Ihmiset

Innovatiivinen valtamerentutkija

Lauri Niemistö 1939–2016

Valtamerentutkija Lauri Niemistö kuoli kotonaan Helsingissä 9. huhtikuuta vaikean sairauden murtamana. Hän oli 76-vuotias, syntynyt Helsingissä 20. kesäkuuta 1939.

Niemistö opiskeli limnolo­giaa Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustiedekunnassa.

Suomen ensimmäisen vesilain valmistelu osui 1960-luvun alkuun. Uuden vesilain mukaisesti Helsingin kaupungin oli luotava kiireesti merentilan seurantaohjelma, jonka suunnitteluun ja toteuttamiseen innovatiivisena ja monipuolisena tunnettu Niemistö kutsuttiin. Näin järvitieteen opiskelijasta tuli Helsingin merialueiden tutkija, kantaisä ja sopivan tutkijajoukon kerääjä.

Kaupunki antoi aluksi käyttöön Rajasaaren jätevesilaitoksen pienet laboratoriotilat. Haisevien lietealtaiden äärelle kehittyi lopulta innokkaiden ja tehokkaiden tutkijoiden, meriveden näytteidenottajien ja laboranttien parakkikylä. ”Rajasaarelaisina” tunnettu työsarka kuuluu nyt Helsingin ympäristökeskuksen toimialaan.

Niemistö työskenteli Suomen Merentutkimuslaitoksessa yli 20 vuotta. Hänen erikoisalanaan oli merenpohjan tutkimus, sedimentologia. Idea­rikas ja käsistään taitava Niemistö kehitti yhä kansainvälisessä käytössä olevan näytteenottimen, Niemistö Corer’in, josta myöhemmin kehittyivät uudet versiot Gemini ja Gemax. Niemistö keräsi tutkimusmatkoillaan aineistoa sekä Itämeren alueelta että Antarktisen meren sedimenteistä ja teki lähes sata tieteellistä ja arvostettua artikkelia.

Kielitaitoisena, asiantuntevana ja taitavana neuvottelijana tunnettu Niemistö joutui moniin kansainvälisiin työryhmiin ja komiteoihin. Hänen kykyjään arvostettiin niin, että kun Suomen ainoa 1952 rakennettu merentutkimuslaiva Aranda piti peruskorjata, Niemistö kutsuttiin johtamaan urakoita ja neuvotteluja telakoiden kanssa. Kun Suomi lopulta tarvitsikin uuden valtamerikelpoisen aluksen, lankesi sen suunnittelu Niemistölle.

Niemistö oli tukemassa myös Afrikan maiden ensimmäistä meriongelmien konferenssia Maputossa Mosambikissa 1998, jonka järjestämisestä ja rahoituksesta Suomi vastasi.

Lauri Niemistö oli pari vuosikymmentä Suomen ruotsinkielisten ammattikalastajien järjestötoimintaan erilaisissa luottamustehtävissä. Hän harrasti myös Lions-toimintaa ja golfia. Lintujen tarkkailu ystävien kera ja klassinen musiikki olivat hänelle tärkeitä.

Läheisilleen hän oli rakastava esikuva, humaani, vaatimaton, aina auttava ja lämmintä huumoria viljelevä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    10. 10

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää