman edustalla

Rauma, tiistaina. Murhenäytelmäksi muuttui yli kolmenkymmenen nuoren iloinen merimatka eilen illalla Rauman edustalla viidentoista neitosen ja kolmen sotilaan vajotessa hyisiin syvyyksiin. Satamahinaaja törmäsi alokastanssiaisiin Kuuskajaskariin matkalla olleeseen armeijan moottoriin, jossa tähänastisten tietojen mukaan oli ainakin 32 henkilöä.

Tilaajille

Rauma, tiistaina.
Murhenäytelmäksi muuttui yli kolmenkymmenen nuoren iloinen merimatka eilen illalla Rauman edustalla viidentoista neitosen ja kolmen sotilaan vajotessa hyisiin syvyyksiin.

Satamahinaaja törmäsi alokastanssiaisiin Kuuskajaskariin matkalla olleeseen armeijan moottoriin, jossa tähänastisten tietojen mukaan oli ainakin 32 henkilöä.

Tuulisella, sateisella ja pimeällä merellä äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa tehtiin pelastustyötä ja neljätoista neitosta saatiin ylös. Myöhemmin iltayöstä, kun oli jo menetetty toivo uhrien löytämisestä elävänä, jatkui raumalaisten poliisien, palokuntalaisten ja vapaaehtoisten ponnistelu naarauksena satamavesissä.

Armeijan yhteysvene K-8 lähti Rauman satamasta klo 20 aikaan mukanaan tiettävästi 29 neitosta kohti Kuuskajaskarin linnaketta.
 
N. 100 m:n päässä Hakurin laiturin päästä veneeseen törmäsi satamahinaaja Rauma II. Vene kaatui ja kaikki siinä olleet joutuivat veden varaan. Hinaaja Rauma II ja kiireesti paikalle tullut Hollming Oy:n hinaaja aloittivat nuorten pelastamisen pimeästä ja myrskyisestä merestä.

9 neitosta saatiin nostetuksi melko nopeasti vedestä. Osalla heistä oli ruhjevammoja ja monet olivat joutuneet shokkitilaan. Hiukan myöhemmin saatiin ylös vielä kolme tyttöä ja yhden onnistui uida laituriin.

Noin tunnin kuluttua saatiin ylös ensimmäinen hukkunut, jolle annettu tekohengitys ei johtanut tuloksiin. Pelastetut vietiin Rauman aluesairaalaan, johon kuusi heistä jäi hoidettavaksi ja 8 pääsi tarkastuksen jälkeen kotiin.


Nuori nainen löydettiin kuristettuna asunnostaan
Kysymyksessä ilmeisesti seksuaalirikos

Kuopio, tiistaina.
Nuori nainen löydettiin tiistaina sukalla kuristettuna asunnostaan Kuopiosta. Otaksuttavasti kysymyksessä on rikos.
 
Saamamme tiedon mukaan uhri on 26-vuotias konsulentti. Hänet oli nähty viimeksi lauantaina työpaikallaan. Kun häntä ei maanantaina eikä vielä tiistainakaan kuulunut toimeensa, ruvettiin häntä etsimään. Hänet löydettiin tiistaina aamupäivällä asunnostaan Puistokatu 4:stä kuolleena. Kuolemansyy oli kuristaminen ja välineenä oli käytetty sukkaa, joka oli vedetty solmuun kaulan ympäri.

Lääkärintarkastuksessa uhri todettiin kuolleeksi ja kuolema oli ilmeisesti tapahtunut jo sunnuntain vastaisena yönä. Ruumiinavausta ei vielä tiistaina oltu suoritettu. Kysymyksessä saattaa olla seksuaalirikos.
 
Tiettävästi poliisi on tiistaina pidättänyt erään mieshenkilön, jonka kuulustelut jatkuvat.

On todettu, että ruumis oli löydettäessä peitetty huovalla. Uhrilta oli riisuttu vaatteet ja vaatekappaleet oli heitelty hujan hajan huoneeseen. Eräiden tietojen mukaan kyseessä ei voi olla itsemurha, koska kuristusvälineenä käytetyssä sukassa oli päällekkäin kaksi solmua.


”Hymyilevä suomalainen” Hannes Kolehmainen 75 v

Hannes Kolehmainen täyttää tänään 75 vuotta.

Hän herää viihtyisässä kodissaan Helsingin Kulosaaressa. Hän vilkaisee ikkunasta joulukuista säätä, vesisohjoksi sulavaa lunta, alastomia puita. Varmaan oli Kuopiossa 9.12. 1889 talvi paljon pitemmällä. Vaan eipähän hän sitä toki muista, syntymänsä päivää.

Hannes viettää merkkipäivänsä hiljaisuudessa.

Lukuisia kertoja häntä on juhlittu, olympiavoittajana, maailmanennätysmiehenä, kansallissankarina. Hän valloitti maailman ja suomalaisten sydämet legendaarisena hahmona, peräänantamattomana taistelijana, jonka kasvoilta ei vaatimaton hymy koskaan kuollut.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • HS 50 vuotta sitten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    9. 9

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    10. 10

      Sääongelmat jatkuvat Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnairin mukaan viivästykset ovat todennäköisiä vielä keskiviikkona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää