Ihmiset    |   Kuolleet

Professori debattien ytimessä

Heikki Räisänen 1941–2015

Emeritusprofessori Heikki Räisänen kuoli Terhokodissa 30. joulukuuta 2015. Hän oli 74-vuotias, syntynyt Helsingissä 10. joulukuuta 1941.

Räisänen oli Uuden testamentin eksegetiikan professori Helsingin yliopistossa yli 30 vuoden ajan (1974–2006). Suuren osan tästä kaudesta Räisänen toimi Suomen Akatemian tutkimus- ja akatemiaprofessorin tehtävissä sekä huippuyksikön johtajana.

Räisänen oli kansainvälisesti tunnettu ja laajasti arvostettu tutkija. Suomessa hän toi julkisuuteen raamatuntutkimuksesta nousevia haasteita perinteiselle raamatuntulkinnalle.

Heikki Räisäseen lyötiin jo varhain ”liberaaliteologin” leima, ja hän oli usein raamattudebattien keskipisteenä. Hänessä henkilöityi ”yliopistoeksegetiikka”, jota kirkon konservatiivisimmat piirit vastustivat kiivaasti.

Ensimmäinen kiista leimahti, kun Räisänen väitöskirjansa pohjalta esitti kriittisiä näkemyksiä Jeesuksen neitseestä syntymisen historiallisuudesta. Pian tämän jälkeen Räisänen kyseenalaisti ajatuksen Raamatusta ”ilmoituksena” yleisemminkin. Hän korosti Raamatun tekstien sisältävän hyvin erilaisia, usein ristiriitaisiakin käsityksiä. Hänen omassa raamatuntulkinnassaan keskeistä ei ollut Raamatun tekstien ohjeellisuus, vaan tradition, kokemuksen ja tulkinnan jatkuva vuorovaikutus.

Räisänen oli monipuolinen Uuden testamentin tutkija. Hänen kansainvälinen maineensa perustui erityisesti tutkimukseen apostoli Paavalin suhteesta juutalaiseen lakiin ja kokonaisesitykseen varhaiskristillisestä ajattelusta.

Paavali-tutkimuksessaan hän korosti, ettei Paavalin kirjeistä löydy johdonmukaista kokonaisnäkemystä juutalaisen lain asemasta. Paavalin näkemykset asiasta vaihtelevat eri kirjeissä ja jopa yhden kirjeen sisällä. Räisänen selitti jännitteiden nousevan Paavalin kamppailusta juutalaisen taustansa kanssa.

Räisäsen varhaiskristillistä ajattelua koskevan kokonaisesityksen johtoajatus oli moneuden korostus. Räisänen kuvasi käsittelemänsä teemat mahdollisimman laaja-alaisesti. Hän ei rajoittunut Uuden testamentin teksteihin, vaan piti yhtä tärkeinä Uuden testamentin ulkopuolisia varhaiskristillisiä lähteitä. Räisänen pyrki aidosti akateemiseen synteesiin, jonka tarkoituksena ei ollut palvella kirkollista teologiaa, vaan tarjota monipuolista ja parhaaseen tutkimukseen perustuvaa tietoa kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Räisänen oli esikuva ja innoittaja nuoremmille raamatuntutkijoille, ja hänen johtamansa huippuyksikkö antoi monille tilaisuuden keskittyä alan tutkimukseen. Räisänen ohjasi lukuisia väitöskirjoja, antoi palautetta pidemmälle ehtineiden tutkimuksista ja huomioi ne omissa töissään.

Räisäsen kokonaisesityksessä varhaisten kristittyjen ajattelusta oli viitteitä yli 40 suomalaiseen tutkijaan.

Räisänen sai ennen kuolemaansa valmiiksi artikkeliko­koelman, joka julkaistaan alan johtavassa kansainvälisessä sarjassa. Räisänen oli Edinburghin ja Uppsalan yliopistojen kunniatohtori ja aikakausilehti Vartijan pitkäaikainen päätoimittaja (1989–2000).

Vaikka Heikki Räisänen oli näkyvä hahmo julkisessa ­keskustelussa, hän viihtyi parhaiten kotonaan, perheensä, kirjojensa ja jalkapallon parissa. Hän oli raamatuntutkijoiden Nasaretin Työväen Palloilijat -joukkueen perustajajäsen ja pelasi jalkapalloa myös Stadi­papeissa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      Turvallisuus­kysymyksissä kuuluu Venäjältä kummia: ”Tilanne Itämerellä on lauennut ja eniten tilanteeseen on vaikuttanut Suomen ja Ruotsin kanta”, julistaa valtion radiokanava

    4. 4

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    5. 5

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    6. 6

      Brexit-äänestäjille luvatut säästöt muuttuivat jo suuriksi kuluiksi, koska reaalitalous kärsii

      Tilaajille
    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      Pyöräilykypärä pakolliseksi vai ei? Yhdysvaltalaistutkijan mukaan kysymykseen on vain yksi oikea vastaus

      Tilaajille
    9. 9

      Enemmistö suomalaisista haluaa vahvat oluet ja limuviinat ruokakauppaan – valtaosa kannattaa myös väljempää aukioloa ravintoloille

    10. 10

      Vantaalle koituu laskuvirheestä miljoonan euron lasku – koulujen ja päiväkotien ateriapalvelujen tarve oli arvioitu väärin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    3. 3

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    6. 6

      Washingtonissa ei nykyään keskustella kuin yhdestä asiasta, kuinka kauan tämä voi jatkua? – Presidentti Trumpille on kuitenkin vaikeaa antaa potkut

    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    9. 9

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää