Ihmiset    |   Kuolleet

Keräilijä ja onnellinen mies

Aaro Kemppainen 1948–2015

Ekonomi, bibliofiili Aaro Kemppainen kuoli 67 vuoden ikäisenä 10. joulukuuta 2015 Pirkkalassa. Hän oli syntynyt 22 huhtikuuta 1948 Pirkkalassa.

Kemppainen eli koko ikänsä Pirkkalassa, vuodesta 1950 Haikassa samassa omakotitalossa. Hänet tunnettiin Aarona, opiskeluympäristössä Arskana ja myöhemmin keräilypiireissä Herra A:na

Kemppainen valmistui ekonomiksi 1970 Turun Kauppakorkeakoulusta. Ensimmäisen ja viimeisen työpaikkansa hän sai Veljekset Mattila Ky:stä Ylöjärvellä kirjanpitäjänä. Tämän yrityksen palveluksessa hän pysyi yli 36 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle 58-vuotiaana.

Kemppainen oli luontaisesti lämminhenkinen, positiivinen mutta jääräpäinen. Usein hän siteerasi Arto Paasilinnan kirjaa Onnellinen mies. Tyypillistä hänelle oli muutosvastarintaisuus, talo pysyi entisellään ja mielimusiikki oli 50–60-lukuja, paitsi Juice Leskisen ja Junnu Vai­nion sanoitukset.

Kemppainen oli keräilijä ja säilyttäjä. Hänellä on tallella ja ehjänä kaksivuotiaana saatu peltinen leikkiauto ja lapsuuden Aku Ankka -lehdet. Talo pysyi ennallaan; keittiö, vessa, sauna ja tapetit ovat edelleen kaikki 50–60-luvulta.

Aaro Kemppainen oli kirjankeräilijänä valtakunnan eliittiä. Kaikki alkoi sarjakuvien keräilystä. Kun hän oli hankkinut vaikeimmin saatavat Ankat, hän siirtyi dekkareihin, sitten Waltarin tuotantoon ja myöhemmin suomenkieliseen vanhaan kirjallisuuteen. Vammalan Vanhan Kirjallisuuden päivillä hän kävi 28 kertaa ja sai antikvariaattikauppiaiden myöntämän Vuoden kirjatoukka -diplomin vuonna 1995.

Kirjojen keräily ei ollut hänelle itsetarkoitus. Kemppainen luki kirjanpitonsa mukaan noin 20 000 sivua kirjoja vuosittain. Louhenkadun kirjallisuuspiiri kokoontui kuukausittain. Etukäteen sovittu kirja luettiin ja reposteltiin yhdessä ja juotiin portviiniä aamuyöhön asti.

Aaro Kemppainen oli Haikan alueella aktiivinen. Hän oli tekemässä Haikan historiikkiä Haikka – Kartanon maista kotikyläksi sekä oli Pirkkalan Omakotiyhdistysten yhteistyötoimikunnassa (OKYT) Haikan edustajana ja selvitti Haikan lavan 60-vuotisjuhlaa varten kaikki esiintyjät ja orkesterit. Hän toimi Haikan Omakotiyhdistyksen kirjanpitäjänä useita vuosia.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja”

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    5. 5

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    6. 6

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    7. 7

      Oikeistopopulistit eivät haasta todellista eliittiä vaan hyökkäävät vihervasemmistolaisten ja suvakkien kimppuun

    8. 8

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    9. 9

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    10. 10

      Suomi on tarina miesjoukosta metsässä – mutta miksi iloiset velikullat vaikenivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    8. 8

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Miltä tuntuu, kun näkö alkaa yhtäkkiä kadota? Hilma Oksanen, 27, ei näe ihmisten kasvoja eikä voi ajaa autoa – ”Aivan kuin silmälasien keskellä olisi harmaat verhot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kaikkein vaikeinta on tuntea myötätuntoa itseä kohtaan – Itsemyötätuntoa kannattaa treenata, sillä se auttaa todistetusti vastoinkäymisissä
    3. Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita
    4. Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun
    5. Aikakapseleista on löytynyt maailmalla sanomalehtiä, natsien tavaroita ja kokonaisia autoja – nyt kuopiolaiset säilövät torin alle oman kapselinsa
    6. Äärioikeiston johtohahmo saapuu puhumaan Floridaan – kuvernööri julisti osavaltioon poikkeustilan turvallisuussyistä
    7. Kiinassa eläkeläinen on elävä valvontakamera – HS tapasi Li Xiaofenin, 65, joka raportoi virkavallalle epäilyttävistä havainnoista
    8. Oikeistopopulistit eivät haasta todellista eliittiä vaan hyökkäävät vihervasemmistolaisten ja suvakkien kimppuun
    9. Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja” Tilaajille
    10. Tunti sitten
    11. Suomessa tutkijoita ei kouluteta esiintymään, ja siitä on haittaa koko suomalaiselle tieteelle
    12. Suomi on tarina miesjoukosta metsässä – mutta miksi iloiset velikullat vaikenivat?
    13. Näytä lisää