Ihmiset    |   Kuolleet

Rakastettu radioääni

Tarleena Sammalkorpi 1949–2016

Kulttuuritoimittaja, ohjaaja, sanoittaja, suomentaja, rakastettu radioääni Tarleena Sammalkorpi kuoli 31. heinäkuuta Terhokodissa Helsingissä 67-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 3. heinäkuuta 1949.

”Do not go gently into that good night; rage, rage against of the dying of the light.” Tarleenan dylanthomasilainen elämänvimma säilyi loppuun asti. Viime syksynä yksi lääkäreistä sanoi: ”Tuolla asenteella me saamme sinut kuntoon.” Asenne ei pettänyt. Lääketiede tarvitsee vielä vuosia.

Sammalkorven koulutus kulki rinnan elämän kanssa, välillä elämä oli vahvempi. Tutkinnot tulivat suoritetuiksi, mutta silloin kun hänelle itselleen sopi. Sydän vei, kaikki oli mahdollista, dogmit eivät puristaneet. Pikkusieluisuus ja ontot auktoriteetit kauhistuttivat.

Julkisuuteen Sammalkorpi tuli 60-luvulla Teiniteatterin kabareihin sanoittamillaan lauluilla En jaksaisi odottaa kauempaa ja Ostolempi. Pian kuvaan tuli mukaan Teinilehti, Ylioppilas­lehden pikkusisar, laaja-alainen kulttuurilehti.

Vanhan valtauksen aikaan julkaistussa Ylioppilaslehden erikoisnumerossa Sammalkorpi oli mukana 30 muun päätoimittajan kanssa.

Pekka Milonoffin ja Sammalkorven runo- ja lauluillat Vanhan juhlasalissa 70-luvulla olivat ikonisia: Hellaakoski-ilta, Mustapää-ilta, John Lennon -ilta. Sammalkorpi lauloi itse näissä illoissa kuten jo Teiniteatterissa.

1980-luvulla Sammalkorpi toimi vuosia Kulttuurivihkojen päätoimittajana ja opetti myös käsikirjoittamista Teatteri­korkea­koulussa.

Radiossa Sammalkorpi debytoi jo 1960-luvulla. Hänestä tuli taitava kontaktiohjelmien vetäjä, niiden grand old lady. Hän kykeni keskustelemaan niin lapsien, Proust-tietäjien kuin runotoiveitaan soittavien kuulijoitten kanssa. Lasten puhelintoivekonsertti henkilöityi Sammalkorpeen, joka kaivoi mykimmästäkin, vanhempien soittamaan pakottamasta lapsesta persoonan.

Palkittu Sammalkorpi oli aina kekseliäs, ja hänellä oli pettämätön tyylitaju. Herkkyys ja kyky innostua eivät sulkeneet pois tarkkuutta. Hän tunnisti esteettisen laadun ja osasi vaatia sitä.

Runoilija Eila Kivikk’ahon tyttären kielentaju kuului hänen runo-ohjelmissaan. Tämän runon haluaisin kuulla oli todellinen klassikko. Onnistuneessa ohjelmassa oli mukana sekä uutta että vanhaa. ”Leino on jees, mutta ohjelma ei hengitä, jos se jää sadan vuoden päähän.”

Radion Lukupiiri, Tanssiva karhu -runopalkinto, Kajaanin runoviikko, Sysmän kirjapäivät ja AKKU-lehti olivat Sammalkorvelle rakkaita. Lahjomaton lukeneisuus ja ismejä kumartamaton olemus veivät perille niin loppusoinnulliset kuin avantgardistiset ohjelmat. ”Mitallinen runo vaatii mitan tajua, mutta mitan vangiksi ei saa jäädä”, hän sanoi.

Suomennoksista kuuluisin on Avaruus elokuvasta Lumiukko: ”On aikaa avaruus ja tuhat vuotta hetkinen / On tähdet kotimaa ja nähdä saan mä sen.”

Lastenlasten todistuksen mukaan isoäidin sitkeys lukea ­ääneen ei koskaan pettänyt. Niin kauan kuin lapsi jaksoi, oli mitta.

Lannistumattoman huumorintajuinen Sammalkorpi meni kaksi kertaa naimisiin – saman miehen kanssa. Jälkimmäiset häät Venetsiassa tekivät Venet­siasta hänelle sydämen kotikaupungin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      TV-tähti Pamela Anderson suuttui jalkapalloseuralle, joka lahjoitti keräysvaroja Notre Damen kirkon korjaamiseen

    2. 2

      Facebook ja Attendo rakensivat bisneksensä oletuksille, jotka valtio voi nyt viedä pois

    3. 3

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    4. 4

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    5. 5

      Veren­myrkytys murentaa muistin, syylliseksi paljastui sokeri

    6. 6

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    7. 7

      Salainen kikka salille – Puolitoistakertainen toisto parantaa leuanveto- ja penkkipunnerrustulosta

    8. 8

      Autojen päälle ropisi hiekkaa Britanniassa, Suomessa ihasteltu poikkeuksellisen upeita auringon­laskuja – kumpaakin ilmiötä selittää ilma­kehään noussut hiekka­pöly

    9. 9

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    10. 10

      WHO:lta tiukka linja ruutu­aikaan: Alle viisivuotiaille lapsille enintään tunti päivässä, alle vuoden ikäisiä ei pitäisi altistaa äly­laitteille lainkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    2. 2

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    3. 3

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    4. 4

      ”Palvelijanhuoneella on uusi elämä” – Varakkaat ikäihmiset varautuvat pahimpaan ja se näkyy jo Helsingin asuntomarkkinoilla, väittää kiinteistönvälittäjä

    5. 5

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    6. 6

      Menestynyt avaruustutkija Sini Merikallio harjoitteli Mars-lentoa Utahin autiomaassa ja pärjäsi astronauttien valintakokeessa – Sitten hän sai tarpeekseen

    7. 7

      Espoo sulki arkkitehtonisesti arvokkaan koulun ja jätti sen vuosikausiksi tyhjilleen: Nyt rappio on häkellyttävää

    8. 8

      Kesken partioinnin torkahteleva hevonen valittiin Helsingin poliisilaitoksen kuukauden työntekijäksi

    9. 9

      Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

    10. 10

      Pihvi näyttää tihkuvan verta mutta on herneestä tehty – Lihankorvikkeen kehittänyt yritys nousemassa miljardin euron arvoiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    4. 4

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    5. 5

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    6. 6

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    7. 7

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    8. 8

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    9. 9

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    10. 10

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    11. Näytä lisää