Ihmiset    |   Kuolleet

Kanttori loppuun asti

Henri Sarametsä 1978–2016

Kanttori Henri Sarametsä kuoli 29. toukokuuta Uudessakaupungissa pyhäaamun koit­taessa. Viime syksynä uusiutunutta syöpäsairautta ei voitu parantaa. Sarametsä oli 38-vuo­tias, syntynyt Turussa 6. helmikuuta 1978.

Sarametsä valmistui kirkkomuusikoksi Turun konservato­riosta vuonna 2003. Ensimmäisen virkapaikkansa tehtäviin Lokalahden seurakunnassa hän tarttui määrätietoisesti, nuoren miehen tarmolla.

Lokalahdella Sarametsä kohtasi tulevan vaimonsa Sonjan. Perheeseen syntyi neljä tytärtä niin, että pinnasänkyä kuljetettiin kanttoriperheidemme välillä aina sinne missä sitä tarvittiin.

Työn ohessa ja perheen kas­vaessa Sarametsä jaksoi pitää ammattitaitoaan yllä. Kouluttautumisen ja opiskelun hän mainitsi harrastuksikseen. Myös yhdistystoiminnalle riitti aikaa. Hän toimi Varsinais-Suomen kirkkomusiikkipiirin sihteerinä 2005–2008 ja puheenjohtajana 2009–2012. Suomen kirkkomusiikkiliitto myönsi hänelle kanttorin erityisansiomerkin 2013.

Sarametsä valmistui muusikoksi Turun ammattikorkeakoulusta pääaineenaan urkujensoitto, mutta kehitti itseään myös muilla kanttorin työn osa-alueilla. Sinnikäs opiskelu palkittiin 2014, jolloin hän sai pätevyyden hakea ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävää kanttorin virkaa sekä uutena aluevaltauksena valmistui urkupedagogiksi.

Vakka-Suomen Musiikkiopistosta muotoutui Sarametsän toinen tärkeä työyhteisö, jossa hänen taitojaan ja urkujensoiton opetuksen näkyä arvostettiin.

Urkutuntien pitämistä hän jaksoi jatkaa syöpähoitojenkin aikana. Oppilaiden opintokirjoja täytettiin Sarametsän ohjeiden mukaan vielä pari päivää ennen hänen kuolemaansa.

Vuonna 2009 uudessa Uudenkaupungin seurakunnassa meistä tuli entistä läheisemmät työtoverit. Yhdessä lähdimme kehittämään musiikkityötä ja uudenlaista työkulttuuria, jossa toimitaan tiiminä. Itselleni mieleenpainuvimmiksi jäivät monet juhlavat joulu- ja pääsiäispäivien messut, jotka teimme työparina.

Työtoverina Sarametsä oli osaava ja luotettava muusikko, joka hoiti oman osuutensa varmuudella. Uudenkaupungin kirkon urkujen 150-vuotisjuhlavuoden koordinaattorin tehtävät saattoi huoletta antaa hänen hoidettavakseen. Sarametsä oli elementissään pitäessään urkutaidetta esillä. Työyhteisö muistaa hänet myös toimeliaana työsuojeluvaltuutettuna.

Vapaa-aikana Sarametsä seurasi ajankohtaisten tapahtumia, politiikkaa ja kulttuurielämää. Tärkeitä asioita olivat myös kesämökki Lokalahdella, liikkuminen luonnossa sekä marja- ja sieniretket tyttöjen kanssa.

Hän oli myös tuttu näky lasten kanssa uimahallissa, lumisina talvina hiihtoladuilla tai säestämässä ylpeänä isänä viulistityttö Hannea.

Viimeisen yön Henrin vierellä valvoneet kertoivat hänen olleen koko ajan hereillä ja käytännössä laulaneen läpi yön. Hän oli kanttori loppuun asti.

Auringon noustessa hän vielä lauloi voimallisesti mukana Pyhäaamun rauha -laulua. Lokalahden kirkko ja jumalanpalvelus siellä olivat myös mielessä.

Henri siirtyi ajasta iäisyyteen Sonja-vaimon laulaessa hyvyyden voiman ihmeellisestä suojasta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Kirkkomusiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    3. 3

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    4. 4

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    5. 5

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    6. 6

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    7. 7

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    10. 10

      Sipilän hallitus taas kriisin partaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää