Ihmiset

Nightwishin Marco Hietala on viisikymppisenä uransa huipulla

”Jos on kipinä johonkin, tee sitä!” Basisti Marco Hietala haluaa siirtää elämänohjeensa pojilleen.

Perinteisesti rockmuusikon ura on jo nostalgiavaiheessa, kun hänestä aletaan tehdä syntymäpäivähaastatteluja.

Nightwishin basisti-laulajasta Marco Hietalasta ei voi sanoa samaa. Hän on juuri nyt uransa huipulla: kohtaamme Lontoon Wembley-areenan takahuoneessa ennen joulua, ja salin puolella odottaa täysi tupa.

Hietala on elämänsä toistaiseksi isoimmalla kiertueella. Heti vuodenvaihteen jälkeen Nightwishin matka jatkui Australiaan, jossa Hietala viettää tänään viisikymppisiään.

”Kyllähän mä olen tätä hämmästellyt monta kertaa”, hän kommentoi. ”Maailma on väärällään hyviä soittajia, joiden ura ei vaan tunnu lähtevän liikkeelle. Se, että olen tässä tällaisen joukkion kanssa, on ehdottomasti etuoikeus. Siinä on täytynyt olla planeettojen hyvässä linjassa, että olen sattunut porukkaan, jossa on hyviä kavereita, hyviä soittajia ja hyvä sävellyskynä.”

Nightwish on kaikkien aikojen menestynein suomalainen rockyhtye, mutta Hietala on ehtinyt nähdä myös rocktyöläisen karumman todellisuuden. Vuosituhannen alussa hän oli se, jonka ura näytti olevan umpikujassa.

Takana oli lähes parikymmentä vuotta nuoruuden yhtyeen Tarotin kanssa. Kuopiolaiset teinipojat olivat perustaneet bändin tositarkoituksella, mutta maailma ei ollut vielä valmis suomalaisen hevimetallin läpimurtoon. Kun se aika 1990-luvulla tuli, edelläkävijät jäivät nuorempien tulokkaiden jalkoihin. ”Me jäätiin Tarotin poikien kanssa sellaiseen, no, kansanomaisesti sanottuna paskarakoon”, Hietala hymähtää.

Hän myöntää, että joutui tuolloin puntaroimaan uravalintaansa.

”Yksi kovimpia turhautumisen hetkiä oli juuri ennen kuin liityin Nightwishiin. Mä olin jo 35 vuotta ja puurtanut pitkään. Raha ei tuntunut koskaan piisaavan, ja meille oli juuri syntynyt kaksospojat. Silloin mä jouduin oikeasti miettimään, miten mä klaaraan tämän homman.”

Lopulta ongelma ratkesi kuin itsestään, kun Nightwishin johtaja Tuomas Holopainen otti oikealla hetkellä yhteyttä. Hietala tiesi yhtyeen olevan iso, mutta kukaan ei osannut arvata, kuinka nousujohteisena ura jatkuisi.

Miten Nightwish on onnistunut siinä missä useimmat eivät: keräämään aina vain uusia kuulijoita?

”Voi kun tietäisi! Alkuperäinen iso ase on varmasti Tuomaksen tyyli kirjoittaa musaa ja tarinoita. Sen jälkeen on käsittääkseni tullut todistettua, että musan tekeminen loppuun asti hyvin on olennainen juttu. Minkäänlaista reseptilaskentaa tässä ei ole.”

Tarotissa Hietala oli tottunut olemaan yhtyeen keulakuva, mutta Nightwishissä hänestä tuli rivijäsen. Omaa rooliaan hän luonnehtii sekatyöläiseksi, jolla on soittamisen lisäksi vastuuta muun muassa äänityksissä ja laulusovituksia tehtäessä. ”Jos Tuomas on kenraali, niin mä olen adjutantti. Siinä asemassa on kyllä monet muutkin tässä bändissä. Tämä perustuu siihen, että osaamme kunnioittaa toisiamme, koska olemme nähtävästi ansainneet toisemme.”

Kiertueiden välillä Marco Hietalaan voi nykyään törmätä nuoruuden kotikaupungissa Kuopiossa, jonne hän on palannut pääkaupunkiseudulla vietettyjen vuosien jälkeen.

”Jokin siinä on, tuntuu kuin olisin siellä juurillani.”

Kaksospojat ovat nyt teini-iässä eli suunnilleen samanikäisiä kuin Hietala aloittaessaan soittamisen. Oletko rohkaissut heitä soittajanuralle vai pyrkinyt pitämään heidät mahdollisimman etäällä siitä?

”Mulla oli tuuria siinä mielessä, että itse sain kasvaa suvaitsevaisessa perheessä”, hän aloittaa pohjustuksen. ”Tietysti isä ja äiti olivat huolissaan, että tuleeko tosta hommasta yhtään mitään. Kun ne lopulta huomasivat, että poika on lievästi pakkomielteinen musiikin suhteen, ne antoivat mun koettaa. Ja tähän päädyttiin.”

Itse hän on päättänyt tarjota pojilleen samanlaisen vapauden toteuttaa unelmiaan.

”Olen ajatellut niin, että omien poikien suhteen kaikkein parasta olisi se, että jos niillä on kipinä johonkin hommaan, niin tee sitä! Vaikka se juttu olisi, että musta tulee maailman paras lannanlapioija, niin tee!” Hietala sanoo.

”Kaikkein parasta soittamisessa on kuitenkin ollut se, että olen päässyt tekemään kutsumushommaa. Vaikka välillä on raskasta ja et nää unta pariin vuorokauteen, niin aina olen viihtynyt.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Soittajan ikimuistoisimmat keikat

1Alavuden festarit

”Vuonna 1986 me lähdettiin tekemään ensimmäistä festarikesää Tarotin kanssa. Se oli isointa, mitä siihen mennessä oltiin nähty. Nuoret jäbät olivat kyllä innoissaan.”

2Rock in Rio, Rio de Janeiro

”Tänä syksynä käytiin soittamassa Brasilian Rock in Riossa, joka on käsittääkseni edelleen maailman suurin festivaali. En mä edes tiedä paljonko siellä on yleisöä.”

3Wembley-areena, Lontoo

”Kyllähän Wembley on ikoni. Ensimmäisenä suomalaisena ollaan pääesiintyjänä, ja samalla myydään se loppuun. Mä koen tämän saavutuksena.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    4. 4

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    5. 5

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    6. 6

      Sipilän hallitus taas kriisin partaalla

    7. 7

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    8. 8

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    9. 9

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    10. 10

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää