Ihmiset    |   Kuolleet

Amerikkalaisen kirjallisuuden klassikko

Harper Lee (1926–2016)

Kirjailija Harper Lee kuoli 19. helmikuuta, 89-vuotiaana, synnyinkaupungissaan Alabaman Monroevillessa. Hän oli syntynyt 28. huhtikuuta 1926 nuorimpana neljästä lapsesta.

Nelle Harper Leen lähimpiin lapsuudenystäviin kuului naapurissa asunut Truman Capote, joka Leen tavoin kuuluu amerikkalaisen nykykirjallisuuden klassikoihin.

Harper Lee opiskeli Alabaman yliopistossa Tuscaloosassa, jossa hän kirjoitti sekä koulun lehteen että sen huumorijulkaisu Rammer Jammeriin, jonka päätoimittaja hänestä tuli. Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan Lee hyväksyttiin yliopiston lakilinjalle, jonka kautta opiskelijat saattoivat suorittaa lakitutkinnon opintoja yliopisto-opintojen ohessa.

Vietettyään vaihto-oppilas­kesän Englannissa Oxfordin yli­opistossa Lee kuitenkin ilmoitti perheelleen, ettei hän halua asianajajaksi vaan kirjailijaksi. Tätä unelmaa hän tavoitteli keskeyttämällä opintonsa ja muuttamalla New Yorkiin.

New Yorkissa Lee lähentyi ­uudestaan Truman Capoten kanssa, joka oli tuolloin kirjallisuuden nouseva tähti.

Lisäksi Lee tutustui Broadway-säveltäjä Michael Martin Browniin ja tämän Joy-vaimoon. Jouluna 1956 Brownit antoivat Harper Leelle lahjan, joka muutti sekä tämän elämän että amerikkalaisen kirjallisuuden kaanonin: he lupasivat kustantaa Leen ylläpidon vuoden ajan, jotta tämä voisi keskittyä kirjoittamaan täysipäiväisesti. Lisäksi he auttoivat häntä löytämään agentin, Maurice Crainin, joka puolestaan esitteli Leen J. B. Lippincottin kustannustoimittajalle Tay Hohoffille.

Apurahansa turvin Lee ryhtyi työstämään käsikirjoitusta, josta muodostui esikoisromaani Kuin surmaisi satakielen.

Kuin surmaisi satakielen ilmestyi heinäkuussa 1960 ja saavutti heti valtavan suosion. Seuraavana vuonna kirja voitti Pulitzer-palkinnon sekä useita muita kirjallisuuspalkintoja. Vuonna 1962 Horton Foote teki kirjan pohjalta samannimisen elokuvan, joka voitti kolme Oscar-palkintoa.

1960-luvulla Leen huhuttiin kirjoittavan toista romaania, mutta sitä ei koskaan julkaistu. Sen sijaan hän auttoi Capotea tämän Kylmäverisesti-romaanin kanssa.

1970- ja 1980-luvuilla Lee vetäytyi julkisuudesta. Hän asui osan ajasta New Yorkissa ja osan Monroevillessa isosiskonsa Alice Leen luona.

Leen on sanottu olleen erakko, mutta tämä ei pidä paikkaansa: hän ei vain pitänyt julkisuudesta. Sen sijaan hän oli aktiivinen Monroevillen yhteisössä ja käytti usein kirjastaan saamiaan rahoja nimettömien lahjoitusten tekemiseen erilaisiin hyvän­tekeväisyyskohteisiin.

Vuonna 2007 Lee sairastui ­aivohalvaukseen. Lisäksi hän kärsi ongelmista kuulon, näön ja muistin kanssa. Halvauksen jälkeen Lee muutti hoitokotiin, jossa hän asui kuolemaansa asti.

Heinäkuussa 2015 HarperCollins-kustantamo julkaisi Harper Leen kadonneeksi luullun käsikirjoituksen Kaikki taivaan linnut, jonka Lee oli kirjoittanut ennen Kuin surmaisi satakielen -romaaniaan. Sen vastaanotto oli ristiriitainen, mutta yksi asia on varma: se toi Kuin surmaisi satakielen -romaanin henkilöihin uusia näkökulmia.

Presidentti George W. Bush myönsi marraskuussa 2007 Harper Leelle presidentin vapaudenmitalin tämän ”merkittävästä panoksesta amerikkalaiseen kirjallisuusperinteeseen”.

Tämä panos on Leen kahden romaanin päähenkilöt, Scout-tyttö ja tämän asianajajaisä Atticus Finch. Näiden kautta Harper Lee antoi lukijoilleen sen, mihin vain taide pystyy: samaistumisenkohteet, jotka ovat ajankohtaisia yli puolen vuosisadan jälkeenkin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    2. 2

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Virossa on suoranainen Suomi-hurmos – hallitusrakennus muuttuu 6.12. sinivalkoiseksi, Raatihuoneen kellot soittavat Finlandiaa, eikä suomalaisia enää kutsuta poroiksi

    6. 6

      Vielä hetki sitten Sdp oli paniikissa ja Rinteen asema horjui, arvioi politiikan asiantuntija – Miten puolue käänsi gallup-menestyksensä?

    7. 7

      Neitseellisesti syntynyt vesivaraani kuoli yllättäen Helsingin Tropicariossa – ”Alku näytti hyvältä, söi sirkkoja ja puri sormeen”

    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä

    10. 10

      Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    9. 9

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yhdysvalloissa puuhataan maksu-uudistusta, joka on monissa Euroopan maissa ollut arkea jo pitkään – kankeista paperisekeistä ei silti vieläkään päästä eroon, arvelee asiantuntija
    3. Perparim Hetemaj maalinteossa Serie A:ssa – puski takaraivollaan pallon verkkoon
    4. Mikä on Suomen huippuhiihtäjien iskukyky olympiatalven maailmancupin alla? – vihjettä löytyy mutkan kautta
    5. Suuri metrolauantai sujui pehmeästi siihen nähden kuinka paljon liikkeellä oli ”kokemattomia metronkäyttäjiä” – Maanantaista odotetaan todellista koetinkiveä
    6. Henri Kontinen ja John Peers loppuottelussa ATP-finaaliturnauksessa – voittivat avauserän ja aloittivat toisen syötönmurrolla
    7. Elina Gustafsson ja Mira Potkonen voittivat sarjansa nyrkkeilyn Tammer-turnauksensa
    8. Sunnuntain HS-uutiset ja sää katsottavissa
    9. Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut Tilaajille
    10. Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen Tilaajille
    11. Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen? Tilaajille
    12. Näytä lisää