Ihmiset    |   Kuolleet

Modernin lasten fantasian uudistaja

Ritva Toivola 1942–2016

Lasten- ja nuortenkirjailija Ritva Toivola kuoli Helsingissä 20. maaliskuuta vakavaan sairauteen. Hän oli 74-vuotias, syntynyt 26. helmikuuta 1942 Mikkelissä.

Yli 40 vuotta jatkuneen kirjailijan uransa aikana Toivola kirjoitti kuvakirjoja, romaaneja sekä novelleja ja tarinoita eri-ikäisille lapsille ja nuorille sekä suomensi lastenkirjallisuutta.

Varhaistuotannosta löytyi vielä 1970–80-luvuille tyypillistä ohjelmallisuutta liittyen esimerkiksi luonnonsuojeluun ja suvaitsevaisuuteen. Toivola kuvasi lapsen ja nuoren arkea aina empaattisesti ja voimakkaasti eläytyen.

Kenties osa tästä luontevuudesta juontaa hänen kasvu­ympäristöstään Mikkelin Moi­sion mielisairaalasta, missä hänen vanhempansa työskentelivät mielisairaanhoitajina.

Toivola ei omien sanojensa mukaan koskaan varsinaisesti pyrkinyt kirjailijaksi, mutta hänen elämäntapansa johtivat silti vaivihkaa kirjailijan ammattiin. Hän suoritti Helsingin yliopistossa humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon vuonna 1974, pääaineenaan yleinen kirjallisuus, ja samana vuonna hän debytoi lastenkirjailijana. Toivola työskenteli kustannustoimittajana Sanoma Osakeyhtiössä vuoteen 1989 ja siirtyi sitten vapaaksi kirjailijaksi.

Toivola oli modernin kotimaisen lastenfantasian pioneeri (mm. Unihiekkakuu-trilogia, 1990–2000). Hän löysi harmaimmastakin arjesta teoksiinsa aina vapauttavan fantasian tai villin seikkailun mentävän raon. Nuorille suunnatun lyhytproosan alueella hän oli uraa uurtava hyödyntäessään kekseliäästi spekulatiivisen fiktion mahdollisuuksia.

Vuosituhannen taitteessa käännösfantasiasta alkanut buumi sai merkittävän kotimaisen lisän hänen kauhu-, aikamatka- ja tieteisfantasioistaan.

Toivolan viimeiseksi jäänyt trilogia (Tuomas Karhumieli, Anni Unennäkijä ja Lumottu lehmus) sijoittui 1800-luvulle haltia- ja taikauskon aikaan, jolloin kotitontut, maahiset ja vedenhaltiat olivat vielä tiiviisti läsnä ihmisten arjessa.

Kustannuskentän muutoksista kertoo karua kieltään se, että Toivola ei saanut trilogian viimeistä, vuonna 2015 valmistunutta osaa, enää julki aiemman kustantajansa kautta ja niinpä hän julkaisi sen omakustanteena.

Toivola kirjoitti vivahteikasta, kielellisesti tarkkaan punnittua ja kaunista kieltä. Hän sai tuotannostaan useita tunnustuksia, muun muassa valtion kirjallisuuspalkinnon kahdesti vuosina 1982 ja 1987, Topelius-palkinnon 2004 sekä Suomen Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinnon 2015. Toivola arvosti myös vuonna 2010 saamaansa LukuVarkaus-palkintoa, josta päättävät lapset.

Toivolan tuotantoa on dramatisoitu teatterille ja tanssi­teatterille. Unihiekkakuusta on tehty nukkeanimaatio televi­siolle. Hänen teoksiaan on myös käännetty ruotsiksi.

Toivola oli aktiivisesti mukana monissa kirjallisuuteen liittyvissä luottamustoimissa. Hän teki testamenttilahjoituksen Suomen Kirjailijaliitolle.

Luonteeltaan Toivola oli toisia kunnioittava tarkkailija. Hän ei tuonut itseään koskaan esiin, vaan antoi teosten puhua puolestaan. Kirjailijakollegat muistavat hänet ystävällisenä ja kannustavana: häneltä sai apua ja palautetta aina kun sitä pyysi, ja usein ihan pyytämättäkin.

Eräälle kirjailijaystävälleen hän kirjoitti uusimman kirjansa saatteeksi kortin, jossa siteerasi Jean Sibeliusta: ”Minä en ole koskaan yksin. Minulla on fantasiani.”

Kirjoittajat ovat lasten- ja nuortenkirjallisuuden kriitikko sekä kirjailija ja Suomen Kirjailijaliiton hallituksen varapuheenjohtaja.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    5. 5

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    6. 6

      Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen

    7. 7

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    9. 9

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. 2 tuntia sitten
    2. Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin
    3. Ronaldo ja Lieke Martens valittiin odotetusti Fifan vuoden pelaajiksi – skorpionipotkulla sai Puskas-pystin
    4. Suomen biohankkeille tulikin yllätystoivoa EU-parlamentissa – Nils Torvalds kertoi olevansa ”suorastaan helvetin iloinen”, kun kompromissiesitys meni läpi väliäänestyksessä
    5. Kaksi ihmistä kuollut omakotitalon tulipalossa Kirkkonummella
    6. Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen
    7. Heikko alivoima Jokerien turma – Kontiola: ”Jaroslavlissa ovat hyvät olot, peli kulkee tuttujen ketjutoverien kanssa”
    8. Max Verstappenin saama rangaistus sai F1-väen kuumenemaan, Räikkönen kiitti palkintopallipaikalla
    9. Usain Bolt saamassa näyttöpaikan Bundesliigaseurassa, ja puheet ovat tutun suuret: ”Otan paikan maajoukkueesta ilman ongelmia”
    10. Turussa viihtyvän suunnistuksen norjalaisen maailmanmestarin koneessa on valtava vääntö, vaikka hengityksestä lähtee hämmentävä ääni – ”Se kyllä kuulostaa pahalta”
    11. 4 tuntia sitten
    12. Nooralotta Nezirin kesän vaikeudet ovat historiaa – ”Olin niin poikki ja väsynyt, etten käynyt edes kävelylenkillä”
    13. Näytä lisää