Ihmiset

Palloliiton, Nokian ja Veikkauksen konkari on unelmatyössä aina uudestaan – Kimmo J. Lipponen on työurallaan soveltanut samuraiden oppeja

Arvo-liiton vetäjä Kimmo J. Lipponen kannattaa yritysten yhteiskuntavastuuta

”Minulla on ollut useampia unelmatyöpaikkoja”, myöntää Kimmo J. Lipponen.

Maanantaina 50 täyttävä Lipponen muistetaan etenkin Suomen Palloliiton pääsihteerinä ja toimitusjohtajana, jonka ­aikana 2007–13 pelastui liiton talous.

Lisäksi hän on Nokian ja Veikkauksen konkari, joka nykyisin hyödyntää kaikkea oppimaansa Arvo-liiton toimitusjohtajana. Se on 2014 perustettu yhteiskunnallisten yritysten etujärjestö, jonka jäsenet käyttävät osan voitoistaan yhteiskunnallisten päämäärien toteuttamiseen.

”Näissä yrityksissä on elementtejä perinteisestä yritys­toiminnasta, julkisen ja kolmannen sektorin ja yhdistysten toiminnasta”, Lipponen listaa.

Kun häntä kuuntelee, syntyy mielikuva asiaansa uskovasta ihmisestä, jolla on jalatkin täysin tukevasti maassa.

Lohjalla syntynyt Lipponen pelasi jalkapalloa Lohjan Pallossa aina yli-ikäiseksi 19-vuotiaaksi A-junioriksi asti ja toimi Suomen Palloliiton Keski-Suomen-piirissä juniorien vastuuvalmentajana.

Tehtyään liikuntahallinnon tutkinnon Jyväskylän yliopistossa 1992 hän meni mukaan piirin valiokuntatyöhön, jotta oppisi hallinnon käytäntöjä.

Itämaisista taistelulajeista innostuneena hän tajusi jo nuorena, että niiden periaatteista on hyötyä myös työtehtävissä. Hän ottaa esille englanninkielisen kirjan The Book of Five Rings.

Se on japanilaisen samurain Miyamoto Musashin miekkailu- ja taistelutaidosta 1600-luvulla laatima klassikko. Kirja on myös suomennettu nimellä Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys.

”Tämä on minulle tärkeä teos, jossa esitellään heihon käsite. Se tarkoittaa, että kun teet asiat tietyllä oikealla tavalla ja sydämelläsi, se väistämättä johtaa ­oikeaan tulokseen.”

Keväällä 1999 Lipponen oli Veikkauksen tutkimuspäällikkö, ja esikoispoikansa syntymää odotellessaan hän kirjoitti kirjaa. Kun Sponsoroinnin kontrapunkti (1999) ilmestyi, se tunnistettiin alan kotimaiseksi perusteokseksi.

Tekijälleen se avasi oven myös uuteen työhön, eli yhtymätason sponsoroinnista vastaavaksi Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan ja viestintäjohtaja Lauri Kivisen esikuntaan.

Lipponen muistaa yhä, miten vahvan motivaatiopurskeen hän sai nousukiidossa olleen Nokian yrityskulttuurista. Siellä hänen odotettiin itse käsittävän, mikä työssä on tärkeää.

Kun Nokia kasvoi globaaliksi toimijaksi, Lipponen lähetettiin Yhdysvaltoihin luomaan yhtiön yhteiskuntavastuumallia. Hän asui viisi vuotta Dallasissa.

Kansainvälistä kokemusta Lipponen oli alkanut hankkia jo 1993–95, kun hän teki MBA-tutkintonsa Albertan yliopistossa Kanadan Edmontonissa.

Sittemmin hän istui ainoana eurooppalaisena yhtiöiden yhteiskuntavastuuta tutkivan Boston College Center for Corporate Citizenshipin hallituksessa 2002–04. Hän toimi myös Euroopan jalkapalloliiton Uefan valiokunnissa 2007–13 ja Suomen Olympiakomitean hallituksessa 2008–12.

Lipponen korostaa, ettei ole pitänyt urallaan mitään itsestäänselvyytenä. Päinvastoin.

”Olin aina nöyrä, kun sain kiinnostavissa töissä tavata hyvin erilaisia ihmisiä sambialaisista katutyöläisistä presidentteihin.”

Kun Lipponen aloitti Palloliitossa 2007, hän ilmoitti rohkeasti, että ”unelmana ja tavoitteena on nostaa Suomi ­Euroopan kymmenen parhaan jalkapallomaan joukkoon”.

Jälkipeliähän siitä tuli.

Hänen mukaansa lausumaa luet­tiin tuolloin vain miesten A-maajoukkueen näkökulmasta ja näin: ”Sitä unelmoidaan, vaikka ei päästä koskaan edes kisoihin.”

Pääsihteeri oli kuitenkin vain ilmaissut musashilaisen idean, jonka mukaan menestys on mahdollista, jos hän itse ja koko organisaatio antavat työssä kaikkensa.

Lipposen kaudelle osui myös eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön puheenjohtajuus Palloliitossa 2009–12. Niinistö teki heti hyvän vaikutuksen.

”Hän tiesi, ettei ole jalkapallon sisällön asiantuntija eikä pyrkinyt sitä olemaan. Sen sijaan hänellä oli vankkaa johtamis­kokemusta, joten hän hahmotti nopeasti isoja kokonaisuuksia”, Lipponen sanoo.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kimmo J. Lipposen käännekohtia

1. Jalkapallovalmennus

”Tunnen saaneeni nuorten pelaajien valmentajana niin paljon, että perustin rahaston tukemaan alle 18-vuotiaita vertaisvalmentajia.”

2. J-liiga

”Haastattelin kesällä 1995 Japanissa J-liigan eli ylimmän jalkapallosarjan avainihmisiä. Kun sitten luennoin aiheesta Suomessa, sain Veikkauksesta työn sponsoroinnin yhteyspäällikkönä.”

3. 9/11

”WTC-iskun aikaan vedin Nokian yhteiskuntavastuuohjelmia USA:ssa. Loimme heti Nokia Education Fundin jakamaan yliopistostipendejä iskun orvoiksi jättämille lapsille kansalaisuudesta riippumatta.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Raimo Peltonen kuuli työterveydessä olevansa terve, seuraavana päivänä hänet haki ambulanssi – suolistosyöpä muhii pitkään mutta antaa vain vähän merkkejä

    2. 2

      Suomessa on jo lähes 70 000 syrjäytynyttä nuorta, etenkin poikien asema on heikentynyt – Professori kertoo viisi konkreettista keinoa syrjäytymisen ehkäisyyn

    3. 3

      Tämä on kaikkein vasemmistolaisin annos – puolue-erot vaikuttavat amerikkalaisten ruokavalintoihin, ja se näkyy myös presidenttien lautasella

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

      Tilaajille
    5. 5

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    6. 6

      ”10 neuvoa kannabiksen turvallisempaan käyttöön” – THL julkaisi ensi kertaa ohjeistuksen, sillä asenteet pössyttelyä kohtaan lievenevät Suomessa

    7. 7

      Seksistä on vaikea puhua, koska termit ovat kiusallisia, kökköjä tai perverssejä – hyviä seksisanoja on vain yksi

    8. 8

      Näin suomalaisesta Tomista tuli vähäpukeisilla kuvillaan kansainvälinen Instagram-suosikki, joka haluaa vaikuttaa omalla esimerkillään homoyhteisön sisäiseen syrjintään

    9. 9

      Ajatusleikki paljastaa, mitä tapahtuisi jos metsästys lopetettaisiin: Hirvikolarien määrä kolminkertaistuisi, ja susilaumat saattaisivat tulla myös pääkaupunkiseudulle

    10. 10

      Laaja testi paljasti kaksi surkeaa lasten turvaistuinta, joista toinen lensi halki testilaboratorion – 14 istuinta sai hyvät arvosanat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    5. 5

      Raimo Peltonen kuuli työterveydessä olevansa terve, seuraavana päivänä hänet haki ambulanssi – suolistosyöpä muhii pitkään mutta antaa vain vähän merkkejä

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    8. 8

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    9. 9

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    10. 10

      Seksistä on vaikea puhua, koska termit ovat kiusallisia, kökköjä tai perverssejä – hyviä seksisanoja on vain yksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    11. Näytä lisää