Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten keskiviikkona 20.7.1966

Helsingissä voi ulkokuntalainen olla todellakin hätää kärsimässä

Toiletit on meillä onnistuttu niin hyvin piilottamaan, etteivät vieraspaikkakuntalaiset niitä hevin löydä.

Jos Suomessa halutaan saada parannusta johonkin asiaan, on syytä vedota ulkomaisiin turisteihin ja huokailla, että mitähän he tästä mahtavatkaan ajatella.

Niin, mitä he mahtavatkaan ajatella suomalaisesta toilettikulttuurista tai paremminkin sen puuttumisesta.

Mahtaa vierasmaalainen joutua kerran jos toisenkin epätoivoiseen tilanteeseen koettaessaan etsiä esim. Helsingistä kieltä taitamattomana yleistä mukavuuslaitosta.

Tämmöiset paikat on meillä totisesti onnistuttu niin hyvin piilottamaan, etteivät vieraspaikkakuntalaiset niitä hevin löydä.

Ne ovat paikkoja, joista ei sovi puhua ääneen, joihin avainta kahvilan kassalta pyydetään mahdollisimman hiljaa ja häveliäästi, ettei kukaan vain kuulisi, ja joiden olemassaolosta ei voida millään näkyvin kyltein kertoa hädänalaisille kanssaihmisille.

Ranska jatkoi koesarjaansa toisella ydinräjäytyksellä

Papeete, 19. 7. (AFP)

Ranska suoritti toisen ydinkokeensa Tyynellä merellä klo 17.05 Suomen aikaa tiistaina. Koe tehtiin alemmassa ilmakehässä käyttämällä plutoniumräjähdettä.

Ranskan hallituksen julkaisemassa tiedonannossa sanottiin: ”Ranska räjäytti tiistaina ydinlatauksen Tyynellä merellä olevassa koekeskuksessaan. Lataus pudotettiin lentokoneesta ja se räjähti alemmassa ilmakehässä. Kuten edellisellä kerralla kokeessa käytettiin nytkin plutoniumräjähdettä. Kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti.”

Räjähdys tapahtui Mururoan laguunin yläpuolella.

Ranska räjäytti ensimmäisen ydinpomminsa Tyynellä merellä 2. heinäkuuta.

Kyseessä on koesarja, joka valmistelee vastaisuudessa tapahtuvaa vetypommin räjäytystä.

Suomen syvin hiidenkirnu löydettiin Rovaniemeltä

Rovaniemi, 19. 7. (AHK)

Rovaniemen maalaiskunnan Hirvaan kylässä noin 11–12 kilometriä Rovaniemeltä etelään ns. Sukulan rakalla on löydetty hiidenkirnu, joka jo alkumittauksien jälkeen osoittautui Suomen syvimmäksi.

Siinä on mitattu syvyyttä 11,5 metriä. Tähän saakka syvimpänä pidetty Askolan hiidenkirnu on vain 10,3 metriä syvä.

Rovaniemellä oli tiistaina paikkaa lähemmin tutkimassa professori Veikko Okko ja hänen mukanaan oli Otamäen geologi, fil.lis. Juhani Nuutilainen. Tutkimuksissa todettiin selvästi hiidenkirnun olevan Suomen suurimman. Sen syvyydeksi on todettu 11.5 metriä ja halkaisijaksi 5,5 metriä.

Lisäksi on paikalta löydetty vielä kaksi muuta isoa hiidenkirnua sekä niiden ohella 21 pienempää, joten jo lukumäärältään Hirvaan löytö on osoittautunut suuremmaksi kuin Askolassa aikanaan löydetty.

Kunnaninsinööri Ahti Moilanen kertoi, että paikalla suoritetaan lähipäivinä lisää kaivauksia, ja sinne rakennetaan kunnan aloitteesta tie.

Ennätysmäärä lentomatkustajia

Helsingin lentoasemalla saavutettiin sunnuntaina kaikkien aikojen liikenne-ennätys.

Lentoasemalla laskettiin kokonaista 3559 matkustajaa, jotka joko saapuivat tai lähtivät koneilla.

Nousuja ja laskuja kertyi myös ennätysmäärä eli yhteensä 89, kerrottiin lentoaseman asemapalveluosastolta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • HS 50 vuotta sitten
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    4. 4

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    9. 9

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    10. 10

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat