Ihmiset

Extreme-temppuja tekevä Markku Eklund elää muiden ihmisten mielestä omituisesti

Benji-hypyn 90-luvulla suomalaisille esitellyt stunt-mies esiintyy miljoonille katsojille japanilaisella tv-kanavalla

Espoossa vanhan kartanorakennuksen pihalle on rakennettu tiettävästi maailman ensimmäinen ”jääluuppi”. Se on tietynlainen liukumäki, jonka lopussa on luuppi: Jäädytetään vaneri, lasketaan liukumäki ja pyörähdetään lopuksi luupissa vertikaalisesti 360 astetta.

Japanilainen Nippon TV -kanava on tilannut vehkeen Markku Eklundilta.

Mistä on kyse, se selviää, kun mennään kartanoon sisälle ja kuunnellaan Eklundin tarina.

Se onkin aika erilainen kuin monilla 50-vuotiailla.

Eklund asuu tässä suuressa talossa yksin, sillä perhettä ei ole ollut aikaa hankkia. Pihaa piisaa, ja se on tarpeen, sillä Eklund rakentelee asioita. Se alkoi jo pienenä. Aina piti rakentaa hyppyri tai ramppi, josta pompata jonkinlaisella vehkeellä.

Eklund ryhtyi kuvaamaan kavereidensa kanssa temppuja teini-ikäisenä. Yhden kaverin äiti oli Ylellä töissä, ja hän näytti videoita toimittajalle. Tämä ryhtyi tilamaan temppuja nuorten makasiiniohjelma Kako Oy:hyn.

”Tehtiin 32 jaksoa. Jos jaksossa teema oli vaikka huumeet, kehitimme Miami Vice -tyyppisen jutun, jossa juoksimme poliiseja karkuun ja hyppäsimme helikopterin aisaan kiinni, josta putosimme.”

Tällaiset temput ovat tulleet myöhemmin suosituiksi esimerkiksi Duudsonien myötä.

”Osa [Duudsonien] tempuista on ihan samoja, joita me teimme silloin 80-luvulla. Se on aika hauska juttu.”

Temppuilu johti stunt-miehen hommiin useisiin elokuviin. Eklund on esittänyt muun muassa vuoden 1998 The Real McCoy -elokuvassa parvekkeelta putoavaa Andy McCoyta.

Eklund ehti opiskella peruskoulun jälkeen rakennuspiirtäjäksi (vanhemmat pakottivat), mutta siitä lähtien elämän ovat täyttäneet erilaiset temput ja reissut.

16-vuotiaana Eklund näki pellehyppyesityksen Tapiolan uimahallissa. Hän innostui ja päätyi pellehyppääjäksi Jerobeam Salakyttä -tiimiin, jota ny­kyään vetää. Pellehyppyjen myötä hän tuli kehittäneeksi benji-hypyn.

”Ajattelimme, että olisi hauskaa hypätä köyden kanssa veteen niin, että veteen uppoaa puoli vartaloa.”

Vuonna 1989 Eklund tovereineen näki tv-ohjelman, jossa ranskalainen kaveri hyppi benji-hyppyjä – periaatteessa samaa hommaa, jota Eklund kavereineen itse kehitteli. He lähtivät Ranskaan, palasivat uusien tietojen ja taitojen kanssa ja ryhtyivät järjestämään hyppyjä Suomessa.

”Vuonna 1990 muutama julkkis halusi tehdä hypyn. Se televisioitiin, ja hyppy tuli jossain lauantai-illan suurimmassa viihdeohjelmassa. Sen jälkeen homman suosio räjähti ihan käsiin.”

Eklund perusti Sky Breakers -firman, joka on yhä pystyssä. He järjestävät benji-hyppyjä ympäri Suomen ja maailman muun muassa Kuwaitissa ja Dubaissa.

Viime aikoina Eklund on työllistynyt myös japanilaisen Nippon TV:n kautta. Siellä pyörivä matkailuohjelma ItteQ haeskeli aiheita vuonna 2012 Suomesta.

Eklund aloitti yhteistyön 20 miljoonaa ihmistä tavoittavan ohjelman kanssa. Sopimuksen peruja on myös se jääluuppi, joka Eklundin pihassa nyt on.

Tällaisissa hommissa ei ole varaa hölmöilyyn.

”Koskaan ei ole sattunut mitään virallisissa tempuissa. Omaksi iloksi tehdyissä hommissa on käynyt joskus jotain.”

Selkä murtui ensimmäisen kerran silloin, kun Eklund laski kavereineen kumiveneellä jäätiköllä Norjassa. He tarkastivat reitin ennakkoon, mutta eivät olleet huomanneet railoa, johon törmäsivät. ”Eniten huolestutti käsi, joka oli aika pahan näköinen, kun luut olivat irti poikki.”

Kumivenetemppu on vain yksi esimerkki tempuista, joita Eklund on tehnyt ihan vaan huvikseen. ”Jos jollain on hyvä idea, niin yleensä se toteutetaan.”

Eklundin elämä on kovasti erilainen kuin monen muun 50-vuotiaan. Hän vastustaa ihan periaatteesta laumasieluisuutta.

”Alkoholi on hyvä esimerkki. Se on kaikissa firmojenkin juhlissa keskipiste. Se on niin määräävä juttu, että sitä pitää boikotoida.”

Eklund boikotoi muutakin. Esimerkiksi kauppakeskus Isoa Omenaa, koska sen rakentaminen tuhosi hänen lapsuudessaan leikkipaikkana olevan luonnon.

Eklund on joutunut puolustamaan elämäntapaansa läheisilleen. Hän kun on elänyt niin kuin on halunnut, ei niin, kuin hänen olisi normien mukaan pitänyt elää.

”Moni kaveri on sanonut, että odotan vielä kymmenen vuotta, että lapset ovat kasvaneet, sitten alan taas säätää juttuja. Mutta ei voi tietää, onko silloin enää edes hengissä. Elämä on arpapeliä.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Unelmia, jotka pitää vielä toteuttaa

1 Benji-hyppy Guyanan Kaieteur-vesiputouksesta

”Kallio on syöpynyt täällä niin, että benji-hyppy voisi olla mahdollinen. Olen tutkinut ja suunnittelut tätä aika paljon. Tämän voisi omaksi iloksi toteuttaa.”

 

2 Kylpyammeella Viroon

”Juttelin erään Virolaisen firman kanssa asiasta, ja he jo innostuivat pienestä mainostempausideasta. Olisi mukava seilata Suomenlahden yli kylpyammeella.”

 

3 Romuralliauto Afrikkaan

”Järjestäisi kisan, jossa maksimissaan 500 euroa maksavalla autolla autokunnat lähtisivät Afrikkaan. Matkan varrella olisi tehtäviä, kuten laskettelua hiekkadyyneillä. Olen itse käynyt reitin läpi autolla, joten tietäisin hyviä rasteja.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • stunttimies
  • benji-hyppy
  • Viihde

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    2. 2

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    3. 3

      Suomalaismies lähti Syyriaan sota-alueelle 2013, ja nyt hän on siellä jumissa kolmevuotiaan lapsensa kanssa – ”Olen nähnyt kaikenlaista”

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    6. 6

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    7. 7

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    8. 8

      Miksi pojat alisuoriutuvat? Vanhempien ”luokkashoppailu” saattaa vauhdittaa sukupuolten oppimiseroja, tutkijat sanovat

    9. 9

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    10. 10

      Huoli kalifaatin lapsista heräsi Suomessakin – jopa kymmeniä lapsia on viety Irakin ja Syyrian sota-alueille radikalisoituneiden vanhempien mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    8. 8

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää