Ihmiset    |   Kuolleet

Kuntoutustyön sitkeä kehittäjä

Veikko Niemi 1922–2016

Suomen kuntoutustoiminnan grand old man Veikko Niemi kuoli 93-vuotiaana 2. maaliskuuta Mikkelissä. Hän oli syntynyt Helsingin maalaiskunnassa 15. maaliskuuta 1922.

Veikko Niemen elämän sisältö ja intohimo oli kuntoutus, vammaisten ihmisten auttaminen, erityisesti työhön kuntouttaminen. Niemi tiesi omasta kokemuksestaan, mitä on olla vaikeavammainen. Se oli hänen elämänsä johtotähti, se määritti arvot ja tavoitteet.

Kodin köyhyys johti Niemen opiskelemaan yksityisesti ylioppilaaksi ja valmistui YKK:n ensimmäiseltä sosiaalihuoltajalinjalla sosionomiksi 1944. Hän jatkoi opintoja yhteiskuntatieteen maisteriksi.

Prof. Heikki Waris houkutteli turhaan lahjakasta opiskelijaa väitöskirjan tekoon. Niemi oli käytännön toimija, joka työn ohessa opiskeli elämänsä ajan kehittäen itseään.

Niemi oli perustamassa sosiaalialan työntekijöiden liittoa, ja työuransa hän teki sosiaalialalla. Invalidiliiton sihteeristä tuli sosiaaliministeriön tarkastaja 1947–1953. Niemi oli Työterveyslaitoksen kuntoutusosaston apulaisjohtaja vuoteen 1964, jonka jälkeen hän työskenteli Vakuutusalan kuntouttamiskeskuksen VKK:n kuntouttamisjohtajana 1964–1983.

Päätyönsä ohessa Niemi oli Invalidihuoltoasiain neuvottelukunnan sihteerinä 1947–1972 sekä lukuisten komiteoiden jäsenenä. Yhteiskunta- ja sosiaalipoliittisesti Niemen esikuva ja mentori oli Invalidiliiton perustaja, sosiaalineuvos Eino K. Kalervo.

Kansainväliset vammaishuollon kysymykset olivat Niemelle tärkeitä. Hän opiskeli YK-stipendillä Yhdysvalloissa ja osallistui Rehabilitation Internationalin toimintaan. Hän myös kehitti Pohjoismaiden yhteistyötä kuntoutuksessa. Niemi kirjoitti ahkerasti alan oppikirjoihin ja lehtiin ja oli myös perustamassa Vammaishisto­rian seuraa.

1900-luvulla kehitys kuntoutuksen alueella oli huima. Vammaisten henkilöiden liittäminen osaksi yhteiskuntaa sen aktiiveina jäseninä oli Niemen elämäntyö, jossa hän onnistui loistavasti. Tuhannet kuntoutuksen avulla elämäänsä kohentaneet ihmiset ovat osaltaan tehneet Suomesta pohjoismaisen hyvinvointivaltion ja yhden kehittyneimmistä maista maailmassa.

Niemi oli tehtäväänsä paneutunut puurtaja, koko ajan kehittämässä uutta ja parantamassa käytäntöjä. Hän vaati paljon itseltään ja oli vaativa esimies. Hänellä oli syvä kiinnostus kaikkeen inhimilliseen. Hän oli taitava viulunsoittaja, valovoimainen seuramies ja ylipäänsä valloittava ihminen, joka ei koskaan sanonut pahaa sanaa kenestäkään toisesta.

Syvimmät tuntonsa Niemi piti omana tietonaan.

Laaja ystäväpiiri oli koolla Niemen kutsumana välillä hänen Alvar Aallon piirtämällä huvilallaan, välillä urbaanissa ympäristössä. Yhdessäolo oli aina viihtyisää ja keskustelu vilkasta, mutta isäntä piti huolen, ettei elämän tärkein sisältö – kuntoutus –päässyt unohtumaan pikkutunneillakaan.

Veikko Niemen tunteneet arvostivat häntä syvästi. Hänen elämäntyönsä olisi suonut Niemelle arvonimen, mutta siitä hän kieltäytyi.

Veikko Niemi eli työlleen ja aatteelleen, tekemättä numeroa itsestään.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Japanilaisessa tv-ohjelmassa ihastellaan kuopiolaiskoulua – Katsoimme japaniksi dubatun ohjelman Youtuben suomitekstityksillä ja emme ymmärtäneet mitään

    4. 4

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Krp paljasti poikkeuksellisen huumeliigan Itä- ja Pohjois-Suomessa

    7. 7

      Trumpin suosio hätyyttelee uusia pohjalukemia, mutta syöksyä ei ole luvassa – omiensa keskuudessa hän on ollut koko ajan suositumpi kuin Bill Clinton ensimmäisenä vuotenaan

    8. 8

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    9. 9

      Kymmenen kuukauden ikäinen lapsi kuoli kolarissa Uudessakaarlepyyssä – Autossa ei ollut turvaistuinta

    10. 10

      Presidenttiehdokkaat haastattelussa Sanomatalossa – suora lähetys HSTV:ssä kello 11

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    8. 8

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    9. 9

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää