Ihmiset    |   Kuolleet

Tulisieluinen hoitotyön opettaja

Pirjo-Liisa Santalainen 1947–2016

Sairaanhoidon opettaja, kasvatustieteiden maisteri Pirjo-Liisa Santalainen os. Nordström kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Espoossa 28. toukokuuta 68-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 18. elokuuta 1947.

Pirjo-Liisa Santalainen muistetaan tulisieluisena sairaanhoitajien ammattiylpeyden ja korkeatasoisen koulutuksen puolestapuhujana. ”Nurse kerran, nurse aina, sielun syvintä sopukkaa myöten” oli hänen intohimoinen mottonsa.

Lauseeseen sisältyi sairaanhoitajan ammatin suuri ja tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä potilaiden hyvän ja ihmistä arvostavan hoidon toteuttamiseksi. Sen merkitystä Santalainen jaksoi korostaa kaikissa eri yhteyksissä sekä opettajana että ystävien tapaamisissa.

Santalainen toimi lehtorina yli kolmekymmentä vuotta Helsingin kaupungin terveydenhuolto-oppilaitoksessa, mikä myöhemmin liitettiin osaksi Metropolian Ammattikorkeakoulua. Hän opetti sairaanhoitajiksi valmistuvia hoitotyön ­koulutusohjelmassa, työelämässä olevia osastonjohtajia johtamisen ja kehittämisen erikoistu­misopinnoissa sekä viimeisinä työvuosinaan myös ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa.

Etenkin johtamisen ja lähi­esimiestyön opetus oli Santalaisen sydäntä lähellä. Johtajan merkitys potilaiden hyvän hoitokulttuurin luojana oli hänelle itsestään selvää. Sitä ei voi koskaan korostaa liikaa. Santalaisen opetuksen ja ajatusten jäljet näkyvät ja tuntuvat tänäkin päivänä monissa työyhteisöissä.

Santalaisen syvällinen kiinnostus strategiseen johtamiseen ja ihmissuhteisiin teki hänestä erinomaisen sparraajan sekä aviomiehensä Timon johtamista käsittelevien kirjojen asiantuntevana kriitikkona että ystäväkeskusteluissa.

Näitä keskusteluja moni meistä jää kaipaamaan.

Opettajakollegat arvostivat Santalaisen laaja-alaista osaamista, energisyyttä ja auttamishalua.

Ystävänä hän oli luotettava myötäeläjä sanan parhaassa merkityksessä. Hänen seurassaan voimaantui, tuli hyvä olo.

Santalaiselle tärkeitä olivat perhe ja perheen yhteiset traditiot monine ulkomaanjaksoineen sekä oma ammatillinen kehittyminen, harrastukset ja ystävät.

Alppien jylhissä maisemissa sijaitseva Sveitsin koti ”Kotkanpesä” oli hänelle suuri voimanlähde, mistä ystävätkin saivat nauttia. Opettajakurssikaverit jäävät kaipaamaan Pirjo-Liisan intohimoisia puheita hyvästä hoidosta elokuun siirtolapuutarhamökkitapaamisissa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    3. 3

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    6. 6

      Kukaan ei halua kuulua keskiluokkaan – siksi sinisten tulevaisuus näyttää pikemmin synkältä kuin valoisalta

    7. 7

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    8. 8

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    9. 9

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    10. 10

      Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Pääministeri Sipilä: Turkin jäätynyttä EU-jäsenyysprosessia ei katkaista, vaikka maa kulkee väärään suuntaan
    3. Pääministeri May EU-johtajille: Älkää antako viestiä, että brexit-neuvottelut eivät etenisi
    4. Tunti sitten
    5. Donald Tusk lupaa EU:n junnaavaan päätöksentekoon vauhtia: Enemmän huippukokouksia, maiden johtajille lisätöitä unionin hyväksi
    6. Itävallan uusi johtaja Sebastian Kurz on 31-vuotias selfie-poliitikko, joka otti epäröimättä vallan puolueessaan ja nimesi sen uudelleen itsensä mukaan
    7. ”Monet lähtöitkut on itketty” – 300 000 lapsen syntymän nähnyt kätilöopisto suljettiin, HS seurasi viimeistä päivää
    8. 20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla Tilaajille
    9. Ruotsalaiset lentosotilaat taistelivat talvisodassa Suomen puolesta - "Kuin filmitähtiä", sanoo Irja Rainto, joka näki lentäjän syöksyvän kuolemaan Tilaajille
    10. Helsinkiläinen Fatim Diarra suunnittelee arkensa minuutilleen: ”Merkitsen kalenteriin välillä röökitauotkin” – Näistä sovelluksista voi olla apua työtehon parantamisessa
    11. Tämän opin ranskalaiselta rakkausvalmentajalta: Kumppanin kanssa pitää voida olla myös heikko
    12. Linnanmäki saa ”uuden vielä paremman Vekkulan” – uutislähetyksessä hyvästellään suosikkilaite
    13. Näytä lisää