Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten torstaina 31.3.1966

Irwinismiä melkein tusina eli lauluja tosielämästä

Yksitoista kappaletta Irwin Goodmania on ilmestynyt yhdelle levykiekolle ja otsikoksi on pantu uusi ismi: Irwinismi, joka ilmeisesti elää kuollakseen kuten monet muutkin ismit ennen tätä.

Yksitoista kappaletta Irwin Goodmania on ilmestynyt yhdelle levykiekolle ja otsikoksi on pantu uusi ismi: Irwinismi, joka ilmeisesti elää kuollakseen kuten monet muutkin ismit ennen tätä. Sillä Irwin ei jaksa olla tarpeeksi mielenkiintoinen viihdyttääkseen kauan.

Ensimmäinen hämeenlinnalaisen tumman tuntemattoman suuri menestys oli En kerro kuinka jouduin naimisiin, joka uutuudellaan kieltämättä kiehtoi. Toinen oli Työmiehen lauantai, joka kaikessa katkeruudessaan sai myötätunnon heräämään Irwiniä kohtaan.

Nyt on yhdeksän muuta pantu LP:lle, ja näistä yhdeksästäkin on osa ollut saatavissa jo aikaisemmin: vaikea sanoa, onko tämä hyödyksi vai haitaksi.

Kuitenkin Irwinistä välillä innostuu pitämään ainakin silloin, kun hän lohduttomasti managerinsa sanoittamissa lauluissaan puhuu siitä, kuinka matka päättyy lopulta mullan alle omaan kotimaahan.

Mutta tämä kerrotaan liian usein eikä mielialaa sitten nosta sekään, että mennään Seutulaan kuokkimaan valtion täysihoitolaan – niinkuin matkalla Kanarian saarille.

Vexi Salmi eli Retee, toinen Irwinin löytäjistä ja hänen nostajistaan, osaa runoilla tekstejä, mutta ei tarjoa Irwinille juuri enempää kuin vanhojen kuplettilaulajiemme aiheita: kulkuri- ja jätkäromantiikkaa nykyaikaistettuna, boheemiajatuksia, ja muuta metsäläistä.

Tukholman suuri gala 

Tv-1 22.05

Tukholman oopperassa on torstaina poikkeuksellinen ilta. Ruotsalaiset kutsuvat sitä ”loputtomaksi”.

Tri Martin Luther King, Amerikan värillisten johtaja ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja, sekä calypson kuningas Harry Belafonte ovat yhteisellä ”ristiretkellä” Euroopassa keräämässä varoja oman rotunsa hyväksi.

Tukholman suuressa galassa, johon liput, 10–100 kruunun hintaiset, myytiin kaikki heti loppuun, ovat edustettuina myös kuningashuone ja hallitus.

Pohjoisvisio välittää suorana, puolentoista tunnin lähetyksenä suuren tähtiparaatin, jossa vierailijoiden lisäksi nähdään Ruotsin tunnetuimmat show-artistit sekä Birgitta Ulfsson ja Lasse Pöysti Suomesta.

Ihmiseltä ihmiselle on Martin Luther Kingin teemana hänen Euroopan matkallaan.

Hänelle on antanut tukensa sekä henkilökohtaisella työpanoksellaan että rahallisesti Harry Belafonte, suklaanruskea calypsolaulaja, jonka pehmeä ääni on täynnä rytmiä ja aurinkoa. Samainen ääni on tehnyt hänestä monimiljonäärin, joka antaa 20 pros. tuloistaan tri Kingin nimeä kantavalle rahastolle auttaakseen värillisiä veljiään.

Samaan rahastoon menevät myös gala-illan tulot sekä ne varat, jotka saadaan illasta tehtävän LP-levytyksen myynnistä.

”Pyhät lehmät syövät Intian”

Maailmanpankin maatalousosaston entinen johtaja tri C. P. McMeekan sanoi äskettäin, ettei hän tunne minkäänlaista myötätuntoa Intian miljoonia nälkäisiä kansalaisia kohtaan.

– En työskentelisi Intiassa, hän sanoi. En tunne mitään halua auttaa ihmisiä, jotka eivät auta itseään.

Puhuessaan kansainvälisistä pulmista hän mainitsi myös Intian suuren määrän pyhiä lehmiä ja apinoita. Jos intialaiset mieluummin näkevät nälkää kuin käyttävät pyhiä eläimiään hyväkseen, en tunne mitään myötätuntoa heitä kohtaan, hän sanoi.

Jos vain puolet pyhistä lehmistä otettaisiin hyödylliseen käyttöön, Intian maidontuotanto lisääntyisi suunnattomasti.

Intiassa odotetaan nälänhätää, ja Yhdysvaltain lähettämät avustuksetkaan eivät ratkaise pulmaa. Intia ei tule selviytymään, jos sen filosofia ei muutu. Pyhät lehmät syövät sen köyhäksi, hän sanoi. (UPI).

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • HS 50 vuotta sitten
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Seksistä on vaikea puhua, koska termit ovat kiusallisia, kökköjä tai perverssejä – hyviä seksisanoja on vain yksi

    2. 2

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    3. 3

      Lapseni uskoo länsimetroon, pitääkö hänelle kertoa totuus? Ja kahdeksan muuta vitsiä länsimetrosta

    4. 4

      Ajatusleikki paljastaa, mitä tapahtuisi jos metsästys lopetettaisiin: Hirvikolarien määrä kolminkertaistuisi, ja susilaumat saattaisivat tulla myös pääkaupunkiseudulle

    5. 5

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    6. 6

      Lukio-opetus menee taas täysremonttiin, vaikka edellistä uudistusta alettiin toteuttaa vasta viime vuonna – ehdotus tulevaisuuden lukioksi lietsoo reaaliaineiden sotaa

    7. 7

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    8. 8

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    9. 9

      Aivosyöpää sairastava professori Timo Honkela sai oivalluksen maailmanrauhasta – testamenttiteos syntyi muutamassa kuukaudessa poikkeuksellisilla keinoilla

    10. 10

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    5. 5

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    8. 8

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    9. 9

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    10. 10

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää